TORSTAI 15.03.07
GOLAN KUULUU SYYRIAAN, oli EU:n ulkomaanasioitten johtajan Javier Solanan, sen EU:n ”helppoheikin”, viesti Syyrian presidentti Bashar Assadille. Solana sanoi EU:n tukevan Syyrian vaatimusta, että Israel vetäytyy täydellisesti Golanin kukkuloilta.
SOLANA OLI UNOHTANUT, tai ehkä ummistanut silmänsä kokonaan siltä tosiasialta, että Syyria tukee terrorijärjestöjä ja suojelee niitten toimistoja Damaskoksessa, pyrkii kaatamaan Libanonin laillisen hallituksen vaikka libanonilaisten poliitikkojen murhien kautta, sekä aseistaa ja tukee terrorijärjestö Hizbullahia. USA:n syytelistalla on lisäksi Syyrian kautta tapahtuva Irakissa koaliittion joukkoja vastaan taistelevien terroristien ja pyssymiesten soluttaminen rajan yli Irakiin. Kaikki tämä puuttui Solanan puheista medialle keskiviikkona.
ISRAELISSA ON TOIVOTTU, että EU voisi ottaa aloitteellisemman otteen Lähi Idän asioihin, mutta Solanan viimeiset puheet romuttavat nämä toiveet. Ne ovat lisäksi pahassa ristiriidassa sen kanssa, mitä Solana puhui muutamia kuukausia sitten tilaisuudessa, jossa oli mukana Knessetin jäseniä. Silloin Solana mainitsi, että ”Syyrian ulkopolitiikka on täysin kestämätön”, kuten Ophir Pines-Paz (Labour) muistutti.
MERETZIN puheenjohtaja Jossi Beilin tervehti tyydytyksellä Solanan Syyrialle myönteisiä lausuntoja ja näki niissä positiivisia piirteitä, jotka voivat elvyttää uudelleen lukkiutuneet neuvottelut Syyrian kanssa.
PA:N PUHEENJOHTAJA ABBAS JA PÄÄMINISTERI HANIYEH ilmoittivat eilen illalla, että he ovat pystyneet sovittamaan viimeiset erimielisyytensä ja saaneet Fatahin ja Hamasin yhteishallituksen rungon valmiiksi. Hallituskokoomus on tarkoitus esittää PLC:n hyväksyttäväksi lauantaina. Hallitus tulee olemaan 11. PA:n hallitus PA:n perustamisen jälkeen vuonna 1994. Kumpikaan osapuoli, Abbas tai Haniyeh, eivät puuttuneet lausunnossaan hallitusohjelmaan, mutta Fatahin edustaja kertoo, että Abbas tulee esittemään hallituksen poliittisen ohjelman puhuessaan PLC:n istunnossa. Ohjelmaan ei kuulune Israelin tunnustaminen eikä luopuminen terrorismista, kuten kvartetti määritteli voidakseen hyväksyä PA:n hallituksen.
SISÄMINISTERIKSI esitetään uusi mies, Hani Kawasmi, jota pidetään sitoutumattomana, mutta jolla on hyvät suhteet kummankin pääpuolueen johdon kanssa. Hän tulee johtamaan PA:n 13 turvallisuusjärjestöä, jotka ovat sidoksissa Fatahin kanssa, mutta kukaan ei tiedä, mitä tapahtuu Hamasin toimenpidejoukoille, joitten määräksi arvioidaan 8000 miestä ja joitten määrän Hamas aikoo lisätä kahteentoista tuhanteen.
TOUKOKUUSTA LÄHTIEN palestiinalaisten välisissä taisteluissa on kuollut yli 130 ihmistä.
