PERJANTAI 06.07.07
1. BBC:N TOIMITTAJAN Alan Johnstonin vapauttanut Dughmush klaanin edustaja kertoo, että vangin vapauttamissopimuksen mukaan Hamas antoi sille luvan pitää aseensa. Johnston vapauttamisesta sovittiin keskiviikkona ja klaanin edustaja kertoi torstaina, että Army Of Islam järjestö, jota Dughmush klaani suojelee, on laillistettu ja saa pitää aseensa, kuten myös klaani itse. Hamasin edustaja kieltää tällaisen sopimuksen ja vakuuttaa, että kaikkien ryhmien on luovutettava aseensa. Hän sanoo Dughmush klaanin olevan vain joukko gangstereita eikä Army of Islam järjestöllä ole hänen sanojensa mukaan mitään yhteyttä Islamin kanssa.
KLAANIN EDUSTAJA KERTOO, että Hamasin kanssa tehtiin viiden kohdan sopimus, jossa Army of Islam tunnustetaan ”pyhien taistelijoitten (mujahideen) aseeksi juutalaisia, ristiretkeläisiä ja uskosta luopuneita vastaan”. Osapuolet sopivat, ettei ongelmia ratkaista hyökkäämällä toisiaan vastaan vaan ne selvitetään rauhallisesti.
JOHNSTONIN VAPAUTTAMISPÄÄTÖKSEEN vaikuttivat kaksi muslimijohtajaa, Abdel Hamid Akloud ja Sliman al-Dayeh, jotka antoivat ”fatwan” hänen vapauttamisekseen välittömästi.
ALAN JOHNSTON teki torstaina kohteliaisuusvierailun Mahmoud Abbasin luokse Ramallahiin kiittääkseen häntä vapauttamisyrityksistä ja antaakseen Fatahille pienen pr-hyvityksen. (JP)
2. ISRAEL JA BRITISH GAS, joka omistaa oikeudet hyödyntää Gazan aluevesiltä löydettyä kaasuesiintymää, viimeistelevät 4 miljardin kaasuntoimitussopimusta. Hamasin kaapattua vallan Gazan kaistaleella on syntynyt ongelma, kuka esiintymät omistaa ja kenelle voitot pitää maksaa. British Gas (BG) yhtiön edustajan mukaan seitsemän vuotta sitten solmittua sopimusta sovelletaan siten, ettei maksuja suoriteta suoraan PA:n tileille, vaan ne pidetään kansainvälisessä pankissa Israelin valvonnassa, kunnes käyttökelpoinen toimintamuoto on löydetty Israelin ja PA:n kanssa koskien Gazan kaistaletta. Hamas on esittänyt vaatimuksen omistusoikeudesta 36 km sen rannikon ulkopuolelta löydetystä kaasuesiintymästä, ja vaatii suurempaa voitto-osuutta.
ISRAELIN JA BG:N sopimuksen mukaan kaasu johdetaan 4 kilometrin pituista 850 metriä meren-pinnan alaisella putkella Ashkelonin rikastamoon. BG osti oikeudet kaasuesiintymään vuonna 2000. Sen kapasiteetti on arvion mukaan 1 triljoona kuutiojalkaa luonnonkaasua, jonka pääkäyttäjä olisi Israel. Alkuperäisen sopimuksen mukaan 60 % voitoista menee BG:lle, 30 % sen rahoittajalle ja 10 % oli tarkoitettu sijoitettavaksi PA:n investointirahastoon, jota Abbas valvoo. Israel neuvottelee BG:n kanssa kaasutoimitusten hinnasta, ja asialla on kiire, koska ajan mukana hinta nousee. Israel saa kaasua omalta maaperältä sekä Egyptistä. BG on tutkinut mahdollisuutta johtaa kaasu Egyptiin ja kuljettaa se sieltä nesteytettynä laivoilla Eurooppaan ja Yhdysvaltoihin. Alkuperäisen suunnitelman mukaan Israel ostaisi BG:ltä kaasua 1.5 miljardia kuutiometriä vuosittain alkaen vuoden 2009 alusta. (JP)
3. IDF TUNKEUTUI torstaina aamuvarhaisella panssarien ja helikopterien tukemana Gazan kaistaleen keskiosaan. Joukot etenivät runsaan kilometrin verran Gazan alueelle kohdaten sitkeää vastarintaa. Operaation tarkoituksena oli tuhota Hamasin ja Islamic Jihadin joukkojen infrastruktuuria alueella, josta ne voisivat sinne rakennetuista vahvistetuista tukikohdista tehdä hyökkäyksiä Israelin puolelle turva-aitaa. Hamasin edustaja Abu Obeida kertoo, että Hamasin joukot aloittivat tulituksen IDF:n valeasuisia sotilaita vastaan. IDF käytti panssarivaunuja ja puskutraktoreita etsiessään bunkkereita ja salaisia tunneleita. Sotilaat asettuivat asemiin talojen katoille, ja Hamasin pyssymiehet asettivat maamiinoja panssareita vastaan. Ainakin 8 Hamasin ja Jihadin pyssymiestä sai surmansa tulitaisteluissa. Hamas sanoo menettäneensä kuusi pyssymiestään, niiden joukossa Gazan keskiosien komentaja Mohammad Siam, 37. Lisäksi 13 palestiinalaista, mukana lapsia, haavoittui taisteluissa. IDF:n joukot palasivat alueelta tänään.
TERRORISTIT tulittivat kranaateilla Eretzin terminaalia taistelujen aikana.
IAF AMPUI myöhemmin alueelle ohjuksia, jotka surmasivat kaksi Hamasin pyssymiestä.
HAMASIN JA FATAHIN edustajat tuomitsivat IDF:n hyökkäyksen Gazan alueelle. (JP)
