SUNNUNTAI 24.06.07
1. SULAA HULLUUTTA antaa tukea Mahmoud Abbasille, sanoi Israel Kotimme puolueen puheenjohtaja, apulaispääministeri ja strategisten asiain ministeri Avigdor Lieberman sunnuntaiaamuna. ”Vaikka antaisimme hänelle F-16 hävittäjiämme, hän ei pysty valvomaan Hamasia.” Lieberman esittää havaintonaan, että aseitten ja rahan antaminen Fatahille vain vahvistaa terroria eikä mene sen vastaiseen taisteluun.
OLMERT TUO sunnuntain hallituksen kokoukseen esityksensä toimista, joilla hän haluaa osoittaa hyvän tahtonsa Abbasille ennen maanantain Sharm el-Sheikin nelikantaneuvottelua Abbasin, Mubarakin ja Abdullah II:n kanssa. Ensimmäisenä näistä toimista on Israelin keräämien lähes 400 miljoonan USD vero- ym. maksujen tai osan siitä tilittäminen PA:n kassaan. Muita asioita lienevät tapa, millä Salaam Fayadin hallitukseen tulee suhtautua sekä tulevat rauhankeskustelut sen kanssa, jos se osoittaa taistelevansa terrorismia vastaan. Sen sijaan vankien vapauttaminen ja uusien aseiden luovuttaminen Abbasin joukoille ei tässä vaiheessa ole ajankohtainen. Olmert haluaa ensin katsoa, miten Fayadin hallitus toimii ja mikä on sen hallitusohjelma.
LIEBERMAN on kuitenkin kuin ”huutavan ääni erämaassa” toisten hallituksen jäsenten parissa, jotka sinisilmäisesti haluavat kaikin tavoin tukea Abbasia ja hänen hätätilahallitustaan.
2. EMME SUUNNITELLEET Gazan kaistaleen valloitusta, sanoo Hamasin edustaja Ayman Taha Gazassa. ”Tarkoituksemme oli iskeä vain niihin Fatahin joukkoihin, jotka olivat kaikkien hankaluuksien ja jännityksen aiheuttajia Gazassa,” hän sanoo ja kertoo, että Abbas oli antanut käskyn PA:n turvallisuusjoukoille ja Force 17 miehille antautua ilman taistelua.. Taha kertoo, että Hamas oli aivan yhtä hämmästynyt saavuttamastaan täydellisestä voitosta kuin kaikki muutkin. ”PA oli myös yllättynyt ja on vieläkin täysin shokissa, kuten koko maailma” hän arvioi.
TAHAN MIELESTÄ Hamasin voittoon vaikutti kaksi tekijää.
Ensimmäinen ja tärkein tekijä oli PA:n turvallisuusjoukkojen rakentaminen horjuvalle perustukselle. Niitä ei rakennettu kansalliselle vaan hajautetulle perustukselle.
Toinen tekijä oli se, että turvallisuusjoukkojen komentajat joko pakenivat ennen taisteluja tai antautuivat Hamasille. Täten turvallisuusjoukkojen taistelijat katsoivat, ettei heillä ollut mitään mahdollisuuksia voittaa, eivätkä he halunneet taistella paenneitten johtajiensa puolesta.
TAHA VAKUUTTAA, että Hamas on huolissaan Gazan kaistaleen irtautumisesta Länsirannasta, ja siksi se tarjosi keskusteluja Abbasille, joka torjui tarjouksen. Taha kertoo, että samanlainen viesti on lähetetty Egyptin ja joittenkin Euroopan maitten johtajille, jossa kerrotaan Hamasin olevan tietoinen seurauksista ja voittoon sisältyvistä riskeistä. Tahan mukaan tulitaukosopimus Hamasin ja turvallisuusjoukkojen välillä oli lähes valmis, mutta ”ne valitsivat antautumisen ja luopumisen tukikohdistaan”. Hän kertoo, että Abbas oli tietoinen tulitaukosopimuksesta, mutta hän soitti Khaled Mashaalille Damaskokseen ja kertoi turvallisuusjoukkojen antautuvan.
