KESKIVIIKKO 29.08.07

1. SALAISUUS näyttää olevan tapa, jolla neuvotteluja nykyisin käydään. Olmert ja Abbas pitivät eilen keskustelutilaisuutensa Jerusalemissa, ensin 90 minuuttia kahdestaan ja toiset 90 minuuttia avustajien kanssa yhdessä, mutta mistä he keskustelivat, on mysteeri. Olmert vakuuttaa, että siellä käsiteltiin keskeisiä kysymyksiä, mutta vain periaatteellisella tasolla. Abbas vaati jo etukäteen, ettei keskusteluilla ole mitään virkaa, jos niissä ei käsitellä lopullisen tilanteen kysymyksiä: Palestiinan valtion rajat, palestiinalaispakolaisten asema ja Jerusalem. Mitään dokumenttia ei palestiinalaisen pääneuvottelijan Saeb Erekatin mukaan vaihdettu, kuitenkin al-Jazeera julkaisi websivullaan kahden sivun mittaisen luonnoksen dokumentiksi.

MONET KANSANEDUSTAJAT sekä oikealla että vasemmalla ovat vaatineet tietoja, mihin Olmert on lupautumassa 5 prosentin kannatuksella. He varoittavat, että mikä tahansa sopimuspaperi sitoo Israelin seuraavien hallitusten käsiä. Siksi ei ole samantekevää, mihin Olmert nimensä raaputtaa.

Herb Keinon vertaa JP:n artikkelissaan Olmertin ja Abbasin neuvottelutapaa auton kuljettajaan, joka ajaa kaasupoljin pohjassa vaihteen ollessa vapaalla.

PÄÄMINISTERIN KANSLIA on kiivaasti kiistänyt huhut, että Olmert on suostunut luovuttamaan Juudeassa ja Samariassa vihreän linjan takana sijaitsevat juutalaisyhteisöt ja Itä Jerusalemin arabilähiöt PA:n hallintaan tai että hän on valmis luovuttamaan Temppelivuoren hallinnon juutalaisten, kristittyjen ja muslimien muodostamalle neuvostolle. Toisen huhun mukaan Temppelivuoren hallinto annettaisiin Jordanian, Egyptin ja PA:n muodostamalle neuvostolle. Saeb Erekat vaatii, että Bushin marraskuussa pidettävään rauhankokoukseen tulee saada niin monta arabivaltiota kuin mahdollista, mutta Saudi Arabia ainakin. Saudien houkuttelemiseksi konferenssin asialistalla tulee olla lopullisen tilanteen asioita, Erekat toteaa. Hän haluaa myös Syyrian ja Libanonin tulevan mukaan.

HAMASIN JOHTO toteaa, että konferenssi epäonnistuu, jos Hamasia ei kuulla ennen sitä.

2. eu-virkailijat käyvät salaisia neuvotteluja Hamasin johdon kanssa Gazassa

kertoo Kh A Toameh JP:n artikkelissaan. Tiedot JP:lle oli antanut PA:n virkailijat, mutta koska heillä ei ole lupa puhua, tiedot annetaan anonyymisti. Virkailijat eivät halunneet paljastaa EU:n neuvottelijoiden henkilöllisyyttä, mutta kertoivat kolmen EU:n tiedustelujärjestön edustajien olleen yhteydessä Hamasin Gazan johdon kanssa useiden viikkojen ajan. Hamasia edustivat korkea johtaja Mahmoud Zahar sekä ainakin Ahmed Yusef, Hamasin pääministerin Ismail Haniyehin neuvonantaja.

HAMASIN JOHTO myöntää, että keskusteluja EU:n kanssa on käyty. Se sanoo lisäksi, että Hamasin neuvottelijat pyysivät EU:n edustajia toimimaan Hamasin vastaisen boikotin poistamiseksi sekä painostamaan Israelia avaamaan Rafahin terminaalin Egyptin rajalla. EU:n virkailijoitten mukaan pääpaino keskusteluissa koski turvallisuuskysymyksiä.

HAMASIN JOHTO oli vakuuttanut EU:n edustajille, ettei se halua yhteenottoja Israelin kanssa, ja että huhut suuresta terrori-iskusta Israelissa tai sen instituuteissa ulkomailla Olmertin ja Abbasin keskustelujen häiritsemiseksi ovat vääriä.

