MAANANTAI 28.05.07
1. GAZAN OPERAATIO tulee kestämään kauan aikaa, kertoi pääministeri Ehud Olmert eilen hallitukselle. Hän tarkoitti tällä sitä, etteivät järjestöjen sisäiset tulitauot eivätkä niiden rakettitulen keskeytykset lopeta välttämättä IDF:n aloittamia toimia Gazan alueella. Olmertin lausunto tulee nähdä sen tosiasian kautta, että Kassam-raketit ovat viikon aikana surmanneet kaksi Sderotin asukasta, haavoittaneet useita, aiheuttaneet lukuisten ihmisten joutumisen shokkitilaan ja vahingoittaneet omaisuuksia miljoonien edestä.
OLMERT KERTOI lisäksi, ettei hän anna Hamasin johdon tietää, ovatko he teloitettavien listalla vai eivät. Hän kertoi allekirjoittaneensa dokumentin, jonka perusteella 51 juutalaisyhteisöä useitten kilometrien päässä rajasta kuuluu sotatoimialueisiin, minkä perusteella niillä on mahdollisuus saada valtion korvauksia menetyksistään. Niihin kuuluu kaupunkeja ja maatalousyhteisöjä ja se ulottuu pohjoisessa Ashkelonin eteläosan teollisuusalueelle.
OLMERTIN MIELESTÄ EU:n ulkomaanasioitten johtajan Javier Solanan vierailu selvitti tälle tilanteen todellisuutta, sillä yksi Kassam räjähti kaupungin kauppakeskuksessa hänen vierailunsa aikana, jossa 32-vuotias nainen Shirel Friedman sai surmansa. Olmert tarkoitti sitä, että aivan liian usein ulkopuoliset arvioivat tilannetta vertaamalla osapuolten uhrilukuja.
OLMERT VIITTASI puheessaan Saudi Arabian ja Egyptin diplomaattien lausuntoon, jossa ne pitävät luonnollisena, että Israel vastaa Kassam-rakettituleen, mutta lopettavat, jos se loppuu.
SHIN BETIN johtaja Yuval Diskin kertoi hallitukselle, että IDF:n iskuissa on saanut surmansa 59 palestiinalaista, heistä 9 siviilejä. Hän totesi, ettei IDF:n operaatioitten tähtäimessä ole vain Kassam-raketit, vaan Hamasin 6000 – 8000 miehen ”toimenpidejoukot”. Rakettitulen väheneminen johtuu Diskinin mielestä siitä, että IDF:n operaatioitten johdosta niitä on entistä vaikeampi liikutella paikasta toiseen. Hamasin suosio Gazassa on hänen mielestään vähentynyt.
DISKIN VAROITTI, että Hamas ei käytä viimeisintä Kassam-malliaan, jolla se ylettyisi Ashkelonin teollisuusalueelle, koska se valmistautuu suureen IDF:n vastaiseen operaatioon, jossa kuvaan tulevat mukaan tarkka-ampujat, itsemurhapommittajat (ne naisterroristit) ja miinoitetut tunnelit. Hän myös huomautti, että raketteja ammutaan talojen katoilta, puutarhoista ja yleensä asutusten keskeltä, jossa niiden havaitseminen ja eliminoiminen on vaikeaa ilman siviiliuhreja.
PUOLUSTUSMINISTERIÖN kansliapäällikkö Pinchas Buchris kertoi, että ministeriö on 10 edellisen päivän aikana evakuoinut 3100 Sderotin asukasta, joista 1300 on jo palannut Sderotiin. Arkadi Gaydamak on majoittanut 500 – 700 asukasta hänen telttakyläänsä Tel Avivissa ja siirtää lisäksi 1500 – 2000 Sderotin pakolaista hotelleihin eri puolille maata.
BUCHRIS kertoi, että ministeriö on aikeissa rakentaa 200 suojahuonetta kuukaudessa yksityistaloihin Sderotissa. Kukin suojahuone maksaa 100 000 NIS.
2. EGYPTI KUTSUI palestiinalaisryhmät keskusteluihin Kairoon lopettaakseen tilanteen kärjistymisen Israelin kanssa ja järjestöjen keskinäiset taistelut, mitkä voisivat aiheuttaa tuhansien palestiinalaisten pakenemisen Egyptiin. Hamasin edustaja Gazassa Ayman Taha kertoo, että se lähettää edustajansa Gazasta ja Syyriasta tilaisuuteen Kairossa. Hän kertoi, että tulitauko tulee ulottaa myös Juudeaan ja Samariaan. Taha painotti keskustelujen tärkeyttä, koska niillä voidaan pelastaa Mekkan sopimus Fatahin ja Hamasin välillä.
HAMASIN ULKOASIOITTEN apulaisjohtaja Damaskoksessa Moussa Abu Marzouk totesi, että Hamas lähettää edustustonsa Kairoon lähipäivinä, mutta ettei se keskustele Fatahin edustajien kanssa tilanteesta Gazan alueella. Hän katsoi Kassam-rakettien ampumisen Israeliin lailliseksi tavaksi vastustaa Israelin miehitystä, mutta lisäsi, että Hamas on valmis lopettamaan Kassam-tulensa, jos Israel pidättyy vastatoimista. PA:n hallituksenapulaispääministeri Azzam Al-Ahmed vahvisti, ettei Fatah keskustele Hamasin militaristien kanssa. Keskustelut keskittyvät rauhantilan saavuttamiseen palestiinalaisryhmien välille, hän totesi.
