KESKIVIIKKO 26.09.07

1. ALLAHIN TAHTO TOTEUTUU, kun maailman johtavat vallat luopuvat saatanan tieltä, palaavat yksijumalisuuteen ja hyväksyvät jumalalliset arvot, julisti Iranin presidentti Mahmoud Ahmadinejad YK:n 62. yleiskokouksessa tiistaina. ”Pimeä aikakausi loppuu vankien palatessa koteihinsa ja Irakin ja Palestiinan miehityksen päättyessä”, hän kertoi kokousväelle.

AHMADINEJAD kutsui Israelin hallintoa brutaaliksi ja sen sotilaita terroristeiksi. ”Brutaalit sionistit suorittavat ja teloittavat täsmäiskuin terroristien saadessa kunnianosoituksia ja mitaleita. Ihmisiä pidetään maanpaossa ja taloudellisessa ahdingossa miehittäjien saadessa suojaa ja ylistystä samaan aikaan, kun palestiinalaisilta kielletään vesi, sähkö ja lääkkeet”, Iranin presidentti valisti yleisöään.

AHMADINEJADIN hyökkäysten kohde oli kuitenkin USA, jota hän nimellä ”supervalta” syytti ihmisoikeuksien polkemisesta, terrorismista ja miehityksestä. Hän syytti tätä ”supervaltaa” salaisista vankiloista, kaappaamisista, salaisista oikeudenkäynneistä ja salakuuntelusta.

40 minuuttia kestäneen puheensa aikana Ahmadinejad kertoi, että ”Allahin armosta” ja huolimatta hyökkäävien voimien boikotista Iran on IAEA:n valvonnassa saavuttanut teollisen tason uraanin rikastamisessa, minkä johdosta hän katsoi, että Iranin kansio on nyt suljettu.

2. USA:N PRESIDENTTI Geoge W. Bush puhui YKJ:n yleiskokouksessa useita tunteja ennen Iranin presidentin puhetta. Hänen puheestaan puuttuivat monia kiinnostavat teemat: Irakin sota, Iranin ydinasehaaveet ja taistelu maailmanlaajuista terrorismia vastaan.

BUSH KESKITTYI selostamaan USA:n pyrkimyksiä ihmisoikeuksien suojelemisen ulottamisesta maihin, joissa sitä selvästi rikotaan. Hän syytti YK:n ihmisoikeusneuvostoa Genevessä, että se on epäoikeudenmukaisesti keskittynyt tuomitsemaan Israelia, ja kehotti maailman valtioita tukemaan Afganistanin, Irakin ja Libanonin pyrkimyksiä demokratian toteuttamiseksi maassaan. Hän mainitsi muutamia maita, kuten Valkovenäjä, Pohjois-Korea, Syyria ja Iran, joitten hallintoa hän kutsui brutaaliksi.

RANSKAN PRESIDENTTI Nicolas Sarcozy totesi puheessaan, ettei Ranska voi hyväksyä ydinasetta Iraniin ja varoitti, että ydinasein varustettu Iran tarkoittaa sotaa. Hän kehotti maailmaa yhtymään Iranin ydinaseen estämiseksi maailmassa vallitsevan tasapainon säilyttämiseksi.

Saksan liittokansleri Angela Merkel vaati kovempia sanktioita Irania vastaan.

ETELÄ AMERIKAN MAITTEN vasemmistolaiset johtajat, kuten Nicaraguan presidentti Daniel Ortega, puolustivat Iranin oikeutta rikastaa uraania.

USA:N KONGRESSI vaati samaan aikaan kovempia sanktioita Irania vastaan ja Iranin hallituksen nimeämistä terrorihallitukseksi.

YK:N PÄÄSIHTEERI Ban ki-Moon kehotti valtioita taistelemaan pysyvän rauhan säilymiseksi ja lisäsi, että on tiedossa, mitä vaaditaan: väkivallan lopettaminen, miehityksen lopettaminen, Palestiinan valtion perustaminen rauhassa sisäisesti ja Israelin kanssa, ja kaikenkattava rauha Israelin ja arabivaltioitten välillä. (Haaretz, JP)

3. SYYRIAN MUKANAOLO marraskuun rauhankonferenssissa on elintärkeä, totesi EU:n Israelin lähettiläs Ramiro Cibrian-Uzal eilen viitaten USA:n ulkoministeri Ricen maanantaiseen lausuntoon, että kutsu konferenssiin lähetetään myös Syyrialle. EU:n lähettiläs piti Ricen lausuntoa erittäin hyvänä uutisena, koska Syyrian myönteisestä lausunnosta voi päätellä, onko rauhanprosessi terve ja onko sillä mahdollisuuksia edetä.

