TIISTAI 08.05.07
1. SYYRIAN ARVOITUS. YK:n UNDOF-joukkojen komentaja Syyriassa itävaltalainen kenraalimajuri Wolfgang Jilke kertoo JPostin haastatteluartikkelissa Yaakov Katzille ja Sheera Claire Frenkelille 08.05.07 havaintonaan, että Syyria korjaa asemiaan Israelin rajalla, mutta ettei hän ole havainnut Syyrian armeijan valmistelevan sotaa. UNDOF-joukot miehittävät muutamia tarkkailuasemia 80 km:n pituisella raja-alueella ja partioivat siellä, eikä mitään muita sotilasjoukkoja sallita tällä ei-kenenkään maalla. Se valvoo myös alueita, joilla sotilasjoukkojen läsnäolo on rajoitettu, ja joka paikoin ulottuu 35 km Israelin ja Syyrian puolelle.
JILKE VAKUUTTAA, että lisäksi Syyria on sijoittanut alueelle joukkojaan 40 % sallitusta määrästä, ja että korjaustoimet tapahtuvat rajoitusalueen ulkopuolella. ”Alueella vallitsee rauhallinen ilmapiiri eikä ole aikomustakaan valmistautua sotaan”, hän toteaa. Mutta Jilke huomauttaa, että hän on havainnut joitain sotilaallisia valmisteluja Israelin puolella.
ISRAELIN PUOLUSTUSVIRANOMAISET eivät yhdy Jilken havaintoihin. He viittaavat siihen, että Syyrialla on meneillään ennen näkemätön sotilaallinen varustautuminen, johon kuuluvat joukkojen koulutukset, uudenaikaisten aseitten kuten Venäjän ilmapuolustusjärjestelmien ja ohjusalusten hankinta, sekä ohjuspattereiden siirtäminen alueille, josta ne yltävät Israeliin.
ISRAELIN USA:N lähettiläs Sallai Meridor kertoi aiemmin viikolla, että Syyrian armeija siirtää joukkojaan lähelle Golanin rajaa ja siirtää ohjuspattereitaan alueille, josta ne yltävät kaikkialle Israeliin. ”Tällaista joukkojen keskittämistä rajalle ei ole nähty 1973 sodan jälkeen”, hän kertoi.
KANSALLISEN TURVALLISUUSKOMITEAN puheenjohtaja Ilan Mizrahi, joka toimi Mossadin apulaisjohtajana, kertoi Knessetin ulko- ja puolustusvaliokunnan kokouksessa, että Syyrian tarjoukset rauhanneuvottelujen aloittamiseksi ovat vilpittömiä. Hän kuitenkin lisäsi, ette ole varmaa, haluaako Syyria rauhaa Israelin kanssa vaiko vain aloittaa rauhanneuvottelut.
SOTILASTIEDUSTELUN tutkimusosaston johtaja prikaatikenraali Yossi Baidatz vakuutti myös valiokunnalle päivää aikaisemmin, että Syyrian tarjous on aito.
MOSSADIN johtaja Meir Dagan kertoi viikkoa aiemmin, ettei Syyrian tarjousta voi ottaa todesta, koska Bashar Assad puhuu molemmilla suupuolilla, toisella tarjoten rauhaa, toisella sotaa.
ILAN MIZRAHI oli huolissaan myös alueen arabivaltioitten halusta hankkia ydinreaktoreita siviilitarkoituksia varten, jotka voidaan helposti muuntaa palvelemaan sotilaallisia tarkoituksia.
SYYRIAN PÄÄMINISTERI Mohammed Naji Otri vakuutti osallistuessaan sunnuntaina uuden sotilasmuistomerkin peruskiven muuraustilaisuuteen Kuneitrassa Israelin rajan läheisyydessä, että Bashar Assadin hallitus on asettanut Golanin palauttamisen Israelin miehityksestä kiireellisten asioitten kärkeen. Israelin puolustusviranomaiset pelkäävät, että IDF:n heikko esitys Libanonin sota II:n aikana ja sen hallituksen horjuminen sodan jälkiseurausten johdosta ovat rohkaisseet Syyriaa ja sen liittolaista Hizbullahia painostamaan Israelin uhkauksilla, jotka voivat johtaa sotaan.
