TIISTAI 19.06.07
1. ABBASIN HÄTÄTILLAHALLITUS vannoi eilen virkavalansa. Tarkkailijat sanovat sen koostuvan keskinkertaisista henkilöistä, mukana kaksi naista. Sisäministeriksi Abbas nimitti Razek Yashiyan, eläkkeellä oleva kenraali, joka pysyvästi asuu Ammanissa. Ainoa tarkkailijoitten luottamusta nauttiva ministeri on hallituksen pääministeri Salim Fayad. (DF)
MAHMOUD ABBAS näyttää aktivoituneen Gazan onnettoman käänteen jälkeen. Hän hajotti PA:n kansallisen turvallisuusneuvoston, jossa Hamasin edustajat olivat mukana.
ABBAS AIKOO erottaa turvallisuusneuvonantajakseen nimittämänsä Muhammed Dahlanin, joka johti PA:n turvallisuusjoukkoja Gazassa, mutta joka oli itse Kairossa taistelujen riehuessa Gazassa ja palasi niiden loputtua Ramallahiin ja siellä Mukatanin hallintokeskukseen.
Abbas aikoo nimittää uudeksi turvallisuusneuvonantajakseen Dahlanin kilpailijan Jibril Rajoubin.
Abbas nimitti tutkijakomitean tarkastelemaan, mikä Gazassa meni pieleen. Palestiinalaiset ovat vaatineet oman ”Winograd-komitean” asettamista, joka nimittäisi myös syylliset henkilöt.
ABBASIN TOIMINTAAN sisältyy vaatimuksia ulkopuolisille: Perinteisten PA:n tukijamaiden tulee jatkaa keskeytettyjä avustuksiaan, kun pahin este Hamas on poistunut sen tieltä; Israelin tulee tilittää perimänsä tulli- ym. maksut välittömästi PA:n kassaan ja sen tulee vapauttaa suuri joukko tuomitsemiaan vankeja, joita Abbas pitää”poliittisina”, niiden mukana viidestä murhasta viiteen elinkautiseen tuomittu Fatahin Tanzimin Länsirannan entinen johtaja Marwan Barghouti. (JP)
2. RAHAA ONKIN tulossa PA:n kassaan. USA:n ulkoministeri Gondoleezza Rice ilmoitti vaativansa, että senaatti palauttaa aiemmin PA:lle myönnetyt 86 miljoonaa USD, mutta myöhemmin 59 miljoonaan supistetut, varat. Lisäksi Rice ilmoitti vaativansa 40 miljoonaa USD YK:n pakolaisaputoimiston UNRWA:n käyttöön Gazan alueella.
EU ON SAMOIN luvannut avata avustuskukkaronsa ja jatkaa PA:n avustuksia entiseen tapaan ilman pidikkeitä. EU on suurin palestiinalaisten taloudellinen tukija. EU esitti samalla vaatimuksen, että Israelin tulee vapauttaa jäädyttämänsä maksut palestiinalaisille.
Israel on aloittanut elintarvikkeitten ja muitten välttämättömyyshyödykkeiden toimitukset Gazan alueelle. Öljy-yhtiö Dor Alon ilmoitti eilen aamulla, että se katkaisi toimitukset Gazaan, mutta kertoi myöhemmin päivällä toimitusten jatkuvan. (JP)
3. www.debka.com kertoo artikkelissaan, että Abbas jatkaa Arafatin aloittamaa strategiaa: Hänen turvallisuusupseerinsa Gazan alueella palvelevat nyt kahta isäntää ja saavat samoin palkkaa kahdesta lähteestä, Hamasilta ja PA:lta. Debkafile myös analysoi, että kenraali Tawfik Tirawin johtamat hyökkäykset Hamasin instituutioihin ja yksityisiä Hamasin jäseniä vastaan ovat vain silmänlumeeksi tehty pintaraapaisu, jonka tarkoituksena on lisätä Abbasin kansansuosiota ja saada Abbasille neuvotteluvaltti Hamasin kanssa. Debkafile uskoo, että pölyn laskeuduttua Abbas antaa Hamasin saada entisen asemansa Juudeassa ja Samariassa. Perustustyötä tälle on Debkafilen mukaan Rajoub tekemässä Kairossa, jossa hän kehottaa Egyptiä säilyttämään yhteytensä Hamasin ja ”oikeitten” ihmisten kanssa Fatahissa. Egypti veti diplomaatti-henkilöstönsä pois Gazasta muitten arabimaitten tapaan taistelujen alkaessa.
DEBKAFILE USKOO, ettei Abbas käytä ulkomaisia avustusvaroja armeijansa kasvattamiseksi, koska amerikkalaiset pitävät siitä huolen, vaan 165 000 siviilivirkamiehen ja turvallisuus-virkailijoitten palkkoihin, millä Abbas katsoo lisäävänsä kansansuosiotaan. (DF)