AGENCE FRANCE PRESS uutistoimisto kuitenkin kertoi uutisessaan Syyrian tiedostus-ministeri Mohsen Bilalin todenneen, ettei Syyria kiirehdi päätöstä tehdessään. ”Syyria päättää osallistumisestaan vasta saatuaan kutsun”, Bilal tähdensi. Hän mainitsi kolme välttämätöntä aihepiiriä kokonaisvaltaisen rauhan saavuttamiseksi, joita konferenssissa tulee käsitellä: Itsenäisen Palestiinan valtion perustaminen; palestiinalaispakolaisten paluuoikeus ja Golanin ylängön palauttaminen Syyrialle. Bilal tähdensi, että USA ja Israel pettävät itsensä, jos ne kuvittelevat voivansa normalisoida Israelin ja Syyrian väliset suhteet ilman näitä kohteita.

SAUDI ARABIA ja muut arabimaat eivät ole varmoja osallistumisestaan, koska ne haluavat ensin saada varmuuden siellä käsiteltävistä asioista. Arabiliiton pääsihteeri toteaa, että rauhankonferenssi on ajan haaskausta, koska Olmert ei pysty toimittamaan mitään.

ISRAELIN PÄÄMINISTERI Ehud Olmertin ja PA:n puheenjohtaja Mahmoud Abbasin kuvitelmat siitä, mitä konferenssissa käsitellään ovat edelleen kaukana toisistaan.

Abbas tapasi maanantaina presidentti Bushin, kertoi sen jälkeen, että konferenssi pidetään marraskuun keskivaiheilla ja että siellä tulee käsitellä aiheita, jotka johtavat todellisiin neuvotteluihin lopullisista kysymyksistä tarkoituksella saavuttaa kestävä rauhansopimus Israelin ja palestiinalaisten välille.

OLMERTIN NÄKEMYKSEN mukaan marraskuun konferenssi on kansainvälinen tapaaminen, jonka aihepiiri keskittyy Israelin ja palestiinalaisten välisiin kysymyksiin eikä koko Lähi Itää koskeviin. Sen tarkoituksena on kiihdyttää keskusteluja, ei ratkaista ongelmia, hän toteaa.(JP)

4. PUOLUSTUSMINISTERI Ehud Barakin asettama turvallisuuskomitea käsitteli eilen hallituksen päätöstä nimittää Gazan alue vihamielisen hallinnon alueeksi. Komitea suositti sähkötoimitusten pienentämistä Gazassa 7 megawattia jokaista Israelin puolelle ammuttua Kassam-raketti-iskua kohti. Komitea on aiemminkin tehnyt suosituksia hallitukselle. Komiteaan kuuluu edustajia IDF:stä, Juudean ja Samarian siviilihallinnosta ja Shin Betistä.

PUOLUSTUSMINISTERIÖN korkea virkailija kertoi medialle, etteivät lainopilliset asiantuntijat pysty puolustamaan rankaisutoimia, jos hyökkäykset eivät aiheuta tuhoa omaisuudelle tai ihmisille. He edellyttävät, että tarvitaan talon tuhoutuminen tai ihmisten haavoittuminen tai kuolema, ennen kuin lailliset kriteerit toteutuvat. He jättävät huomiotta sen, ettei myöskään aikomus rikoksesta ole hyväksyttävissä ja sen psykologisen kärsimyksen ja normaalielämän häiritsemisen, mitä raketti-iskut aiheuttavat asukkaille.

KOMITEA SUOSITTELEE öljyn toimitusten keskeyttämistä dieselöljyä lukuun ottamatta, sähkövoimalan tarvitseman erikoisöljytoimitusten keskeyttämistä voimaloille ja rajaterminaalien sulkemista 48 tunnin ajaksi hyökkäysten seurauksena.

KAIKKI YHTEYDET Gazaan, Juudeaan ja Samariaan suljetaan juhlapäivien ajaksi.