VAIN MUUTAMA TUNTI ilmoituksesta hallituksen muodostamiseksi tulitaistelut alkoivat Fatahin ja Hamasin joukkojen välillä Beit Lahyiassa Gazan alueen pohjoisosassa. Ainakin 10 ihmistä haavoittui, niiden mukana isä ja hänen kaksi poikaansa. Tulitaistelut alkoivat Hamasin pyssymiesten tulittaessa autoa, jossa oli al-Aksan sotilaallinen johtaja Samith al-Madhoun. Madhoun ei vahingoittunut ja pystyi kaappaamaan kolme Hamasin jäsentä ennen pakenemistaan paikalta. Hamasin pyssymiehet kaappasivat puolestaan neljä Fatahin jäsentä. Taistelu lienee ollut kostoksi Hamasin sotilaallisen johtajan Ala Hadadin murhan johdosta Zeitoun kaupunginosassa Gazan kaupungissa.
PA:N HALLITUKSEN pääministerinä tulee toimimaan Ismail Haniyeh. Ulkoministeriksi tulee Ziad Abu Amr (sitoutumaton); talousministeriksi Salam Fayyad (Kolmas tie); sisäministeriksi Hani Kawasmi (Kawasmeh)
ISRAELIN HALLITUS ilmoittaa, ettei se työskentele PA:n hallituksen kanssa, jos se ei tunnusta Israelia ja hyväksy muitakin kvartetin asettamia vaatimuksia. Varsinkin EU:n taholta Israelin kantaa pidetään naivina, koska se on aiemmin pitänyt yhteyttä joittenkin PA:n hallitukseen tulevien miesten kanssa.
PA:N UUDEN HALLITUKSEN JOHTOA lähellä olevat henkilöt ovat ilmoittaneet ehdottomasti vastustavansa saudisuunnitelmaan esitettyjä muutoksia. Tätä mieltä on nykyinen vankienasiain ministeri Atef Udwan (Hamas) ja Abbasin neuvonantaja Nabil Abu Rudeinah, joka pitää saudisuunnitelmaa oikeudenmukaisena ja tasapuolisena ratkaisuna Israelin ja arabien väliseen konfliktiin. Udwan perustelee kantaansa pakolaisiin sillä, että jos pakolaiset pakotetaan muuttamaan PA:n hallintoalueille, sitä alettaisiin pitää kansainvälisesti hyväksyttynä, ja että se palvelisi pelkästään Israelin etua.
PA:N TULEVA TALOUSMINISTERI Salam Fayyad kertoo INN:n uutisten mukaan, ettei hänellä ole aavistustakaan, minne länsimaitten antamat 700 miljoonaa USD ovat hävinneet. Hän kertoo, että hallituksen talousjärjestelmä on täysin uusimatta. Maailmanpankin julkistaman tutkimuksen mukaan PA:n hallituksen virkailijoitten lukumäärä on lisääntynyt 11 % Hamasin johtaman hallituksen aikana. Hamasin edustaja tunnusti, että osa länsimaitten avustuksista on käytetty Hamasin toimenpidejoukkojen palkkoihin.
USA:N ULKOMINISTERI Gondi Rice, jota odotetaan Lähi Itään ja myös Israeliin ensi viikon loppupuolella kertoi lehtimiehille, että saudisuunnitelma on hyvä, jos se saa Israelin ja arabit keskustelemaan keskenään, mutta totesi samalla, ettei sen vaatimus miljoonien palestiinalais-pakolaisten ja heidän jälkeläisensä kolmannessa polvessa paluu entisille asuinsijoilleen ole järkevä eikä sovi edes keskustelujen pohjaksi.
FATAHIN ALAJÄRJESTÖN al-Aksa Marttyyrien Prikaatin pitämä TV-kanava lähettää moneen kertaan päivässä Hamasin perustajan Ahmed Yassinin lausuntoja, jotka hän antoi pian sen jälkeen, kun Ariel Sharon oli ilmoittanut v. 2005 karkottavansa juutalaiset asukkaat Gazan alueelta ja Samarian neljästä kylästä.
PMW:n kääntämänä Yassinin lausunnossa sanotaan, että Israelin tuhoutuminen on alkanut. ”Sharon sanoi eilen, että Netzarim on kuin Tel Aviv. Tänään hän sanoo, että pian lähdemme pois Gazasta. Tässä se on, se on menetetty. Tel Aviv on tuhottu. Heidät on voitettu eikä heillä ole sanoja puolustuksekseen.”
