MAANANTAI 18.06.07
1. KAKSI KATJUSHA-RAKETTIA iskeytyi Kiryat Shmonaan sunnuntaina. Toinen niistä
räjähti kadulla tuhoten yhden henkilöauton, toinen aiheutti pientä tuhoa mineraalitehtaan mainoskyttiin. Yksi naisihminen joutui shokkiin. Kolmas raketti putosi Kfar Blumin alueelle, neljännen laukaisemisen esti joko Libanonin armeija tai UNIFIL:n sotilaat, joilla on useita asemia Wadi Taiban alueella, josta raketit ammuttiin.
HIZBULLAH ILMOITTI välittömästi, ettei se ollut ampunut raketteja ja epäili joko Hamasin tai al-Qaidan paikallissolun syyllistyneen tulitauon rikkomiseen.
www.debka.com arvelee artikkelissaan, että raketit ampui Ansar Allah (Allahin auttaja) niminen pieni palestiinalaissolu Ain Hilwan kylässä Syyrian sotilastiedustelun toimeksiannosta.
KATJUSHAT OLIVAT 107 mm:n putkia 2 kg:n räjähdepanoksella, eli alkeellisimpia versioita.
KIRYAT SHMONAN kaupunki palasi normaalitilaan parin tunnin jälkeen eikä mitään paniikkia ollut havaittavissa. IDF on myös ilmoittanut, ettei se vastaa iskuihin mitenkään.
UNIFIL:N EDUSTAJA Libanonissa Yasmina Bouziane kutsui tapausta vakavaksi YK:n turvallisuusneuvoston päätöslauselman 1701 rikkomiseksi, mutta kehotti kaikkia osapuolia osoittamaan hillintää.
PÄÄMINISTERI Ehud Olmert otti tapauksen esille tavatessaan YK:n pääsihteeri Ban Ki-Moonin New Yorkissa sunnuntaina, kutsuen päivää ”hyvin järkyttäväksi” raketti-iskun takia Kiryat Shmonaan. Olmert käytti tilaisuutta hyväkseen painottaakseen YK:n joukkojen mandaatin laajentamisen tarvetta. Heidän keskustelujensa keskeisenä aiheena oli kuitenkin Gazan tilanne. Olmert haluaisi YK:n joukkoja Philadelphia-käytävälle Gazan ja Egyptin rajalle, joskin Iran ja päätöslauselman 1701 täydellinen toteuttaminen Libanonissa olivat myös tärkeitä aiheita.
Ban Ki-Moon puolestaan oli enemmän kuin lievästi huolestunut tilanteen kehityksestä Gazan alueella, jossa YK:lla on 10 000 palkannauttijaa väestön auttamistoimissa, pääosin palestiinalaisia, joiden turvallisuudesta hän oli huolissaan.
2. PALESTIINAN AUTORITEETIN uusi hallitus, jota voisi hyvällä syyllä kutsua Abbasin hätätilahallitukseksi, vannoi eilen virkavalansa Abbasin edessä. Yhdestätoista ministeristä kaksi on naisia, joukossa ainakin yksi kristitty, jotka vannoivat valansa käsi Raamatun eikä Koraanin päällä. Hallituksen laillisuudesta voidaan esittää eriäviä mielipiteitä, sillä sen tulisi saada PLC:n (Palestiinan Lakiasäätävän Neuvoston) hyväksyminen, mitä Hamasin johtama PLC tuskin tulee antamaan.
ABBAS ANTOI SAMALLA muutamia käskyjä. Hän hajotti ”presidentin käskykirjeellä” Haniyehin johtaman Fatahin ja Hamasin yhteishallituksen, julisti Hamasin ”sotilaallisen siiven”, Izzadin Kassam, laittomaksi sekä hajotti Hamasin perustamat ns. toimenpidejoukot. Nämä toimenpiteet tulevat lisäämään Gazan ja Länsirannan eroamista toisistaan. Haniyeh kieltäytyy tunnustamasta Abbasin käskyjä laillisiksi ja aikoo jatkaa hallituksensa toimia kuten ennenkin.