EU:N EDUSTAJA Gibrian-Uzal haluaisi, että Israel sallii hätätoimitusten ja ambulanssi-liikenteen lisäksi myös kaupallisen liikenteen Gazaan ja sieltä pois, koska ”Gazan asukkaat kärsivät jo tarpeeksi eivätkä kaipaa lisärasituksia”, hän selvensi. (JP, Ynet)

5. HYÖKKÄYS 80-VUOTIASTA kristittyä naista kohtaan Gazassa on aiheuttanut shokkiaaltoja alueen 2500 hengen kristityn yhteisön keskuudessa. Claire Farah Tarazi asuu yksin asunnossaan. Myöhään illalla puukartulla ja terävällä aseella varustautunut naamioitunut mies koputti hänen ovelleen ja esitti vaatimuksen, että nainen antaa hänelle kaikki rahansa. Mies tunkeutui sisälle hakaten naista käsiin vaatimuksineen kutsuen häntä vääräuskoiseksi. Nainen sanoi olevansa palestiinalainen arabi eikä vääräuskoinen, ja antoi hänelle kaksi kultaista rintakorua, käsipuhelimensa ja muutaman shekelin rahaa. Mies vaati lisää jatkaen hakkaamistaan. Lopulta mies lukitsi naisen makuuhuoneeseen alkaen tutkia asuntoa löytääkseen lisää ryöstettävää. Miehen mentyä nainen pääsi ulos toisesta ovesta.

GAZAN KRISTITYT ovat esittäneet Hamasille vaatimuksen, että se suojelee alueen kristittyjä.

ARTIKKELIN KIRJOITTAJA Kh A Toameh toteaa, että tapa, miten mies haukkui naista ”vääräuskoiseksi” (infidel) puhuu puolestaan, eli se oli hyökkäys kristittyjä vastaan. Eri naisryhmien edustajat ovat käyneet tapaamassa naista ja esittävät kauhistuksensa ja vaativat Haniyehin hallitusta estämään hyökkäykset kristittyjä vastaan.

Isä Manuel Musalam, pienen Latinalaisen seurakunnan johtaja Gazassa, kertoo naamioitujen miesten polttaneen ja ryöstäneen Rosary Sisarten koulun ja latinalaisen kirkon. Naamiomiehet ampuivat rakettikranaatteja kirkon ja koulun oviin rynnäten sisälle. He rikkoivat kaiken sisällä, mukaan lukien ristit, pyhät kirjat, tietokoneet ja muut välineet. (JP)

6. UUTISOTSIKOITA

- IDF PIDÄTTI viimeisen vielä vapaana kulkeneen vuonna 2000 Ramallahissa kahden IDF:n sotilaan lynkanneen palestiinalaisen.

- SYYRIA ON HALUKAS ottamaan Shaaban farmin Libanonin rajalla.

- YNETIN REPORTTERI yritti käydä Syyriassa maanviljelyslaitoksessa Deir Ezzorin kaupungista 3-4 km:n päässä, jonne IDF:n koneitten väitetään tehneen iskun, mutta häntä ei päästetty sinne. Hän näki vain maakumpuja etäisyydessä, mutta ei pystynyt päättelemään, mitä siellä tehdään. Asukkaat kertoivat lentokoneitten käynneistä ja olettivat niiden pudottaneen jotain, mutta eivät osanneet tai halunneet kertoa enempää. (ynetnews.com)

- HAMASIN EDUSTAJA suosittelee Saudi Arabian jäämistä pois rauhan-konferenssista. Hän sanoo pelkäävänsä, että kokouksessa arabimaat suostuvat diplomaattisuhteisiin Israelin kanssa.

- TERRORISTIT ampuivat 18 kranaattia keskiviikkoaamuna Gazasta Israeliin. Kuusi niistä putosi Gazan alueelle, viisi Kissufim-terminaalin lähelle, yksi Eretzin rajaterminaalin lähelle, yksi Ein Hashloshan ja yksi Saadin lähelle. Yksi kranaatti vahingoitti erään farmin vesijohtoa. Yksi Kassam-raketti putosi kibbutsin lähelle aiheuttamatta vahinkoa.

- PUOLUSTUSMINISTERI Barak suosittaa, etteivät ns. Rauhantalon asukkaat Hebronissa kunnosta taloa talvea varten. Talon seinissä on aukkoja, ikkunat puuttuvat ja katto vuotaa. Juutalaiset ostivat talon arabilta, mutta IDF haluaa häätää siihen muuttaneet juutalaiset pois.

- LEHTIMAJANJUHLAT Israelissa alkavat tänä iltana ja kestävät 8 päivää. Jerusalemin kaupunki pystytti 1000 neliömetrin kokoisen ”lehtimajan”, succa, jonka seinät ja katto on tehty makeisista. Sitä kutsutaan nimellä sukka-riah.

Comments

Popular posts from this blog

PERJANTAI 03.02.2017

Sunnuntai 22.08.2021

MAANANTAI 10.06.2019