Taha kutsuu tätä salaliitoksi Hamasia vastaan.
HAMAS-JOHTAJA Mahmoud Zahar sanoo, että Hamas metsästää Israelin vakoilijoita Gazassa ja käyttää pommeja Fatahia vastaan Länsirannalla. Tämä vahvistanee käsitystä, että Hamas haluaa kaapata vallan Fatahilta myös Juudeassa ja Samariassa.
3. IDF:N SOTILAAT JA RAJAPOLIISI yhdessä Shin Betin asiamiesten kanssa pidättivät viikonvaihteen aikana neljä terroristia, joista yksi on Hamasin Länsirannan ”sotilassiiven” Izzadin Kassamin perustaja Salah Arurui, 41. Arurui pidätettiin lauantaina Aruran kaupungissa Ramallahista pohjoiseen. Hamasin edustaja pitää Aruruin pidätystä yhtenä todisteena Israelin halusta vahvistaa Abbasin valtaa Juudeassa ja Samariassa. Arurui oli Israelin vankilassa 1992-1997, hänet pidätettiin uudelleen vuotta myöhemmin ja vapautettiin vain kolme kuukautta sitten. Arurui palasi vapauduttuaan Hamasin joukkoihin, ja piti aktiivisesti yhteyttä sen kanssa jo vankilassa ollessaan.
KOLME MUUTA TERRORISTIA pidätettiin Nablusissa perjantaina suoritetun IDF:n ja eliitin rajapoliisin yksikön yhteisoperaation yhteydessä. Kaksi heistä kuuluu Tanzimiin, yksi on PFLP:n jäsen. Terroristit ajoivat autossa Nablusissa eivätkä välittäneet sotilaitten pysähtymiskäskystä. Sotilaat avasivat tulen haavoittaen yhtä terroristia. Kolme heistä pakeni taloon, josta heidät pidätettiin tulitaistelun loputtua, yksi pääsi pakenemaan. Pidätetty Yusef Abu-Leila oli Fatah Tanzimin johtaja Ein Beit Ilma pakolaisleirissä Nablusissa. Hän on pommintekoekspertti. Hän rakensi pommivöitä ja suunnitteli terrori-iskuja Israeliin.
4. GAZAN KAISTALEELLA lähellä Kissufimia alueen eteläosassa terroristit ampuivat PT kranaatin IDF:n partiota kohti lähellä turvallisuusaitaa. Se ei aiheuttanut vahinkoa.
HEBRONIN LÄHELLÄ IDF:n sotilaat ampuivat 20-vuotiasta palestiinalaista miestä, joka lähestyi tiesulkua eikä pysähtynyt sotilaitten käskystä. Häntä epäiltiin terroriaikeista. Mies haavoittui pahasti ja kuoli sairaalassa. Vasta miehen kaaduttua havaittiin, että hän oli aseeton.
RAJAPOLIISI pidätti Nablusissa etsityn Islaic Jihadin jäsenen viime yönä.
5. MAHMOUD ABBAS aikoo siirtää al-Aksa Marttyyrien Prikaatit PA:n turvallisuusjoukkoihin, kertovat al-Aksan jäsenet vastauksena huhuihin, että Abbas aikoo hajottaa al-Aksan muitten aseellisten yksityisjoukkojen mukana. Al-Aksa on vuodesta 2000 lähtien osallistunut lähes kaikkiin itsemurha- ja muihin pommi-iskuihin Israelin vastaan sekä tulituksiin israelilaisia autoilijoita vastaan maanteillä Islamic Jihadin kanssa.
AL-AKSAN johtaja Zakariya Zubeidi Jeninin alueella sanoo, ettei al-Aksa tule koskaan luopumaan aseistaan vapaaehtoisesti, vaan tulee puolustautumaan kaikkia yrityksiä vastaan. Zubeidi kertoo, että samalla kun hän tukee Abbasin päätöstä riisua erilliset aseelliset ryhmät aseistaan, al-Aksa ei taistele palestiinalaisia vaan israelilaisia vastaan eikä se siksi kuulu noihin Abbasin tarkoittamiin joukkioihin. Al-Aksan joukot ovat kuitenkin olleet aktiivisesti mukana viime päivien hyökkäyksissä Hamasin kanssa suhteissa olevia laitoksia, liikeyrityksiä, viranomaisia ja yksityis-henkilöitä vastaan, ja sen toimia on verrattu Hamasin toimiin Gazan kaistaleella.
