PERJANTAI 15.06.07
1. ABBAS HERÄSI LOPULTA TAJUAMAAN, että jotain outoa oli tapahtumassa Gazan rantakaistaleella. Hän piti maratonistuntoa Fatahin johtajien kanssa, joka alkoi jo keskiviikkona ja jatkui eilen. Abbas kohtasi puolueensa jäsenet, jotka olivat lähes kapinassa häntä vastaan. Jotkut vaativat häntä eroamaan, useimmat syyttivät häntä toimettomuudesta.
EILEN ABBAS antoi eilen istuntojen päätteeksi julkilausuman, jossa hän kertoi hajottavansa yhteishallituksen ja julistavansa Gazan alueelle hätätilan.
PÄÄMINISTERI ISMAIL HANIYEH (Hamas) ilmoitti välittömästi, että PA:n hallitus jatkaa toimintaansa normaalisti, vaikka Abbas kertoo ilmoittaneensa kvartetille hallituksen hajottamisesta. Abbas soitti myös USA:n ulkoministeri Ricelle ja kertoi hänelle, missä mennään.
ABBASIN TOIMISTOSTA kerrotaan, ettei Haniyeh ole enää pääministeri ja että uusi hallitus kootaan lähitulevaisuudessa.
ABBASIN TOIMET, olkoot kuinka oikeutettuja ja oikeanlaisia, ovat auttamatta myöhässä.
GAZAN ALUE on käytännössä täysin Hamasin valvonnassa, joskin sen johtajat ilmoittivat, että Hamasin turvallisuusmiesten ohella PA:n poliisi tulee valvomaan järjestystä maassa. Molemmat ovat kuitenkin Hamasin johdon tiukassa ohjauksessa. On aiheellista kysyä, mitä Abbasin Gazan alueelle julistama hätätila käytännössä merkitsee ja kuka sitä valvoo? Abbasilla ei ole enää valtaa eikä hänelle uskollisia joukkoja, koska Hamas hajotti eilen kaksi tärkeintä tukikohtaa Gazassa, eikä hallitusta, joka panisi Abbasin päätökset toimeen. Uuden hallituksen olisi myös saatava Palestiinan lakiasäätävän neuvoston (PLC) hyväksyminen, ja sitä hallitsee Hamas.
VIIMEINEN TÄRKEÄ PA:n turvallisuusjoukkojen ja poliisin tukikohta Saraya Gazan kaupungissa oli vielä eilen valtaamatta. Hamas antoi siellä oleville joukoille uhkavaatimuksen: ”Jos Allah niin tahtoo, tulemme huomenna rukoilemaan Sarayassa. Kehotamme kaikkia Abbasin armeija prostituoituja antautumaan tai heidät teloitetaan julkisesti.” Päämajasta tulee suuri moskeija.
ESTÄVÄN TURVALLISUUDEN päämaja joutui Hamasin voitonhurmassa toimivien joukkojen käsiin, jotka kuljettivat TV-kameroiden edessä puolialastomia virkailijoita ulos kädet pään päällä. Mitä heille sen jälkeen tapahtui, on arvailujen varassa. Osa upseereista kuljetettiin Tal al-Hawan kaupunginosaan Gazassa ja silminnäkijöitten mukaan teloitettiin siellä.
TÄMÄN JÄLKEEN Hamasin joukot miehittivät yleisen tiedustelun päämajan, josta ne kertoivat löytäneensä suuren joukon salaisia asiapapereita, teippejä ja dokumentteja, jotka osoittivat PA:n poliisin ja tiedustelun toimineen kiinteässä yhteistyössä CIA:n ja Israelin kanssa. ”Nämä ovat monta kertaa arvokkaampia kuin kaikki ne aseet, joita saimme haltuumme,” he kertoivat.
TORSTAIN TAISTELUISSA arvioidaan 25 ihmisen saaneen surmansa ja 120 haavoittuneen. Ainakin 30 Fatahin korkeaa turvallisuuskomentajaa ja aktivistia pakeni Gazasta Länsirannalle. He olivat saaneet Israelin luvan ylittää rajalinja Eretz-terminaalin kautta. Muhammad Dahlan, joka oli ollut nilkkansa kirurgisessa leikkauksessa Saksassa, paranteli haavojaan Kairossa, mutta tuli sieltä kiireesti Ramallahiin ja hallintokeskus Mukatanin suojiin. Gazassa hänet surmattaisiin heti.
KYMMENIÄ ELLEI SATOJA Fatahin virkailijoita ja aktivisteja pakeni Egyptiin taistelujen aikana.
HAMAS ILMOITTI torstaina teloittaneensa al-Aksan johtajan Sameeh Madhoun, joka oli läheinen Muhammad Dahlanille. Hänet löydettiin piiloutuneena Nusseiratin pakolaisleiriin Gazassa.