4. PÄÄMINISTERI Ehud Olmert jatkaa sunnuntaina alkamaansa USA:n vierailuaan. Hän tapasi eilen USA:n ulkoministeri Ricen, tänään ohjelmassa on tapaaminen presidentti George Bushin kanssa Washingtonissa. Tarkkailijat uskovat, että Olmert tulee esittämään Bushille Livnin markkinoimaa poliittista horisonttia palestiinalaisten kanssa. ”Siihen on nyt paremmat mahdollisuudet, kun pahin kanto kaskessa, terrorijärjestö Hamas, on aidattu Gazan eristyksiin”. OLMERT USKOO, että hän pystyy nyt aloittamaan lopullista tilannetta koskevat keskustelut, jotka lopulta muotoillaan sopimusten muotoon palestiinalaisten kanssa. Miten tämä tulisi koskettamaan Gazan aluetta ja mikä yhteys sillä ja Länsirannalla tulee olemaan, on täysin arvailujen varassa. BUSHIN ARVELLAAN odotetussa tilannearviossaan 24. kesäkuuta käsittelevän myös tätä kysymystä. Syyrian ja Iranin tilanne ovat tietenkin Bushin ja Olmertin keskusteluissa, onhan heillä yhteinen kiinnostus molempiin maihin. Jotkut diplomaatit ovat tarjonneet Israelin ja Syyrian välisten neuvottelujen käymistä esim. EU:n isännyydessä, mutta Israel vastustaa tätä, koska se antaisi Syyrialle sen kaipaaman kansainvälisen tunnustuksen ilman velvoitteita. (JP)
5. ISRAELIN PUOLUSTUSMINISTERIN odotetaan määrittelevän menettelytavat, joita noudatetaan Gazaan menevillä rajanylityspaikoilla. Hamasin pyssymiesten estelyistä huolimatta niihin pyrkii palestiinalaisia, jotka haluavat poistua Gazasta. IDF on päästänyt sairaat henkilöt rajan yli, mutta satoja odottaa lupaa poistua terminaalista. Eilen Palestiinan vastarintakomitean (PRC) pyssymiehet aloittivat tulituksen Eretzin raja-asemalla, mihin IDF vastasi. Fatahin sotilaskomentaja Jihad Madhun kuoli ja parikymmentä haavoittui tulistuksessa. PRC:n edustaja Abu Mujahid väitti pyssymiestensä tulittaneen israelilaisia sotilaita ja heittäneen käsikranaatteja heitä kohti, jotka tulittivat siviilejä. Sairaiden avustustoiminta raja-asemalla koordinoidaan Punaisen Ristin kanssa, mutta Israel aikoo estää satojen ihmisten pääsyn Israeliin, vaikka oikeusministeri Friedman sitä suosittelikin.
GAZAN ALUEEN sulkeminen ja tavarakuljetusten estyminen Gazaan ja sieltä Israeliin maksaa Israelin taloudelle 10 miljoonaa NIS päivässä, kertoo Sharon Wrobel JP:n artikkelissa. Tällä viikolla yksistään 4600 rekka-auton oli tarkoitus ajaa Karni-terminaalin kautta, niistä 3600 Gazaan ja 1000 sieltä Israeliin, kertoo terminaalia hoitava IAA. Päivittäin sen kautta kulkee 350 rekkaa täynnä hedelmiä, vihanneksia, jauhoja, tekstiilejä ja raaka-aineita. Muita toimituksia ei sallita ilman uusia ohjeita, kerrottiin tavarantoimittajille. (JP)
6. GUSH KATIFIN maanviljelysten tuhoaminen ja Hamasin vallankaappaus Gazan kaistaleella aiheuttaa päänvaivaa Israelille ”sapattivuonna, shmita”(joka seitsemäs vuosi maan tulee levätä; 3.Ms.25:2-7). Suuri osa maanviljelijöistä Israelissa kunnioittaa tätä juutalaisen lain vaatimusta ja jättää peltonsa kesannolle, mikä aiheuttaa elintarvikkeiden pulaa maassa. Sitä on pystytty kompensoimaan ostamalla viljaa alueilta, joita halakha-rajoite ei koske, kuten Gazan alueelta. Israelilaisille viljelijöille on sapattivuoden menetyksistä maksettu korvauksia valtion kassasta. Rahaa on varattu 103 miljoonaa NIS, mutta sitä jouduttaneen kasvattamaan 75 miljoonalla NIS kustannusnousun takia. Viranomaiset toivovat, että viljaa saataisiin Gazasta.
7. GAZAN TAISTELUJEN AIKANA pyssymiehet tunkeutuivat alueen kristittyjen omistamiin tiloihin. He polttivat roomalaiskatolisen kirkon ja Rosary Sistersien omistaman koulun aiheuttaen suurta tuhoa varastaen myös useita tietokoneita sekä tuhoten Jeesuksen kuvia, ristejä, kirjoja ja huonekaluja.