4. OLMERTIN LUPAAMAT neljä jordanialaista terroristia luovutettiin eilen jordanialaisille viranomaisille. Heitä oli vastaanottamassa joukko innostuneita omaisia ja ystäviä. Terroristit joutunevat viettämään 18 kuukautta Jordanian vankilassa ennen armahtamispäätöstä. Terroristien murhaamien sotilaitten omaiset katkeroittivat mielensä sekä korkeimman oikeuden päätöksestä hylätä heidän vastalauseensa vapauttamisesta että Olmertin petoksesta.
He syyttivät pääministeri Olmertia kaksoismoraalista kertomalla valheellisesti toisen sotilaan omaisille, että toisen omaiset olivat jo suostuneet vapauttamiseen. ”Suora yhteys voidaan havaita Olmertin tavasta hoitaa Libanonin sotaa ja tavasta, millä hän runnasi läpi päätöksensä vapauttaa poikiemme murhaajat,” he sanovat ja lupaavat hoitaa suhteensa mieheen, joka yritti pettää perheitä. Almagor terrorinuhrienjärjestön johtaja Meir Indor kertoo, että Lifshitzin perheelle Raananassa kerrottiin Levyn perheen suostuneen terroristein luovuttamiseen Jordaniaan. Tosiasiassa Jerusalemin poliisikomentaja, joka on Olmertin hyvä ystävä ja murhatun sotilaan veli, oli myöntynyt luovutukseen, mutta murhatun sotilaan äiti Sarah Levy vastusti sitä ehdottomasti.
SOTILAITTEN OMAISET ovat katkeria Israelin korkeimmalle oikeudelle, ”joka päätöksissään systemaattisesti kieltäytyy puolustamasta terrorin uhrien oikeuksia niiden taistellessa poliittisia järjestöjä vastaan, joiden huolena ovat terroristien, palestiinalaisten ja heidän omaistensa oikeudet”. (JP)
5. UUTISOTSIKOITA
- OIKEUSKANSLERI Mehachem Mazuz joutuu edelleen vastaamaan useisiin kirjelmiin, sekä myönteisiin että kielteisiin, koskien päätöstään suostua sopimusratkaisuun presidentti Moshe Katsavia vastaan esitettyihin raiskaussyytöksiin. Pääuhriksi esitetty Alef, jonka henkilöllisyyttä pidetään salaisena, esiintyi TV-2:n haastattelussa. Siitä julkistetun artikkelin mukaan Alef lienee henkisesti tasapainoton ja oleellisen altis johdattelulle. (JP)
- EGYPTIN POLIISI löysi Siinailta hiekkaan kätkettynä 27 muovipussia, joissa oli 1200 kg TNT räjähdettä. Poliisi sai vihjeen paikallisilta beduiineilta. Paikka on lähellä al-Raoudaa, 100 km länteen Gazan kaistaleesta. Islamilaiset terroristit sytyttivät lokakuussa 2004 asentamansa pommit Sharm el-Shaikin lomanvietto-kohteissa Tabassa ja Dahabissa. Siinä kuoli 125 ihmistä. (JP)
- LABOUR-PUOLUEEN ministerit päättivät vastustaa hallituksen esitystä budjetti-leikkauksista opetusministeriön ja arabikansanosan tukiaisista. Tämä lisää painetta Olmertin hallitusta kohtaan, sillä Ehud Barak ja muut Labour-ministerit kritisoivat Olmertin päätöstä hallituksen ministerin paikoista. Barakia hermostuttaa varsinkin Haim Ramonin nimittäminen varapääministeriksi, ”se on arveluttava kaikin tavoin – sekä moraalisesti että poliittisesti.” Aiempi koaliittion puheenjohtaja Avigdor Yitzhaki syytti Olmertia poliittisen tulevaisuutensa varmistamisesta eikä siitä, mikä olisi parasta kansalle. (JP)
- VIISI UUTTA KYLÄÄ suunnitellaan aloitettaviksi Juudeassa ja Samariassa. Ensimmäinen näistä on Bivat Haeitam, Salomonin lammikon yläpuolella Betlehemistä itään Gush Etzionin Efratin pohjoiskärjessä. Ensimmäiset viisi perhettä aikovat muuttaa alueelle 25. heinäkuuta heti Tisha Be-Av paastopäivän jälkeen. Kylästä on tarkoitus kehittää 2500 asuntoyksikköä käsittävä kokonaisuus. Efratissa asuu nykyisin 1500 perhettä eli noin 9000 asukasta.
Kaksi muuta kylää Elon Moreh ja Kedumim sijaitsevat Samariassa, yksi on Gush Etzionista etelään Kiryat Arbaan johtavan tien varrella, neljäs kylä Hashmonaim on lähellä Modiinia. (INN)
- LEIPURIT UHKAAVAT jättää juutalaiset ilman sapattileipää hallituksen
kieltäytyessä nostamaan leivän hintaa vehnän hinnannousun mukaisesti.
- SYYRIA AVASI 26.06.07 ilman ennakkoilmoitusta Quneitraan johtavan tien, joka
on ollut suljettuna ja siviileiltä kiellettynä ilman erikoislupaa 40 vuotta. Nyt tie
avattiin, minkä tarkoittanee, että Syyria valmistautuu sotaan. Syyrialaiset joukot
ovat linnoittamassa tukikohtiaan ja bunkkereitaan kolmen km:n päässä Libanonin
ja Syyrian väliseltä rajalta Libanonin puolella Bekaan laaksossa. (Debkafile)

Comments

Popular posts from this blog

PERJANTAI 03.02.2017

Sunnuntai 22.08.2021

MAANANTAI 10.06.2019