3. KANSALLINEN USKONTOPUOLUE (NRP) aloitti maanlaajuisen kampanjan Sderotin kaupungin puolesta. Aloitustilaisuus järjestettiin Sderotin heder yeshivan pommisuojassa eilen. Tilaisuuteen saapui useita merkittäviä uskonnollisia johtajia, mutta tilaisuuden ilmoittelun viivästymisestä johtuen vain muutama kaupunkilainen tuli paikalle.
TILAISUUDEN PÄÄAIHEENA oli Sderotin ahdinko, mutta osanottajat palasivat toistuvasti puheissaan viime kesän juutalaisten karkotukseen Gazan alueelta. Puhujat muistuttivat, että vaikka lippu nostettiin Sderotin kunniaksi, kampanjan tärkeimpänä tavoitteena on juutalaisen itsetunnon kohottaminen, mikä on pahasti ryvettynyt sekä johtavissa piireissä esiin tulleitten skandaalien kautta että Gazan evakuoinnin ja huonosti johdetun Libanonin sodan johdosta.
GUSH KATIFIN entinen rabbi Yigal Kaminetzky syytti hallitusta, että epäonnistuessaan puolustaa Sderotia se taas kerran irrottautuu yhteisen vastuun arvoista, mikä johtuu irrottautumisesta juutalaisista juurista. Hän katsoi, ettei ongelma ole vain Sderotin, vaan jokaisen juutalaisen, ja että on Jumalan häpäisemistä sallia terroristien ampua juutalaisia ilman vastatoimia.
OSANOTTAJAT vaativat suurempaa yhteistoimintaa juutalaisryhmien kesken, mutta myös, että IDF aloittaa Jeninissä ja Nablusissa suoritetun Defensive Schield-operaation tapaisen puhdistusoperaation Gazan alueella.
4. UUTISOTSIKOITA
- TAISTELUT Libanonin Nahr al-Bared pakolaisleirissä eivät suoraan kosketa Israelia, mutta puolustusministeriössä seurataan tarkoin tilanteen kehitystä, sillä se voi levitä Israeliin. Fahat al-Islam, joka on al-Qaidan alaosasto Libanonissa, voi suunnata aseensa etelään esim. aloittamalla rakettitulen rajan yli Israeliin. Myös UNIFIL:n joukot ovat huolissaan, sillä al-Qaida voi iskeä varsinkin ranskalaisia, italialaisia ja espanjalaisia joukkoja vastaan. Libanonin armeijan kyvyttömyys karkottaa muutaman sadan miehen joukot pakolaisleiristä voi kiihottaa Hizbullahia käyttämään tilaisuutta hyväkseen Israelin rajalla. Hizbullah on aloittanut laajan operaation Libanonissa terroristien palkkaamiseksi joukkoihinsa.
- JERUSALEMIN POLIISI ilmoitti eilen, että lauantaina kahta turvallisuusvirkailijaa haavoittaneet palestiinalaiset olivat kotoisin Jerusalemin Jebl Mukaberin kaupunginosasta ja heillä oli Israelin henkilöllisyyskortit. He lähestyivät turvallisuusvirkailijoita, jotka keskustellessaan keskenään eivät kiinnittäneet mitään huomiota mieheen, joka lähestyi heitä ja arvaamatta ampui virkailijaa selkään. Onneksi hänen aseensa jumiutui, jolloin virkailija ehti ampua hänet kuten myös toisen miehen, joka juoksi häntä kohti huutaen: Allah akbar.
Jebl Mukaber sijaitsee Israelin puolella turva-aitaa, joka eristää 55 000
Jerusalemin arabia PA:n puolelle ja jättää 185 000 heistä Israelin puolelle. Israel
on rakentanut kaksi kolmasosaa 680 km:n pituisesta turva-aidasta.
- JERUSALEMIN POLIISI ei vastusta lesbojen ja homojen Open House järjestön
suunnittelemaa homoparaatia tänä kesänä. Lupa ei ole vielä lopullinen.
Monet rabbit ovat luvanneet aloittaa entistä verisemmän kampanjan sen
estämiseksi ja kehottaneet poliiseja varaamaan moninkertaiset pidätyssellit
mielenosoittajia varten. Knessetissä on lakiesitys, joka toteutuessaan kieltäisi
homoparaatien järjestämisen pääkaupungissa. Viime kesän paraati peruutettiin
Gazan evakuoinnin vuoksi.
- KASSAM-RAKETTI RÄJÄHTI Sderotissa, yksi kolmesta, haavoittaen yhtä ihmistä. Sderotin väestönsuojat on havaittu liian heikoiksi parannettuja raketteja varten.
- AL-AKSA ilmoittaa, että se on muodostanut terrorisolun Israelin arabeista, joka on valmis aloittamaan itsemurha- ja tulitaisteluiskut israelilaisia kohteita vastaan lähitulevaisuudessa, ja ”niitä tehdään, vaikka yleinen tulitaukosopimus tehtäisiinkin Israelin ja palestiinalaisryhmien välillä”. (www.worldnetdaily.com)

Comments

Popular posts from this blog

PERJANTAI 03.02.2017

Sunnuntai 22.08.2021

Tiistai 17.08.2021