TÄMÄ OLI ensimmäinen hyökkäys kristittyjä vastaan Hamasin otettua vallan.
GAZAN RANTAKAISTALEELLA on arviolta 2 500 kristittyä, roomalaiskatolisia, baptisteja ja evankelisia. Baptistiseurakunnan johtaja pastori Hanna Massad kertoo, että jäseniä seurakunnassa on 250-200. Hän vakuuttaa, ettei Gazassa tehdä eroa Fatahin ja Hamasin välillä, minkä pastori Manuel Musalam katolisesta kirkosta vahvistaa. Hän kertoo, että Hamasin johto on vakuuttanut suojelevansa kaikkia Gazan kaistan kristittyjä. Osa varastetusta tavaroista on palautettu ja syyllisiä tullaan rankaisemaan, Hamasin johto vakuutti. Isä Musalam muistuttaa, että aiemmin Hamas tuli kristittyjen tueksi, kun heidän laitoksiaan vastaan hyökättiin.
HYÖKKÄYKSEN TAKANA on luultavasti sheikki Abu Sagerin johtama Jihadia Salafiya, islamin ”uskonpuhdistusjärjestö”, joka on tehnyt hyökkäyksiä internet-kahviloihin ja muihin laitoksiin, joita he syyttävät ”amerikkalaiset saastutuksen” levittämisestä. (JP, DF)
8. UUTISOTSIKOITA
- ISRAEL neuvottelee Venäjän kanssa kahden omaisuuden, St. Sergius Metochion ja Venäjän kirkkolähetyksen, palauttamisesta Jerusalemin keskustassa. Asia on erittäin arkaluonteinen, sillä Venäjän ortodoksikirkolla on paljon muitakin omaisuuksia Jerusalemissa, mm. pääministeri virallisen asuintalon tontti. Israel osti osan omaisuudesta Khrustchevin hallituksen aikana 1964 appelsiinilasteja vastaan, tämä oli ns. ”oranssi sopimus”.
- KIRKKOJEN MAAILMANNEUVOSTO aikoo aloittaa maailmanlaajuisen kampanjan Israelin 1967 sodassa vapauttamien ”arabialueitten” palauttamiseksi. Neuvosto valitsi Jordanian kampanjan keskuspaikaksi. Se sanoo aloittavansa vakavan kampanjan Israelin ”miehityksen” lopettamiseksi, ja katsoo, että sillä on maailmanlaajuinen 347 protestantin, ortodoksin ja anglikaanikirkon tuki 110 maassa. (JP)
- USA:N yliopistot hylkäävät Englannin yliopistojen aloittaman Israelin boikotin.
- BETAR ILLITIN JA MODIIN ILLITIN asukkaat eivät edes tiedosta asuvansa vihreän linjan ”väärällä” puolella. Betar Illitin väkiluku kasvaa neljä kertaa nopeammin kuin muun maan. Vuosien 2000-2005 välillä se kasvoi 70 %. Siellä on asukkaita 29 355. Sen haredi-väestö kasvaa kuusi kertaa nopeammin kuin muut.
MODIIN ILLITIN väkiluku oli 34 514 asukasta vuonna 2006. Vuosien 2000 – 2005 välillä väkiluku kasvoi 86 %. Yhdessä nuo kaksi aluetta ovat 46 % siirtolaisten yhteisestä kasvusta Juudeassa ja Samariassa 2006.
BETAR ILLITIN pormestari, 35-vuotias Yitzhak Pindrus suunnittelee rakentavansa 2000 uutta asuntoyksikköä nykyisen 6000 lisäksi, päämääränä saavuttaa 15 000 asuntoyksikköä. Kaupunki perustettiin 1985, mutta kasvu alkoi 1990-luvulla. Useimmat aikuiset ovat 22—34 vuosien välillä, 62 % asukkaista on alle 18 vuotta ja 32 % alle viisi vuotta. (JP)
- MAAILMAN SUURIMPANA TIEDEMIEHENÄ pidetty Isaac Newton tutki tieteellisen työnsä ohella innokkaasti Raamattua, jonka antamien viitteitten perusteella hän laskeskeli apokalypsin tapahtumaa sekä Jerusalemin Temppelin tarkat mitat. Lisäksi hän tutki Raamatun kirjoituksia ja kirjoitti tulkintojaan niistä. Tämän 280 vuotta sitten kuolleen tiedemiehen kirjoituksia on asetettu näytteille Jerusalemissa. Newtonin kirjoitukset ovat jyrkkänä vastakohtana sille otaksumalle, ettei aito ja menestyvä tiedemies voi omaksua ja harjoittaa elävää uskoa. (JP)

Comments

Popular posts from this blog

PERJANTAI 03.02.2017

Sunnuntai 22.08.2021

MAANANTAI 10.06.2019