2. HAMASIN YLLÄTTÄVÄN HELPPO VOITTO Gazan alueella on saanut kaikki osapuolet hämmennyksen valtaan. Kukaan ei tunnu tietävän, miten asiaan pitäisi suhtautua.
KERÄTÄKSEEN TAPPIONSA rippeitä Fatah aloitti suuren puhdistusoperaation Juudeassa ja Samariassa, jonka tarkoituksena on poistaa Hamasille uskolliset virkailijat ja johtajat. Yli 30 Hamasin virkailijaa ja kannattajaa pidätettiin Betlehemissä, Ramallahissa, Nablusissa, Jeninissä ja Tulkarmissa. Operaatiolle käskyn antoi Mahmoud Abbas, joka haluaa tällä varmistaa, ettei Länsirannalla toistu sama kuin Gazassa. Hamasilla ei ole merkittäviä aseellisia joukkoja Juudeassa ja Samariassa, eivätkä sen muutamat terrorisolut ole näyttävästi esillä. Fatahilla sen sijaan on al-Aksan lisäksi muitakin aseellisia joukkoja Juudeassa ja Samariassa.
HAMAS ON kuitenkin suosittu poliittisesti useilla paikkakunnilla, joissa se saavutti vaalivoittoja, kuten Ramallah, el-Bireh, Betlehem, Nablus ja Kalkiliya. Hamasin johtajiston enemmistö siellä on kuitenkin Israelin pidätysselleissä.
3. ISRAELIN PUOLUSTUSMINISTERIÖ käsitteli eilen turvallisuusjohtajien kanssa Gazan tilannetta ja teki siitä muutamia johtopäätöksiä.
MINISTERIÖ katsoo, että Fatah on menettänyt pelin Gazassa, ja voiton sai Hamas.
Toiseksi ministeriö katsoo, ettei ole syytä aktiivisesti puuttua tilanteeseen Fatahin auttamiseksi.
Jotkut viranomaiset pitävät Israelin kannalta hyvänä sitä, että Hamasin otettua vallan Gazassa tiedetään, ketä vastaan tulee taistella, jos väkivalta sieltä jatkuu Israelin puolelle. Viime aikoina Israelin puolella räjähtäneet Kassam-raketit ampui Islamic Jihad, ei Hamas.
ENSIMMÄISIÄ KÄYTÄNNÖN ratkaisuja on, miten hoitaa nopeasti huononeva elintarvike- ja polttoöljytilanne Gazan alueella. Karni-terminaali, jonka kautta tavarat pääosin kulkevat, on suljettu. Se jouduttaneen avaamaan, mutta Gazan puolella sitä valvovat Hamasin joukot, joitten kanssa Israelin tulee sopia tavaraliikenteestä terminaalin kautta.
TOISEKSI, jos Hamas aloittaa uudelleen Kassam-raketti ja kranaattihyökkäyksensä Israeliin, voiko IDF vastata niihin välittömästi joko IAF:n ohjuksin tai maahyökkäyksellä?
KOLMANNEKSI esitetään, että Israelin tulee nyt erottautua täysin Gazan alueesta.
HAMASIN JOUKOT ovat miehittäneet lukuisia tiesulkuja Gazan maanteillä. Heillä on listat etsityistä Fatahin johtajista, ja kännyköitten avulla varmistetaan epäillyt, jotka pidätetään ja heitä piestään armotta tai heidät teloitetaan.
Hamasin väkivallan laadusta kertoo tapa, millä sen joukot piirittivät tunnetun Baker-klaanin naiset, jotka tunnettiin Fatahin kannattajiksi. Naisten antauduttua heidät vietiin ulos ja kolme heistä, 13-, 19- ja 75-vuotiaat, teloitettiin paikan päällä.
PUOLUSTUSMINISTERIÖ arvioi kansainvälisten joukkojen lähettämistä Philadelphia-käytävälle Egyptin ja Gazan rajalla, mutta se edellyttäisi Hamasin hyväksymistä, minkä se hylkää suoralta kädeltä. Hamas vastustaa myös arabijoukkojen sijoittamista raja-alueelle. Hamas uhkaa, että se tulee taistelemaan kv.joukkoja vastaan Gazassa samalla tavoin kuin IDF:n joukkoja.
4. SUURI TAKAISKU USA:N POLITIIKALLE, luonnehtii Rauhaninstituutin johtaja Scott Lasensky Washingtonissa tarkastellessaan Gazan tapahtumia. Washington oli pannut korttinsa likoon Mahmoud Abbasin taakse, joka on osoittautunut halvaantuneeksi ankaksi. USA:n koordinaattori kenraali Keith Dayton on valmis edelleen jatkamaan Fatahin joukkojen kouluttamista ja aseistamista, mutta niiden kuljettaminen Gazan alueelle ei enää onnistu.
