SUNNUNTAI 12.08.07
1. TULITAISTELU JERUSALEMIN vanhan kaupungin kristityssä kaupunginosassa käytiin latinalaisen patriarkaatin toimitalon vieressä lähellä Jaffa-porttia perjantaiaamuna. Tilanne alkoi palestiinalaisen temmatessa yeshiva-turvamiehen pistoolin hänen vyötäisiltään ja ampuessa häntä olkapäähän. Toinen partiossa ollut turvamies juoksi pakenevan terroristin jälkeen tulittaen häntä omalla pistoolillaan ja onnistuen surmaamaan hänet. 10 sivullista haavoittui tulituksesta.
TERRORISTI Ahmed Mahmoud Khatib, 29-vuotias, oli kotoisin Galilean Kfar Mandan kylästä. Hänen omaisensa väittivät, ettei mies aikonut surmata ketään, mutta sekä al-Aksa, Islamic Jihad ja PFLP ilmoittivat olevansa teon takana. Al-Aksan jäseniä kuuluu niihin, joille Olmert lupasi armahduksen luopuessaan aseistaan ja terrorista. Terroristien aseistaan luopuminen on eräänlainen farssi, sillä useimmilla terroristeilla on useita aseita, joista he luovuttavat huonoimman, tai lainaavat tuttaviltaan vanhan aseen annettavaksi viranomaisille. Monet kieltäytyvät allekirjoittamasta sopimusta luopua terrorismista.
TURVAMIEHET OLI palkannut Ateret Kohanim yeshiva vanhassa kaupungissa. Erään paikalla olleet kertoman mukaan terroristi puukotti turvamiestä ennen kuin tempasi hänen aseensa.
Palestiinalaiset väittivät, että molemmat vartijat tulittivat terroristia hänen jo maatessaan maassa, mutta paikalla olevan TV-kameran näytön mukaan haavoittunut vartija ei ampunut.
ARYE ELDAD (NU-NRP) syytti Olmertin aiheuttaneen välikohtauksen luvatessaan muodostaa Palestiinan valtion ja jakaa Jerusalemin kaupungin. (JP)
2. PUOLUSTUSMINISTERI Ehud Barak kertoi perjantaina Labour-puolueen tilaisuudessa, ettei Israelin tule luovuttaa maata palestiinalaisille, ennen kuin rakettien torjuntaan suunniteltu järjestelmä (Iron Dome) on valmis. Tämä hänen mukaansa tarvitsee aikaa ainakin 3-5 vuotta. HÄNEN TAKTIIKKANSA perustuu pelkästään kilpikonnapuolustukseen ilman aktiivista rakettiuhan poistamista. Barakin kuvitelma rakettien tuhoamisesta ennen niiden osumista maaliinsa on virheellinen, sillä rajalinjan pituudesta johtuen torjunta-asemia tarvittaisiin kymmeniä ja niiden kustannukset olisivat arvaamattomat. Lisäksi myös raketteja kehitetään kaiken aikaa.
ERÄÄN ARVION mukaan Barakin aikalaskelma perustuu siihen, että hän haluaa olla se pääministeri, joka perustaa Palestiinan valtion. Hän uskoo puolueensa saavuttavan voiton seuraavissa vaaleissa, mikä takaisi hänelle pääministerin paikan.
BARAK ON kuitenkin oikeassa siinä, ettei Abbasin johtama PA:n hallitus pysty valvomaan turvallisuutta ja järjestystä Juudean ja Samarian palestiinalaisalueilla, ja että olisi suoranainen itsemurha Israelin taholta luovuttaa vastuu PA:n turvallisuusjoukoille. (JP)
3. UUSI PUOLUE, nimeltään Lashuv eli Paluu, aloittaa toimintansa aluksi keskustelu-foorumina, josta kehitetään liikemiesten ja akateemikkojen klubi, joka aikaa myöten rekisteröidään puolueeksi. Puolueen perustaja on kaksi vuotta sitten USA:sta Virginiasta Israeliin muuttanut ja Hashmonaimissa lähellä Modiinia asuva Yechiel Aaron.