ISRAELIN JOHTO toteaa yksikantaisesti, ettei se neuvottele eikä pidä yhteyttä Hamasin kaltaisen terrorijärjestön kanssa. Tämän jyrkän kannan Israel joutunee vielä kumoamaan, sillä monet eurooppalaiset maat ovat alkaneet vaatia Hamasin ottamisesta mukaan keskusteluihin, koska sen hallinto Gazassa on vakaa eikä osoita murenemisen merkkejä.

MAHMOUD ABBAS on tiettävästi pyytänyt Sudanin apua Hamasin ja Fatahin välisten erimielisyyksien ratkomiseksi.

3. PERHE SDEROTISSA vältti täpärästi joutumisen Kassam-raketin ruhjomaksi. Perheen pää Eli Sabag kertoo istahtaneensa nauttiakseen kahvikupillisen juuri samoihin aikoihin, kun Olmert kätteli ja taputteli Abbasia lämpimästi olkapäälle kuin parasta ystäväänsä, kun Sderotin kaupungin hälytyssireeni aloitti valittavan vaikerruksensa ilmoittaen näin raketin lähestymisestä 15 – 20 sekunnin sisällä. Eli Sabag jätti kahvinsa juomatta ja ryntäsi vaimonsa ja poikansa kanssa asunnon pommisuojaan. Tullessaan ulos he havaitsivat savun leviävän asunnon sisällä ja arvasivat, että raketti oli osunut heidän taloonsa. Raketti oli räjähtänyt talon katolla kylpyhuoneen yläpuolella tehden rumaa jälkeä taloon.

ABBASIN JOHTAMAN FATAHIN alajärjestö al-Aksa ilmoitti ampuneensa raketin. Se ilmoitti myös, että raketti oli parannettu versio Kassamista, nimeltään Aksa-3.

4. HAMASIN ASEISTAUTUMISTA sekä sen armeijan organisoimista käsittelee Nick Francona Washington instituutista JP:n artikkelissaan. Hän toteaa aluksi, että Hamas sai jättipotin kaapatessaan PA:n turvallisuusjoukkojen asevarastot ja sen tiedusteluarkistot. Hamas sai viikossa uuden aikaisia aseita enemmän, kuin se olisi pystynyt salakuljettamaan vuodessa Egyptistä. Kaapatuissa aseissa on tuhansia M-16 kivääreitä ja Kalashnikov rynnäkköaseita patruunoineen; RPG (rakettikranaatteja), joista jotkut on varustettu kahdella kärjellä ja pystyvät tunkeutumaan paksun panssarin läpi; venäläismallinen raskas konekivääri, joka voidaan asentaa auton lavalle, sekä uudenaikaisia panssarintorjunta ohjuksia, joita se on myös salakuljettanut Egyptistä, ja venäläisvalmisteisia Kokors panssarintorjunta ohjuksia.

HAMASIN USKOTAAN hankkineen myös ilmatorjuntaohjuksia, kuten Strela (SA-7), olalta laukaistavia ohjuksia. Nämä ovat vaarallisia varsinkin helikoptereita vastaan.

KASSAM-RAKETTEJA on kehitetty kaiken aikaa. Ensimmäisten kantomatka oli 2-3 km, viimeiset lentävät 17 km, joissa on myös suurempi räjähdekärki. Tämän johdosta Israelin suunnittelemat Sderotin kattojen vahvistukset eivät suojaa niiden räjähdystehoa vastaan. Joittekin tietojen mukaan Hamas on salakuljettanut Gazaan Katjusha-raketteja, joiden kantomatka on 20 km. Niillä yltää hyvin Ashkelonin herkkiin teollisuuslaitoksiin ja sähkövoimalaan, joka tuottaa sähköä myös Gazan kaistaleen tarpeisiin.

HAMAS ON PIDÄTTÄYTYNYT rakettien ampumisesta Gazasta Israeliin keskittyessään hallintonsa vahvistamiseen ja organisoimiseen, mutta Jihad ja al-Aksa muitten järjestöjen ohella eivät kainostele jatkaa rakettiensa laukomista: 121 rakettia kesäkuusta lähtien.

ISLAMIC JIHAD on rakettiensa kehittelyssä ohittanut Hamasin. Sen ”sotilassiipi” al-Quds kertoo kehittäneensä raketin nimeltä Quds-4, jonka kantomatka on 18 - 22 km.