USA:N JOHDON tulee ratkaista vaikea ongelma, ketä se nyt tukee ja onko Fatahin joukkojen kouluttamiseen ja aseistamiseen varattuja varoja jäädytettävä tai poistettava kokonaan.
Israelissa arvioidaan, että USA:n johto haluaa kuulla Ehud Olmertilta ensi viikon USA:n matkan yhteydessä, miten asiat nähdään Israelissa, ennen tärkeitä päätöksiä.
USA:N ULKOMINISTERIÖ kertoo keskustelleensa Israelin lähivaltioitten kanssa tilanteesta ja siitä, miten ne voisivat tukea palestiinalaisten maltillisia voimia, mukaan lukien Abbas.
USA:N ULKOMINISTERIÖN puhemies Sean McCormack sanoo, että palestiinalaisten tulee itsensä päättää, mitä roolia USA:n tulisi pelata tässä tilanteessa, ja muutenkin, heidän tulee päättää ja ratkaista heitä koskevat keskeiset poliittiset kysymykset.
KANSAINVÄLISET järjestöt ovat keskeyttäneet avustuksensa PA:lle.
5. GAZAN JA LÄNSIRANNAN YHDISTÄMINEN liikenteellisesti Israelin alueen läpi on vaarallinen ja tarpeeton, todetaan uudessa Julkisten asioitten Jerusalemin Keskuksen tekemässä tutkimuksessa. Tutkimus asettaa kyseenalaiseksi vaatimukset, että toimintakykyinen Palestiinan valtio edellyttää jatkuvuutta Gazan ja Länsirannan välillä. ”Vaikka monet kansainväliset johtajat Bushin tavoin ovat vakuuttaneet jatkuvuuden tärkeyttä, ei ole mitään historiallisia, oikeudellisia tai taloudellisia syitä tehdä niin”.
VAATIMUKSET, että lain mukaan Israelin tulee tehdä niin, ovat perusteettomia, sillä mitkään kansainväliset lait eivät vaadi sitä. Tutkimuksen toinen tekijä Justus Reid, joka opettaa kansainvälistä lakia Heprealaisessa Yliopistossa Jerusalemissa, vakuuttaa, ettei Israelilla ole mitään velvoitteita sallia esteetön tavarakuljetus Gazan ja Länsirannan välillä, mistä Olmert keskustellee Bushin kanssa Washingtonin vierailullaan.
REID MUISTUTTAA, että 1948-1967 Egypti hallitsi Gazan aluetta ja Jordania hallitsi Länsirantaa, eikä niiden välillä ollut suoria yhteyksiä, ja toiseksi varsinkin nyt Hamasin valvoessa Gazan aluetta, aseitten ja rakettien salakuljetus Länsirannalle saattaisi Israelin keskeiset osat niiden ulottuville. Lisäksi Reid mainitsee, ettei YK:n turvallisuusneuvoston lausunto 242 mainitse mitään tällaisesta yhteydestä.
6. UUTISOTSIKOITA
- ISRAEL päästää Temppelivuorelle tänään vain yli 45-vuotiaat palestiinalaismiehet.
- ISRAELIN tulee varautua pakolaisvirtaan Gazan alueelta.
- ISRAEL tulee avustamaan Gazan välttämättömyystavaroiden toimituksissa.
- PERES LUPASI haredi-väelle peruuttaa homoparaatin sen tukea vastaan.
- PERES kävi tiistai-iltana, presidenttivaalien aattona. salaisessa hautakammiossa Tomb of the Tzaddick (hurskaan miehen hauta), jonne tuli joukko kabbalaan perehtyneitä rabbeja. He siunasivat Peresin voitolla ja lukivat joukon rukouksia, joilla poistettiin kiroukset Peresin päältä. Keskiviikkoaamuna Peres esiintyi rauhallisen tuntuisesti todeten, että nyt odotetaan vaalien tulosta. (Cutting Edge)
- QATARILAINEN lehti kertoo, että Syyria poistaa valtion ja hallituksen arkistoja Damaskoksen alueelta, minkä uskotaan ennustavan sotaa.
- HAMAS ILMOITTAA, ettei se aseta sharia-lakia Gazan alueelle.
- YITZHAK BEN-ISRAEL (Kadima) tulee Knessetiin Peresin tilalle. Hän johtaa avaruus- ja puolustustutkimuksia Tel Avivin Ylipistossa. Hän kritisoi Olmertin tapaa johtaa Libanonin II sotaa, mutta ei vaadi hänen eroaan.

Comments

Popular posts from this blog

PERJANTAI 03.02.2017

Sunnuntai 22.08.2021

Tiistai 17.08.2021