PUOLUE PYRKII ohjelmaluonnoksensa mukaan saamaan ihmiset palaamaan tilaan, jossa he ovat lähempänä Jumalaa, Israelin maata ja kansaa. Ohjelmaluonnoksen mukaan puolue pyrkii liittämään Gazan, Juudean ja Samarian pysyvästi Israeliin. Territorioissa asuvat palestiinalaiset saavat luonnoksen mukaan Israelin kansalaisoikeudet 25 vuoden koeajan jälkeen.
AARON EI PIDÄ Mahmoud Abbasia miehenä, joka olisi kiinnostunut rauhasta Israelin kanssa. ”Hän olisi onnellinen nähdessään palestiinalaisten surmaavan israelilaisia”, hän uskoo.
Aaron suosittelee kovia otteita kaapattujen israelilaissotilaitten saamiseksi vapaiksi. Hän suosittaa sähkön ja veden katkaisemista Gazasta ja väkivallan käyttämistä, jos muu ei auta.
PALESTIINALAISET liikemiehet suunnittelevat myös omaa puoluetta Länsirannalle. (JP)
4. KAPINAA KADIMA-PUOLUEESSA. Pääministeri Ehud Olmert oli kutsunut 100 puolueen johtavaa Venäjältä muuttanutta aktivistia järjestämäänsä tilaisuuteen viralliseen asuntoonsa Jerusalemissa. Yksi johtavista aktivisteista, kansanedustaja Marina Solodkin kieltäytyi loukkaantuneena kunniasta. Häntä ei oltu kutsuttu, mutta median kiinnitettyä huomion tähän Solodkin kertoo ”sihteerin” sihteerin lähettäneen kutsun hänelle.
Solodkin kertoi, ettei hän halunnut mennä osoittamaan tukeaan puolueelle, joka on syönyt sanansa ja jättänyt lunastamatta lupauksensa liian monta kertaa. Olmert kieltäytyi nimittämästä Solodkinia ministeriksi, vaikka hän oli viidentenä vaalilistalla, mistä Solodkin pahoitti mielensä.
Paikalla olleet kertoivat kuunnellessaan aktivistien Olmertia ylistäviä puheita saaneensa mielikuvan, että tilanne muistutti sitä, mitä se oli Brezhnevin aikana Venäjällä. (JP)
5. HALLITUS harkitsee tiesulkujen poistamista turvallisuusviranomaisten suositusten mukaan. Olmert lupasi Sharm el-Sheikin ”huippukokouksessa” poistaa useita tiesulkuja, mihin palestiinalaiset ovat vedonneet vaatimuksissaan. Puolustusministeri Ehud Barak ilmoitti vastustavansa tiesulkujen ja tarkastuspisteiden poistamista vain Olmertin lupauksen perusteella. Barak katsoo, etteivät Olmertin ja Abbasin väliset keskustelut johda rauhaan. (JP)
6. UUTISOTSIKOITA
- PA:N VIRKAILIJAT pelkäävät, että Hamas suunnittelee Fatahin johtavien poliitikkojen ja turvallisuusvirkailijoitten teloittamista Juudeassa ja Samariassa. Varoitus annettiin pian sen jälkeen, kun tuntemattomat pyssymiehet ampuivat ja vaikeasti haavoittivat PA:n poliisijoukkojen johtajaa Idris Ja´baria Halhoulin kaupungissa Samariassa. Mahmoud Abbas oli hetkeä aiemmin torjunut Jemenin tarjouksen toimia välittäjänä Hamasin ja Fatahin välillä. Ja´baria ammuttiin hänen kotinsa edessä lauantaiaamuna hänen palatessaan työstään. Hänet vietiin kriittisessä kunnossa sairaalaan Israeliin. PA:n turvallisuusviranomaiset ovat pidättäneet 250 Hamasin jäsentä, joiden viranomaiset väittivät olleen perustamassa joukko-osastoa Länsirannalle. (JP)
- PA:N TURVALLISUUSVIRKAILIJAT olivat pahoin kiduttaneet Moayad Bani Odehia, kertoivat hänen omaisensa. Erotettu Hamasin pääministeri Ismail Haniyeh oli ehtinyt saarnassaan kertoa, että PA oli kiduttanut Odehin kuoliaaksi, mutta PA näytti hänet TV-haastattelussa todisteeksi, että Haniyehin väite oli valheellinen. Hamasin jäsenet Gazassa reagoivat vihaisesti PA:n TV-haastatteluun Odehista ja uhkasivat kostaa Odehin kiduttamisen PA:n yleisen turvallisuuden johtajalle kenraali Tawfik Tirawille. He syyttivät Tirawia valehtelemisesta ja siitä, että hän toimii yhteistyössä Israelin kanssa. (JP)