LÄNTISET TIEDUSTELULÄHTET odottavat sydän kylmänä, mitä tulenarkoja salaisuuksia Hamas sai käsiinsä PA:n tiedustelun arkistoista. Joitain Fatahin jäsenten lahjontatietoja on annettu julkisuuteen, mutta järisyttävät tiedot palestiinalaisten ja CIA:n maailmanlaajuisista yhteyksistä ovat vielä Hamasin tutkijoitten käsissä. Hamasin käsiin jäi myös uudenaikaisia kuuntelulaitteita, joilla se pystyy seuraamaan Israelin tiedotusliikennettä.

HAMASIN KANSANARMEIJA, Murabitum, käsittää nykyisin n. 13 000 miestä, jotka on Hizbullahin esikuvan mukaisesti muodostettu neljäksi prikaatiksi. Niitä koulutetaan gerilla-tyyppiseen sodankäyntiin mahdollisimman suuren miestappion aiheuttamiseksi viholliselle.

HAMASIN TOIMENPIDEJOUKOT ovat vahvuudeltaan 6000 miestä. Viimeisten uutisten mukaan ne yhdistetään poliisijoukkojen kanssa, mutta niiden uskotaan vahvistavan tarvittaessa kansanarmeijan yksiköitä. Hamasin joukkoja koulutetaan paikallisilla leireillä, joista useat on pystytetty Israelin vapauttamien juutalaiskylien raunioille, sekä Syyriassa ja Iranissa varsinkin uudenaikaisten aseitten käytössä.

ISRAEL ON PIDÄTTYNYT suuresta operaatiosta Gazan alueelle sen aiheuttaman suuren uhriluvun vuoksi. Se on tehnyt pienimuotoisia rajoitettuja iskuja maa- ja ilmavoimin. IDF kuitenkin harjoittelee sellaista operaatiota varten, joka voidaan käynnistää esim. verisen terrori-iskun seurauksena. (Lähde: JP, Nick Francona 29.08.07)

5. UUTISOTSIKOITA

- EILEN vietettiin Gilad Shalitin toista syntymäpäivää Hamasin vankina. Hamas ilmoittaa, että 4 kuukautta sitten se oli valmis luovuttamaan Shalitin, mutta Israelin hallitus keskeytti yhteydet.

- BARAK VIHJAA, että Labourin tulee pysytellä hallituksessa siksi, että se saa taloussotkunsa selvitettyä. Barakin Labourin puheenjohtajan vaaliohjelmaan sisältyi lupaus toimia Olmertin hallituksen pikaiseksi kaatamiseksi.

- VALTIONTARKASTAJA Lindenstrauss syyttää hallitusta, että se jatkuvasti laiminlyö kotirintaman vahvistamisen sotahuhuista välittämättä.

- OLMERTIN HALLITUS antoi luvan 7 uuden maatalousyhteisön perustamiseksi Newgeviin Lachisen alueelle. Viisi näistä yhteisöistä – Hazan, Shomriy, Misham, Amatzia ja Carnit – on tarkoitettu Gush Katifin pakolaisille, noin 200 perhettä. 500 asuntoyksikköä rakennetaan; yhteishinta 300 miljoonaa NIS infrastruktuuriin ja 200 miljoonaa NIS teiden rakentamiseksi. Yhteisöihin rakennetaan myös turismia palvelevia laitoksia, vierashuoneita ja viinitarhoja. Yli kaksi vuotta kodeistaan karkotuksen jälkeen 1400 perheestä vain kaksi asuu pysyvässä talossaan ja 160 on saanut luvan rakentamiseen.

- ARABILEHDEN Al-Quds Al-Arabi päätoimittaja Abd al-Bari Atwan Lontoossa lupaa tanssia ilosta Trafalgar aukiolla, kun hän saa käsiinsä uutisen, että Iran on iskenyt Israeliin. Päätoimittaja sanoo, että sopimus USA:n ja Iranin kanssa tehdään arabien kustannuksella, ja jos USA pommittaa Irania, sekin tehdään arabien kustannuksella. Atwan arvioi, että sodan syttyessä Iran iskee alueen öljylähteisiin, sulkee Hormuzin salmet, hyökkää USA:n kohteisiin alueella sekä, Allahin tahdosta, myös Israelia vastaan.

- IRANIN PRESIDENTTI Mahmoud Ahmadinejad lupaa, että USA:n poistuessa Irakista, se tulee jättämään suuren tyhjiön, jonka Iran tulee täyttämään.

Comments

Popular posts from this blog

PERJANTAI 03.02.2017

Sunnuntai 22.08.2021

Tiistai 17.08.2021