ISRAELIN TURVALLISUUSVIRANOMAISTEN ristiriitaiset lausunnot tekevät turvallisuus-valiokunnan jäsenille vaikeaksi muodostaa kantaansa tärkeissä turvallisuuskysymyksissä.
2. ISRAELISSA VIERAILEVA Saksan ulkoministeri Frank-Walter Steinmeier keskusteli maanantaina pitkään pääministeri Ehud Olmertin kanssa, joka informoi vierastaan Israelin turvallisuuskysymyksissä. Hänellä oli ajankohtainen keskusteluaihekin Islamic Jihadin ampuman Kassam-raketin räjähtäessä aivan lasten päiväkodin vieressä, joka olisi voinut aiheuttaa suuronnettomuuden, jos raketti olisi osunut päiväkotiin lasten ehdittyä tiloihin.
Olmert pyrki selvittämään vieraalleen, joka edustaa vuorollaan EU:n presidenttiä, miten tärkeä rakettitulen ja muunkin terrorismin lopettaminen on rauhansuunnitelmille. Olmert vihjaili, että Israel voi olla pakotettu lähettämään sotilasosastoja Gazan alueelle rakettitulen lopettamiseksi.
SOTILASASIANTUNTIJAT täsmentävät, ettei sotilaallisella operaatiolla pystytä poistamaan Kassam-rakettiuhkaa kokonaan, mutta sitä pystytään rajoittamaan tuntuvasti.
IDF:n ohjusisku tuhosi eilen henkilöauton Gazassa, joka kuljetti Kassam-raketin miehistöä laukaisupaikalle. Yksi Islamic Jihadin jäsen haavoittui, kaksi muuta autossa ollutta pääsi pakoon.
JIHAD ILMOITTI rakettimiehistön olleen ”pyhällä tehtävällä” joutuessaan ohjusiskun kohteeksi, mutta he pääsivät karkuun sekunteja ennen iskua yhden sivullisen haavoittuessa.
3. ULKOMINISTERI Tzipi Livni jatkaa nyreää suhteutumistaan pääministeriin, jota hän syyttää tekemiensä päätösten salailusta ja ulkoministeriön sivuuttamisesta tärkeissä asioissa. Hän syytti Olmertia, että tämä oli sopinut IDF:n kanssa jostain operaatiosta Gazan alueella, josta hän saa lukea ensimmäiset uutiset lehdistä tai kuunnella armeijan radiosta. Olmert tyynnytteli Livniä, että IDF:lla oli jotain suunnitelmia tiistaiksi, mutta hän kehotti sitä hillitsemään halunsa.
LIVNIN EPÄILYKSET eivät ehkä ole aivan tuulesta temmattuja, sillä – mikäli www.debka.com tietoihin on luottamista – Israelin sotilas- ja tiedusteluviranomaiset ovat ottaneet ulkoministeriön tehtäviä ja vastaavat maan turvallisuutta koskevista asioista USA:n kanssa ohi ulkoministeriön.
Israelin ulkoministeriön halvaustila on huolestuttanut USA:n Israelin ja Lähi Idän asioita vastaavia henkilöitä, ja he varmaan mielihyvin tervehtivät tätä kanavaa, vaikka sitä voidaan pitääkin arveluttavana demokraattisessa valtiossa.
ISRAELIN TURVALLISUUSTAHOT ovat huolestuneita USA:n Lähi Idän uudesta suunnasta, johon kuuluu Iranin ydinsuunnitelman osittainen hyväksyminen, jos Iran suostuu vakuuttamaan, ettei se suunnittele ydinaseen rakentamista.
Israelissa ei uskota Iranin vakuutuksiin, koska shia-muslimien perinteiseen moraaliin kuuluu totuuden peittely ja suoranainen valehtelu, jos sillä edistetään islamin asiaa.
BUSHIN HALLITUS näyttää myös suunnittelevan kaikessa hiljaisuudessa Irakin jakamista kolmeen itsehallintoalueeseen, shiat etelässä, sunnit keskiosissa ja kurdit pohjoisosassa maata. Tämä voisi nopeuttaa USA:n joukkojen poistumista Irakista, mikä arveluttaa Israelia, koska sen seurauksena Iran, joka tukee shia-muslimeja, ja Saudi Arabia, joka tukee sunni-muslimeja, nousevat USA:n jättämään tyhjiöön. Iran havittelee suuria rakennusprojekteja kurdialueilla, jossa he kilpailevat länsimaisten ja turkkilaisten yhtiöitten kanssa.