- ISÄ JA HÄNEN TYTTÄRENSÄ kuolivat heidän autonsa jäädessä raskaan kuorma-auton ruhjomaksi Tel Avivin ja Jerusalemin välisellä valtatiellä. Mukana olleet nainen ja nuori poika säilyivät hengissä täysin ruhjoutuneessa henkilöautossa. Heidät vietiin sairaalaan kriittisessä kunnossa. Viikonvaihteen aikana kuoli 7 ihmistä liikenteessä ja 261 vuoden alusta lähtien.
- TERRORISTIEN AMPUMA Kassam-raketti sytytti metsikön tuleen Sderotin lähellä perjantaina iltapäivällä. Lauantaina IDF pidätti kaksi epäilyttävästi käyttäytynyttä palestiinalaista lähellä Nablusia. Heillä oli mukanaan ase ja patruunoita.
- 350 rabbin liittoutuma luokittelee pääministeri Olmertin juutalaisvastaiseksi ja vihamieliseksi juutalaisuudelle sen jälkeen, kun IDF tuhosi Hebronin juutalaisten rakentaman synagogan Patriarkkojen haudalle johtavan tien varrella ja käski Chabadin rakentaman siirrettävän synagogan poistettavaksi. Lisäksi poliisi antoi uhkauksen neljän juutalaiskojun tuhoamisesta Hebronin juutalaisella torilla.
- ANARKISTIT turva-aidan rakentamista vastaan tuhosivat lauantaina (sapattina!) Israelin rakentamaa turva-aitaa Hebronin lähellä 30 metrin matkalta. Aita oli jo varustettu sähköisillä hälytyslaitteilla. Naamioituneita vasemmistolaisia anarkisteja avustivat paikalliset arabit. Poliisi tietää anarkistien henkilöllisyyden, mutta ei ole tehnyt asialle mitään. Tuhot ovat satojen tuhansien NIS arvoisia. (Ynet)
- BILIN KYLÄN lähellä Samariassa anarkistien ja muitten vasemmistolaisten aktivistien piirileikki IDF:n sotilaitten ja poliisien kanssa on jatkunut kuukausia. He vastustavat sinne suunnitellun turva-aidan rakentamista. Useita turvallisuus-viranomaisia ja poliiseja sekä heitä vastustavia aktivisteja on haavoittunut.
- NEFESH BE NEFESH (NBN, sielulta sielulle) Israeliin muuttavia lentää maahan sunnuntaina, maanantaina ja tiistaina. He tulevat USA:sta Kanadan kautta, New Yorkista ja Englannista. Järjestö aikoo muuttaa maahan vuoden aikana 3500 uutta siirtolaista. (INN)
- HAMAS VAHVISTAA perustaneensa laivaston Gazan rannikolle. Hamas sanoo sen miehistön olevan nyt 150 miestä. Entinen pääministeri Haniyeh seilasi Gazan rannikon edustalla siniseksi maalatulla kalastusveneen kokoisella paatilla laivaston aloittamisen kunniaksi.
- ISRAELIN TÄRKEIN TUKI on sen armeija, luonnehtii Hizbullahin pääsihteeri Hassan Nasrallah tilannetta Israelissa. Brittilehti the Sunday Telegraph kertoo artikkelissaan, että Hizbullah vakuuttaa olevansa vahvempi kuin Libanonin sota II:n aikana. Hizbullah varustautuu sotaan Israelia vastaan ostamalla maata Litanijoen pohjoispuolelta kristityiltä ja druuseilta. (Ynet)
- JERUSALEMISSA liikkuvien tietojen mukaan Syyrian johto on huolestunut Iranin kovenevasta otteesta. www.debka.com kertoo, että Syyrian johto pelkää Iranin suunnittelevan presidentti Bashar Assadin syrjäyttämistä armeijan avulla.

Comments

Popular posts from this blog

PERJANTAI 03.02.2017

Sunnuntai 22.08.2021

MAANANTAI 10.06.2019