Yassin jatkoi analysointiaan, että juutalaisten valtio perustettiin, jotta heillä olisi turvapaikka murhaa ja kuolemaa vastaan, mutta ”jos murha ja kuolema tulevat heidän perässään Tel Aviviin ja Jerusalemiin, juutalaiset alkavat kysellä, mitä minä täällä teen, tulin tänne murhaa ja kuolemaa pakoon, mutta jos ne seuraavat minua, minun tulee paeta takaisin Eurooppaan ja Amerikkaan”.
PMW (Palestinian Media Watch) SEURAA palestiinalaisten median lähetyksiä ja kääntää niitä. PMW:n johtaja Itamar Marcus kertoo, että Hamas ja Fatah ovat vuosikaudet kilpailleet siitä, kumpi saa suuremman kunnian juutalaisasukkaitten karkottamisesta Gazasta ja neljästä Samarian kylästä, Ariel Sharonin kuninkuusohjelmasta, jonka ansiosta hän säästyi korruptiosyytöksistä ja joka on jättänyt parantumattomat arvet lukuisten israelilaisten sydämiin. Tämä oli myös Ehud Olmertin vaaliohjelman keskipiste, jonka hän suunnitteli toteuttavansa heti saadessaan hallituksensa vakiinnutettua, mutta josta hän joutui luopumaan Libanonin sota II:n vuoksi. Karkotuksia pidetään nyt Israelissa kohtalokkaana virheenä.
ENTISET SAMARIAN Homeshin ja Sa-Nurin kylien juutalaiset asukkaat ovat päättäneet palata Sharonin raunioittamiin kyliinsä Samarian pohjoisosassa ja rakentaa ne uudelleen. Ainakin kaksi kansanedustajaa on heidän mukanaan. He aikovat aloittaa paluunsa 26. maaliskuuta, viikkoa ennen pääsiäisen (pessah) alkamista. Heidät siirrettiin väkivalloin elokuussa 2005 IDF:n, rajapoliisin ja muitten poliisiyksiköitten toimesta. Paluumuuttajat ovat perustaneet 25 perheen ydinryhmän, ja he aikovat kehittää operaatiostaan ”todellisen päänsäryn Olmertin hallitukselle”. Heidän tukenaan on useita juutalaisjärjestöjä.
SHIN BETIN JOHTAJA Yuval Diskin on toistuvasti varoittanut, että Samarian autioituneista kylistä on IDF:n poistuttua kehittynyt terroristijärjestöjen pesäpaikkoja.
KODEISTAAN Gazassa ja Samariassa karkotetut juutalaiset kokevat joutuneensa hyljätyiksi. Hallituksen lupaamat asunnot ja työpaikat, lastentarhat ja koulut on unohdettu. He kärsivät emotionaalisista ongelmista, lapset eivät osaa keskittyä koulunkäyntiinsä, poissaolot ja väkivalta, huumeitten ja alkoholin käyttö ovat tulleet osaksi heidän elämäänsä, mikä oli lähes tuntematon heidän asuessaan Gazassa ja Samariassa.
PEACE NOW (Rauha nyt), israelilainen painostusjärjestö, joka jatkuvasti häiritsee Israelin yhteiskuntaa radikaaleilla ja usein vasemmistolaisilla ”paljastuksillaan”, joutui äskettäin nolosti tunnustamaan erehdyksensä syyttäessään, että Jerusalemin itäpuolelle perustettu uusi kaupunki, yli 30 000 asukkaan Maale Adumim, olisi rakennettu 85.5 % palestiinalaisilta pakkolunastetulle maalle. Järjestö vaati oikeuden kautta päästä näkemään armeijan tietokantoja maan lunastamisesta, joista selvisi, että vain 0.5 % rakennusmaasta oli pakkolunastettu. Peace Now syyttää, että Juudean ja Samarian alueen juutalaiskylistä 38.8 % olisi rakennettu palestiinalaisilta yksityisiltä pakkolunastetulle maalle. Paljastunut virhe sen perusteluissa asettaa järjestön muutkin syytökset vähintään kyseenalaisiksi ellei perusteettomiksi.