LÄNSIMAAT näyttävät kuitenkin hyväksyvän tilanteen, mistä on osoituksena PA:lle myönnettyjen satojen miljoonien tuen maksaminen, mutta vain Fayadin johtamalle hallitukselle. Myös Israel harkitsee suorittavansa ainakin osa keräämistään 700 miljoonasta USD maksuista.
3. RUOKATARPEITA on varastoissa runsaan viikon tarvetta varten, ilmoittaa YK:n Gazan palestiinalaisten pakolaisapujärjestö UNRWA. Se palasi normaalitoimintaan sunnuntaina, vaikka YK:n pääsihteeri esittikin huolensa sen työntekijöitten turvallisuudesta. UNRWA:n mukaan se ruokkii päivittäin 1.1 miljoonaa Gazan asukasta, joista 860 000 lasketaan pakolaisiksi ja 250 000 ihmistä, jotka eivät ole pakolaisia. Asukkaita Gazassa lienee kaikkiaan 1.3 -1,4 miljoonaa. Myös pääministeri Ismail Haniyeh asuu Gazan pakolaisleirissä. Lieneekö hänkin YK:n apulistoilla?
ON HUOMATTAVAA, että UNRWA:n mandaattiin ei kuulu pakolaisten sulauttaminen ympäröivään yhteisöön, kuten kaikkien muitten YK:n alaisten pakolaisapujärjestöjen maailmalla. Täten sen tehtävänä on ruokkia ja avustaa palestiinalaisia jo neljännessä polvessa ja loputtomiin. Toinen kysymys koskee noita neljännesmiljoonaa ei-pakolaista, joiden ruokkiminen ja avustaminen ei kuulu UNRWA:n mandaattiin. Miten tämä hoidetaan kirjanpidossa?
UNRWA:n pakallisosaston johtaja John Ging väittää, että väestön köyhyys ja hätä aiheutti äskeisen räjähdyksen Gazassa, mutta ei sentään syyttänyt suoraan siitä Israelia. Gazan tilanne on kieltämättä monimutkainen ja mutkistuu huomattavasti entisestään, jos länsimaat kieltäytyvät antamasta avustuksiaan Gazan alueelle mutta keskittävät ne Länsirannalle. Tällä toimenpiteellä Gazan alue työnnetään entistä lujemmin radikaalien arabi- ja muslimimaiden avustusten ja vaikutusvallan piiriin.
ISRAEL tulee kaikessa tapauksessa avustamaan Gazan alueen asukkaita, ei näännyttämään heitä nälkään, kuten jotkut ”kuumakallet” ovat vaatineet.
4. AUTTAKAA MEITÄ savustamaan Hamas pois Länsirannalta, pyytävät Fatahin johtajat Israelia. Tämä saattaa tähänastiset kuviot kokonaan uuteen asuun. Yhteisö, jonka mullahit ja imaamit huutavat moskeijoissa juutalaisten tappamista viimeiseen mieheen (naisilla ja lapsilla on sentään jotain käyttöä) ja kaiken heistä muistuttavankin poistamista ”Palestiinan pyhältä maaperältä”, pyytävät näitä ”sikojen ja apinoitten” sekasikiöitä auttamaan heitä ja taistelemaan heidän omia veljiään ja sisariaan vastaan. Aikoihin on eletty, ihmetellään.
OLISIKOHAN TÄSSÄ ehkä sittenkin mahdollisuus saavuttaa yhteisymmärrys yhteisen edun nimissä? Tätä kyselevät monet kommentoijat päätyen hyvinkin erilaisiin johtopäätöksiin. Kaikkia analyyseja värittää syvä epäluuloisuus: Voiko heihin luottaa, tai voiko omiin johtajiin luottaa, jos he tekevät joitain sopimuksia palestiinalaisten kanssa? Sopimuksissa kun on aina ”pienellä kirjoitettu lisäys”, jota tavallinen lukija ei ehdi tarkistaa.
