MAANANTAI 11.06.07
1. YHDYSVALLAT ON saanut valmiiksi sotilaallisen suunnitelman Iranin pakottamiseksi lopettamaan ydinasehaaveittensa toteuttamisen. Näin kerrotaan Yaakov Katzin kirjoittamassa Jpostin aamun artikkelissa. Katz kertoo saaneensa tiedot korkea-arvoiselta USA:n sotilasupseerilta, joka vakuuttaa, että USA:n asevoimien johtavat upseerit ovat asettuneet tukemaan Bushia siinä, minkä hän katsoo olevan välttämätöntä Iranin aikeitten lopettamiseksi. Tämän tulee tapahtua ennen kuin presidentti Bush päättää toimikautensa tammikuussa 2009.
ASIAN VAHVISTAA Israelissa vieraileva senaattori Joseph Lieberman, joka lisää, että USA:n tulee olla valmistunut sotilaalliseen iskuun Irania vastaan, koska se kouluttaa ja varustaa pyssymiehiä Irakiin, jotka surmaavat siellä amerikkalaisia sotilaita.
SOTILASVIRANOMAISEN mukaan USA:n laivasto ja ilmavoimat tulisivat pelaamaan keskeistä osaa suunnitellussa sotilasiskussa Iraniin, mutta mahdotonta ei ole maavoimien hyökkäys alueille, joissa Irakissa USA:n joukkoja vastaan sotivia pyssymiehiä koulutetaan. Yksi tutkituista mahdollisuuksista on Iranin öljynviennin estäminen laivastosaarrolla. Jos YK:n turvallisuus-neuvosto tai USA:n hallitus päätyy tähän ratkaisuun, USA ei sulkisi Hormuzan salmea, koska se melko varmasti aiheuttaisi Iranin sotilaallisen vastaiskun. Parempi vaihtoehto olisi käännyttää Persianlahdelle pyrkivät öljytankkerit Intian valtamerellä. (JP, debkafile)
2. IRAN UHKAILEE Persianlahden maita asettumasta USA:n tueksi. Iranilainen amiraali Ali Shamkhani sanoi puheessaan sunnuntaina. 10.06.07, että jos ne toimivat yhteistyössä USA:n kanssa, ”ne tulevat peittymään metrin paksuiseen ohjusmattoon, sillä Iran ei iske sotatilanteessa vain yhdysvaltalaisia kohteita vastaan vaan myös strategisiin kohteisiin kuten voimaloihin Persianlahden valtioissa”. Hän mainitsi puheessaan Qatarin, Omanin ja Bahrainin tällaisina maina. Toinen korkea-arvoinen upseeri mainitsi puheessaan, että uhka koskee myös muita arabimaita ”tunnin kuluessa sotatilanteen alettua.” (INN, debkafile)
IRANIN APULAIS-SISÄMINISTERI Mohammad Bager Zolghard varoitti kesäkuun 10. päivän puheessaan, että USA:n ja Israelin ilmavoimien (IAF) seitsemän päivää kestävät harjoitukset Negevissä ovat alkusoittona niiden yhteisiskulle Irania vastaan. Hän varoitti, että Iranin mahdollinen öljynviennin saarto nostaisi raakaöljyn hinnan 250 USD tynnyriltä (nyt 71 USD).
IRAN ON ASETTANUT lisää pieniä nopeakulkuisia aluksia Persianlahdelle, jotka on varustettu ohjuksin ja torpedoin. USA:n lentotukialus Stennis harjoittelee puolustautumista niiden aiheuttamaa uhkaa vastaan Persianlahdella. (www.debka.com)