”NUKKUVA JÄTTILÄINEN, Kristillinen sionismi, on herännyt. Maailmassa on 50 miljoonaa kristittyä, jotka seisaalleen nousten taputtavat Israelin valtiolle”, aloitti ”Yhtynet kristityt Israelin puolesta” järjestön (CUFI) perustaja pastori John Hagee AIRPAC:n kokouksessa USA:ssa alkuviikosta. JPostin pääkirjoitus kiittelee Hageen puhetta kokonaisuudessaan mainiten sen suuren merkityksen siinä, että John Hagee ensimmäisenä vaikutusvaltaisena kristittynä johtajana julkisella forumilla esitti anteeksipyynnön juutalaisille selittäen, että ”nuo, jotka aiheuttivat juutalaisten holokaustin, olivat kastettuja kristittyjä ja vaikutusvaltaisessa asemassa kirkon hierarkiassa”. Hagee muistuttaa siitä kuurouttavasta hiljaisuudesta, millä kirkot seurasivat sitä, mitä juutalaisille tapahtui. ”Emme olleet siellä emmekä voi muuttaa menneisyyttä, mutta yhdessä voimme muuttaa tulevaisuuden.” Hagee tarjosi yhteistä tehtävää 50 miljoonan Amerikan kristitylle ja 5 miljoonalle Israelin juutalaiselle ”liitossa, joka on päätetty taivaassa”.
JPOSTIN KIRJOITUS muistuttaa, että ”juutalaiset ja kristityt ovat ehkä outo pariskunta sekä kulttuurillisesti, uskonnollisesti, poliittisesti ja jopa maantieteellisesti, mikä aiheuttaa tiettyä varovaisuutta juutalaisten parissa”. Lisäksi juutalaisilla on määrättyjä ennakkoluuloja kristittyjen motiiveista heidän tarjotessa tukeaan Israelille. Näistä epäluuloista käännytystyö on ensimmäinen, toinen on kristittyjen usko tempauksesta ja lopunajasta, jossa tuhoisa globaali sota näyttelee merkittävää osaa.
HAGEE PAINOTTAA, että valtaosa kristityistä on luopunut korvausopista, jonka mukaan Jumala on hylännyt Israelin ja valinnut sen tilalle kristillisen kirkon. Hän myös muistuttaa, että keskustellessaan rabbiystäviensä kanssa hän sanoo: ”Sinä et usko Jeesuksen paluuseen, mutta minä uskon. Sinä päivänä kun Messias tulee vastaan Jerusalemin kadulla, toinen meistä joutuu tekemään perusteellisen teologisen uudelleen arvioinnin”.
Hagee halusi tehdä selväksi USA:n kongressille, ettei Amerikan tuki Israelille ole vain juutalaisten asia vaan 50 miljoonan Amerikan kristityn asia tästä eteenpäin. ”Tämän poliittisen merkityksen arviointi on vaikeasti nähtävissä,” toteaa JPostin pääkirjoitus, ”mutta ongelmista huolimatta juutalaisella kansalla ei ole varaa noin vain torjua merkittävää poliittista liittolaista.”
ISRAELIN SÄÄ on talvisen kylmä, Hermonilla satoi 25 sm paakkuuntunutta lunta, Golanilla 15 sm estäen koululaisia pääsemästä tunneilleen. Jerusalemissa lämpötila oli nollan tienoilla, aamupäivällä satoi räntää ja vettä puuskaisen tuulen saattelemana lämpötilan pysytellessä kolmen asteen tienoilla. Sunnuntaiksi ennustetaan lämpenevää.

Comments

Popular posts from this blog

PERJANTAI 03.02.2017

Sunnuntai 22.08.2021

MAANANTAI 10.06.2019