FATAHIN PYYNTÖ esitettiin, ei suoraan, vaan USA:n ja EU:n virkamiesten kautta. Israelin vastaus - jos sellaista annetaankaan virallisesti, koska pyyntökään ei ole virallinen – on kuitenkin jo käytännössä toimimassa, sillä IDF on vähentänyt tiesulkuja ja antanut al-Aksan pyssymiesten päästä ”puhdistusretkille” Israelin valvomille alueille. Virallisesti IDF ilmoittaa, ettei se salli Fatahin teurastaa Hamasin jäseniä valvomillaan alueilla.
5. PALESTIINALAISTEN reaktio Juudeassa ja Samariassa PA:n hätätilahallitukseen ei välttämättä ole myönteinen. He olivat kurkkuaan myöten täynnä Fatahin ”vanhankaartin” korruptioita ja oman edun tavoittelua ja odottivat innolla uusia tuulia, joiden he uskoivat tulevan Hamasin päästyä valtaa. Tulokset eivät ole olleet rohkaisevia, mutta toisaalta Hamasille ei ole annettu sen tarvitsemaa tukea, he arvioivat. Tarkkailijat uskovat, että jos vaalit pidettäisiin nyt, Fatah tuskin saisi juuri aiempaa suurempaa tukea.
FATAHIN ALOITTAMA noitajahti Juudeassa ja Samariassa ei myöskään ole välttämättä ihmisten mieleen. Hallitsemattomat aseelliset joukkiot tunkeilevat ihmisten asuntoihin, liiketiloihin ja myös kristittyjen koteihin ja kokoontumistiloihin. Tämä kaikki aiheuttaa helposti vastareaktion, koska sukulaisuus-, ystävyys- ja liikesuhteet kulkevat usein poliittisten ja uskonnollisten rajojen yli.
6. GAZAN KRISTITYT, joita arvioidaan olevan 2 500, ovat todella huolissaan turvallisuudestaan Hamasin hallinnon alaisuudessa. Useimmat heistä haluaisivat muuttaa pois, mutta nykyisissä oloissa se ei ole helppoa. Kristittyjen omistamat instituutiot sekä Gazassa että Länsirannalla ovat joutuneet naamioitujen pyssymiesten väkivallan kohteiksi viimeisten kuukausien aikana PA:n viranomaisten puuttumatta asiaan.
GAZAN ALUEELLA toimii ryhmä nimeltä Huda (ohjaus) Armeija, joka uhkaa tuhota kaikki kristittyjen laitokset ja kirkot sekä hyökätä yksityisiä kristittyjä vastaan. Tätä he harjoittivat varsinkin paavi Benedict XVI Muhammedia arvostelevien lausuntojen seurauksena. Huda Armeijan taholta ilmoitetaan, että valmistelut täysimittaisia hyökkäyksiä varten ”Palestiinan puhdistamiseksi” kristittyjen saastutuksesta ovat valmiit, ja toiminta voi alkaa.
ABBAS PUHUU kauniisti niiden palestiinalaisten ryhmien hajottamisesta, jotka toimivat oma-aloitteisesti lain ulkopuolella (tarkoittaen tällä Hamasia) mutta ei huomioi, että hänen oma järjestönsä Fatah tekee juuri samaa Juudeassa ja Samariassa. Fayad vakuuttaa pyrkivänsä lain ja oikeuden palauttamiseen sekä Länsirannan ja Gazan alueitten yhdistämiseksi.
7. HOMOPARAATI toteutuu torstaina suunnitelmien mukaan, vakuuttaa Jerusalemin poliisipäällikkö Franco välittämättä eilen illalla kymmenien tuhansien paraatia vastustavien mielenosoituksesta Jerusalemissa. Paraatin aikana, josta voisi käyttää nimitystä ”himoparaati” - koska sen tarkoituksena on herättää himokkaita ja provosoivia tunteita katsojissa – on odotettavissa väkivaltaisuuksia, kuten on tapahtunut ennenkin. 24 haredi-miestä pidätettiin eilen illalla pidetyn mielenosoituksen aikana.

Comments

Popular posts from this blog

PERJANTAI 03.02.2017

Sunnuntai 22.08.2021

MAANANTAI 10.06.2019