3. ISRAEL LAUKAISI avaruuteen uuden vakoilusatelliitin Ofek-7 (Shavit) klo 2.40 maanantai-aamuna. Satelliitti on parannettu versio mereen tuhoutuneesta edellisestä Ofek-6 satelliitista. Ofek-7 on 3.5 metriä pitkä ja painaa 300 kg. Siinä on useita uudenaikaisia laitteita, mm. GPS-järjestelmä, keskustietokone, bensiinitankki ja teleskooppi. Satelliitti toimii suoritettujen testien mukaan moitteettomasti. Sen oletetaan lähettävän ensimmäiset kuvat tiistaina. Se kiertää maapallon 90 minuutissa, ja se kuvaa varsinkin Iranin alueita. Sen uskotaan parantavan ratkaisevasti Israelin ohjusten ohjattavuutta tarvittaessa kaikkialle Iranissa. Seuraava satelliitti Ofek-8 on rakenteilla ja sen jälkeen Ofek-next, uuden sukupolven satelliitti. Israel pyrkii laukaisemaan yhden satelliitin 2.5 vuodessa. Ofek-7 pystyy toimimaan avaruudessa 4 – 6 vuotta.
4. GAZAN VÄKIVALTA jatkuu raakana ja armottomana. Hamasin pyssymiehet kaappasivat Fatahin jäsenen, Abbasin ”presidentinkaartin” Force 17 upseerin Muhammad Sawirkin, 24-vuotias, muutama päivä sitten. He raahasivat vankinsa Gazan kaupungin korkeimpaan rakennukseen Ghafari-torniin, ja heittivät hänet sieltä alas 15. kerroksesta. Syntynyt tulitaistelu Fatahin ja Hamasin välillä esti Sawirkin ruumiin evakuoimisen, mutta eräs nainen tyttärensä kanssa sai raahattua sen pois tulilinjalta ambulanssiin.
Yksi ihminen kuoli ja 12 haavoittui tässä kiivaassa tulitaistelussa.
Hamas kaappasi myös toisen Force 17 upseerin, mutta hänen kohtalostaan ei ole tietoa.
MYÖHEMMIN FATAHIN pyssymiehet ampuivat Gazan kaupungin Abbas moskeijan imaamin Muhammad al-Rafatin, jolla oli yhteyksiä Hamasin kanssa. Hamas syyttää, että Fatah pidätti yhden sen jäsenistä Deir el-Balahin pakolaisleiristä Gazan kaistan keskiosassa. Fatah puolestaan syyttää, että Hamas on surmannut ja kaapannut useita sen jäseniä. (INN, JP, Ynet)
5. TERRORISTIT AMPUIVAT kymmeneen mennessä maanantaina kuusi Kassam-rakettia Negevin länsiosaan, pari niistä kohti Sderotia. Sderotin kaupungissa lapset olivat menossa tarhoihinsa niihin aikoihin panssaroiduissa ajoneuvoissa, koska kaduilla liikkuminen on vaarallista mahdollisen raketti-iskun vuoksi. Islamic Jihadin al-Quds ilmoitti ampuneensa raketit, mutta myös al-Aksa ja PRC ovat ilmoittaneet osallistuneensa rakettien ampumiseen.
Terroristit ovat siirtymässä rakettien käyttämisestä kranaatteihin, joita he ampuivat Kissufimin alueelle seitsemän tunnin ajan epäonnistuneen kaappausyrityksen jälkeen lauantaina.
HALLITUKSEN TOIMESTA koulujen ja muitten yleisten rakennusten Kassam-iskuja vastaan vahvistetut rakenteet eivät kestä uusien rakettien iskuja lisääntyneestä ja tehokkaammasta pommikuormasta johtuen.
PA:N PÄÄMINISTERI Ismail Haniyehin asunto Shatin pakolaisleirissä Gazassa joutui myös hyökkäyksen kohteeksi aikaisin maanantaiaamuna, mutta Haniyeh ei vammautunut eikä rakennuksen saamista vaurioista tai muista vahingoista tiedetä.
VIIKONVAIHTEEN AIKANA kaksi palestiinalaista kuoli ja 40 haavoittui järjestöjen välisissä tulitaisteluissa. (JP, Ynet)