ABBAS ASETTI tutkimuskomitean selvittelemään Gazan tappion syitä. Samalla hän erotti muutamia Gazassa toimineita turvallisuusjohtajia, mukana kenraali Rashid Abu Shabak, joka pakeni Gazasta heti taistelujen alettua ja Hamasin hyökättyä hänen kotiinsa surmaten hänen kuusi henkivartijaansa. Eversti Suleiman Khader erotettiin samoin virastaan ja alennettiin, koska hän oli myös paennut eikä pystynyt puolustamaan PA:n turvallisuusinstallaatioita. Abbas kieltäytyi tapaamasta niitä 50 turvallisuusjohtajaa, jotka olivat paenneet virkapaikoiltaan Gazassa.
6. FATAHIN JOHTO on tiettävästi kehottanut BBC:n toimittajaa Alan Johnstonia panttivankiaan pitävää Dughmush-klaania vapauttamasta häntä, ettei Hamas saisi kunniaa siitä. Hamasin ilmoituksen mukaan Mohammed Dahlaan on yksi näistä. Hamas uhkaa aloittavansa Johnstonin vapauttamistoimet maanantaina, ellei häntä vapauteta ennen sitä. Hamas piirittää Dughmush-klaanin omistamaa aluetta Gazassa, ja sanoo vaikka tuhoavansa koko klaanin, jos se on tarpeen. Hamas syyttää klaania yli 50 internet-kahvilan, ravintolan ja kampaamon pommittamisesta Gazassa vuoden aikana. Lisäksi Hamas syyttää, että klaanin jäsenet ovat murhanneet useita Hamasin johtajia. Klaanin johtajaa Mumtazia pidetään tunteettomana murhaajana ja palkkamurhaajana, joka pyrkii imitoimaan jordanialaista terroristia Abu Musab Zargawia, joka sai surmansa Irakissa.
ISRAELILAISSOTILAAN Gilad Shalitin vapauttamiseksi käydyt neuvottelut ovat pysähtyneet Hamasin otettua vallan Gazassa ja Egyptin vedettyä edustajansa pois sieltä. Ranskan juutalaisjärjestöt ovat aloittamassa kampanjaa painostaakseen presidentti Nicholas Sarkozya, jotta hän käyttäisi vaikutusvaltaansa Shalitin vapauttamiseksi. Ranskan ulkoministeriö kertoo, että se on ollut yhteydessä asiasta Egyptin kanssa.
7. TUTKIJAT OVAT mielestään löytäneet todisteita, että Masadan kuvattua juutalaispuolustajien joukko-itsemurhaa ei tapahtunutkaan, kuten mm. Josephus kertoo teoksissaan. Tai paremminkin, tutkijat eivät ole löytäneet todisteita, jotka vahvistaisivat yleisen käsityksen oikeutuksen. He epäilevät, että Masadalta löydetyt luurangot ovat ehkä juutalaisten piirityksen aikana sieppaamien roomalaissotilaitten ruumiita. Eräs todiste heidän mukaansa on se, että eräältä naiselta oli leikattu tukka terävällä instrumentilla, ehkä siksi, että tämä tulisi vähemmän halutuksi. Kaikki arkeologit eivät yhdy uusiin teorioihin. (JP M Friedman, 24.06.07)
8. HELLEAALTO ISKI Israeliin perjantaina. Tänään lämpömittari nousee Jerusalemissa C 36 asteeseen, Eilatissa ja Suolamerellä C 44 asteeseen, Tiberiaassa C 42 asteeseen. Helteiden kerrotaan tiivistyvän edelleen. Helteiden mukana tuli useita metsäpaloja.
9. ISLAMIC JIHAD ampui kaksi Kassam-rakettia sunnuntaiaamuna. Ensimmäinen putosi hautausmaalle, toinen lähelle asuintaloa haavoittaen kolmea ja saaden useita shokkiin.

Comments

Popular posts from this blog

PERJANTAI 03.02.2017

Sunnuntai 22.08.2021

MAANANTAI 10.06.2019