DEBKAFILE paljastaa omiin tiedustelulähteisiin perustuen, että Ibrahim (Abe) Suleiman, joka esitteli 12. huhtikuuta rauhansuunnitelmansa Syyrian ja Israelin välille Knessetin puolustus- ja ulkoasioitten valiokunnalle, kutsuttiin Bashar Assadin kansliaan neljäs toukokuuta raportoimaan, mitä hänen suunnitelmansa sisälsi ja mitä muuta hän tiesi asiasta. Mukana oli kenraali Mohammad Nasit, joka toimii Suleimanin ohjaajana. Tämän jälkeen Suleiman esitteli asiansa Syyrian apulaispresidentti Farouk a-Sharalle. Tämä tarkoittanee sitä, että Suleiman ei toiminut yksityishenkilönä vaan Syyrian salaisen palvelun asiamiehenä.
USA:N ULKOMINISTERI Gondoleezza Rice peruutti suunnitellun Israelin vierailunsa tämän kuukauden aikana, jossa hänen oli tarkoitus edistää USA:n esittämän turvallisuussuunnitelman täytäntöön panoa. Israel ei hyväksy sitä kaikilta osin, Fatahin parissa osa vastustaa ja Hamas hylkäsi sen kelvottomana toteuttaa. Israelin ulkoministeriö pitää peruutusta hämmästyttävänä.
OLMERTIN HALLITUS läpäisi kolme epäluottamuslausetta Knessetissä eilen.
4. KUNINGAS HEROKSEN HAUTAKAMMIO löydettiin Herodiaan palatsi-linnoituksen raunioista, ilmoitti Jerusalemin heprealaisen yliopiston professori Ehud Nesser. Heroksen hautaa on etsitty tuloksetta vuodesta 1972 lähtien. Herodes hallitsi Israelia itsevaltaisesti Rooman suojeluksessa 37- 04 eKr. välisenä aikana. Hän rakensi Herodiaan palatsin ja linnoituksen kukkulalle, joka on suurelta osin keinotekoinen, koska kaivamisjätteet valutettiin rinteitä alas, mistä johtuu kukkulan omituinen kartiomainen muoto. Herodes rakensi palatsin alapuolelle ”alapalatsin”, joka oli pienen kylän kokoinen. Taikauskoisen Herodeksen kerrotaan päättäneen linnoitus-palatsin rakentamisesta kahdesta tapauksesta: Paetessaan partialaisia sotilaita hänen äitiään kuljettava hevosvaunu kaatui, mutta hänen äitinsä sai vain mitättömiä vammoja. Toiseksi Herodeksen joukot voittivat partialaiset takaa-ajajat. Herodeksen idumealainen isoisä kääntyi juutalaisuuteen pakon edessä. Herodeksen hautalöytö esitetään medialle virallisesti tiistaina.
5. TERRORISTIT AMPUIVAT Kassam-raketin myöhään eilen illalla ja yhden tänä aamuna, mutta ne eivät aiheuttaneet vahinkoja. Raportit ovat ristiriitaisia eilisestä ohjusiskusta Jihadin autoa vastaan Gazassa. Auto tuhoutui täysin, koska siinä kuljetettiin raketteja.
ENTINEN PUOLUSTUSMINISTERI Shaul Mofaz ei suosittele IDF:n maahyökkäystä Gazaan, mutta armeijan komentaja Gabi Ashkenazi pitää sitä ainoana keinona, jolla voidaan vaikuttaa raketti-iskujen vähentämiseen.
HAMASIN TV lähettää piirrettyjä lastenohjelmia, joissa Mikki Hiiri on otettu opettamaan lapsia taistelemaan miehitystä vastaan ja valmistautumaan maailman valloitukseen. Mikki Hiiren nimenä on Farfur, ja ohjelmaa lähetetään Hamasin al-Aksa TV:n kautta satelliitin välityksellä kaikkiin arabimaihin. Farfur opettaa lapsia rukoilemaan viisi kertaa päivässä ja valmistautumaan koko Palestiinan vapauttamiseen, koska ”maailmaa hallitseva ydinjoukko tulee asumaan siellä”.

Comments

Popular posts from this blog

PERJANTAI 03.02.2017

Sunnuntai 22.08.2021

Tiistai 17.08.2021