6. TERRORISTIEN lauantaina tekemä sotilaan kaappaamisyritys oli tämän hetkisten tietojen mukaan tehty Iranin ja Syyrian aloitteesta. Sen tekijät kuuluivat Islamic Jihadiin ja al-Aksaan. IDF sai käsiinsä TV-autoksi naamioidun kulkuvälineen, joka oli vahvistettu luodinkestäväksi vahvoilla teräslevyillä, mitä ei havainnut ulkoapäin. Miten auto pääsi lähelle turva-aitaa ja miten terroristit pystyivät räjäyttämään aukon siihen ilman, että aidan sähköiset hälytinlaitteet olisivat varoittaneet, on mysteeri, mitä tutkitaan. Toinen mysteeri on se, miten kolme terroristia pääsi pakenemaan. Alustavien tutkimusten mukaan sotilaitten ensisijainen päämäärä oli varmistaa läheisten asutusten turvallisuus, mutta he olisivat voineet pyytää apua läheisistä tukikohdista tai IAF:ltä.
JOURNALISTIT ovat tuominneet vakavin sanoin terroristien käyttämän TV-auton peittääkseen sillä oman hyökkäysaikeensa, sillä se vaarantaa heidän toimensa tulevaisuudessa. Palestiinalaiset ovat käyttäneet ambulansseja aseitten, ammusten, pommien ja terroristien kuljettamiseksi, mutta TV-auton avoin käyttäminen lauantain hyökkäyksessä Kissufimin lähellä on ensimmäinen laatuaan. (JP)
7. PA MAKSAA 38 miljoonaa NIS kuukaudessa Gilad Shalitin kaapanneitten perheitten omaisille. Muutamat Shalitin kaappaamiseen osallistuneet pyssymiehet ovat olleet vuosikausia PA:n palkkalistoilla, kertovat palestiinalaislähteet sunnuntaina. Kaksi kaappaukseen osallistunutta, Muhammad Azmi farawneh ja Majdi Tayseer Hammad, saivat surmansa IDF:n eri iskuissa viime vuonna. Hammad oli Nasser Salah Eddin prikaatin, PRC:n sotilassiiven, komentaja. he saivat surmansa IAF:n ilmaiskuissa Gazan kaupunkiin. Heidän kuulumisensa PA:n palkkalistoille paljastui, kun heidän perheensä valittivat PA:lle, että heistä maksettu eläke oli liian mitätön. Farawnehin perhe saa 38 miljoonan NIS kuukausieläkkeen, kun Hammadin perhe saa 79 miljoonaa NIS kuukaudessa. PA:n 2005 säätämä eläkelaki sallii eläkkeen maksamisen PA:n eläkeläisille ja kaatuneitten omaisille 7.5 % bruttopalkasta kuukaudessa. Operaatioissa kuolleitten omaiset ja oikeusjärjestöt ovat valittaneet epäoikeudenmukaisuudesta heitä kohtaan, koska eläkkeet ovat liian pienet.
PA MAKSAA palkkaa tuhansille palestiinalaisille, jotka toimivat eri terrorijärjestöissä. Valtaosa heistä on rekisteröity jonkun hyväksytyn järjestön kuten Force 17 nimiin. Yleisesti ei tiedetty, että myös PRC:n (kansan vastarintakomiteat) jäsenet ovat PA:n palkkalistoilla. (JP)
8. JERUSALEMIN POLIISI antaa lopullisen päätöksensä tiistaina, voiko homoparaati toteutua 21. kesäkuuta kuten homojen ja lesbojen keskus Open House suunnittelee. Ääriortodoksinen ja sionismin vastainen järjestön Eda Haredit rabbit asettivat sunnuntaina kirouksen sekä homoparaatin järjestäjien että siihen osallistuvien päälle. He aikovat pitää massiivisen mielenosoituksen paraatin vastustamiseksi. ”Kaikki ne, hengessä syntiset, tai kuka tahansa, joka auttaa tai suojelee heitä, tuntekoon sielussaan kirouksen, aiheuttakoon se heille onnettomuutta ja ahdistakoon paha heitä; eivätkä he tule välttämään taivaallista tuomiota rikkomustensa takia,” sanotaan rabbien julkistamassa kirouksessa. (JP)

Comments

Popular posts from this blog

PERJANTAI 03.02.2017

Sunnuntai 22.08.2021

Tiistai 17.08.2021