Monday, December 31, 2007

MAANANTAI 31.12.07
1. VAIN IAF:N KONEET varustettuina ohjusten torjuntajärjestelmillä saa lentää Gazan yli,
ovat IDF:n uudet ohjeet helikopterien ja muitten koneitten ylilennoille Gazassa. Tämä siksi, että televisioitujen kuvien perusteella on voitu todeta terroristien hankkineen ilmatorjuntaohjuksia Gazaan ja kokeilleen niitä helikoptereita vastaan.
IDF sanoo ottaneensa oppia Libanonin kakkossodasta, jonka aikana Israelin ohjusalukset risteilivät Libanonin rannikolla ilman varotoimia, koska Hizbullahilla ei pitänyt olla maalta merelle ammuttavia torjuntaohjuksia. Tämän johdosta INS Hanina vaurioitui pahoin kiinalaisvalmisteisen C-802 laser-ohjatun ohjuksen iskusta alukseen. Neljä merisotilasta kuoli tässä iskussa.
TORSTAINA IAF:n helikopteri vältti täpärästi ohjuksen iskun Gazan yläpuolella. Helikopterin miehistö ei ollut havainnut mitään outoa, mutta kuvista päätellen ohjuksen savuvana osoitti sen välttäneen täysiskun hiuksenhienosti.
SUNNUNTAINA IDF:n sotilaat surmasivat Kerem Shalomin lähellä kaksi palestiinalaista, joiden havaittiin asettavan tienvarsipommia Gazan eteläosassa turva-aidan varteen, jonka viereistä tietä IDF:n partioautot käyttävät. Palestiinalaisilla oli pommin lisäksi automaattiaseet. (JP, Y Katz)
2. PÄÄMINISTERI Olmert vakuuttaa, ettei rauhankeskusteluissa tapahdu mitään edistystä, ennen kuin PA alkaa toimia terrorismin vastaisessa taistelussaan. Olmert lupasi, ettei käytännössä tehdä mitään muutoksia ennen selviä näyttöjä PA:n toiminnasta. Olmert antoi lausuntonsa kabinetin istunnossa eilen sen jälkeen, kun terroristit murhasivat kaksi israelilaista retkeilijää lähellä Kiryat Arbaa Juudean vuorilla. Mahmoud Abbasin johtaman Fatahin alajärjestö al-Aksa Marttyyrien Prikaati ilmoitti ”teloittaneensa” sotilaat. PA:n pääministeri Fayad ilmoitti PA:n poliisin pidättäneen kaksi epäiltyä, mutta ilmoitusta voidaan syystä epäillä. Olmert muistutti PA:n velvollisuudesta terrorismin hävittämiseksi tavatessaan Abbasin torstaina.
SHASIN PUHEENJOHTAJA ministeri Eli Yishai vaati rauhankeskustelujen keskeyttämistä, kunnes PA osoittaa edistyneensä terrorijärjestöjen eliminoimiseksi alueellaan.
MUUTAMA TUNTI kabinetin istunnon jälkeen Haim Ramonin (Kadima) johtama ministeriryhmä kokoontui keskustelemaan kriteerien alentamista, joiden perusteella Israel voi vapauttaa tuomittuja palestiinalaisvankeja. Uusien kriteerien mukaan vanki voidaan vapauttaa, jos hänellä oli tarkoitus tappaa, mutta onnistui vain haavoittamaan, tai terrorisolun jäsen, joka ei itse suoranaisesti osallistunut tappamiseen, vaikka solu niin tekikin. Tämä on osa Olmertin hallituksen myönnytyspolitiikkaa, jolla Abbasin aseman kohentuvan palestiinalaisten silmissä. (JP, H Keinon)
3. ”AL-AKSAN KOMENTOPORRAS Gazan kaistalla kehottaa kaikkia osastoja ja toimintajoukkoja Länsirannalla välittömästi eliminoimaan ns. Salaam Fayadin”, kerrotaan koruttomasti al-Aksan sunnuntaina levittämissä lentolehtisissä Gazassa. Lehtisessä syytetään PA:n pääministeri Fayadin toimivan yhteistyössä USA:n ja Israelin kanssa.
PÄÄMINISTERI Fayad on kovan painostuksen alaisena. Jotkut Fatahin johtajat ja aktivistit syyttävät häntä siitä, että Fayad pidättäytyy maksamasta heille yleisistä varoista ja liittoutuu salaisesti Fatahin vallan vähentämiseksi. Toisten mukaan Fayad pyrkii käyttämään valtaansa voidakseen syrjäyttää Mahmoud Abbasin PA:n ”presidentin” paikalta.
LEHTOLEHTISESSÄ vaaditaan, että Abbas erottaa Fayadin, jota syytetään siitä, ettei hän ole maksanut Fatahin virkailijoitten ja tukijoitten palkkoja Gazassa. Lisäksi häntä syytetään kolmen Betlehemiin lauantaina eksyneen israelilaisen palauttamisesta, joista yksi oli IDF:n aseistettu sotilas. Lehtisessä kehotetaan kaikkia poliiseja Länsirannalla kieltäytymään tottelemasta Fayadin hallituksen antamia määräyksiä, koska ”se palvelee Amerikan suunnitelmaa ja auttaa Israelia eliminoimaan al-Aksa Marttyyrien Prikaatit”. Siinä myös vaaditaan sisäministeri Abdel Razzak al-Yahiyan erottamista, koska hän vaati al-Aksan hajottamista. (JP)
4. PA:N MINISTERIT ovat keksineet uusia verukkeita pyrkiessään selittämään, miksi al-Aksan terroristit pystyivät vapaasti ajamaan aseineen Hebronin vuorilla murhaten perjantaina kaksi israelilaista patikoitsijaa. PA:n informaatioministeri Riad al-Malki kertoi sunnuntaina median edustajille Ramallahissa, että murhaajat olivat aseitten ostajia, jotka tulivat vuorille tapaamaan potentiaalisia myyjiä. Murha tapahtui siksi, Malki kertoi, että heidän välilleen syntyi kinaa vihjaten, että israelilaissotilaat tulivat paikalle myymään aseensa murhaajilleen.
PA:N TURVALLISUUSMIEHET vahvistivat eilen, etteivät he ole löytäneet mitään todisteita muusta murhaan johtaneesta syystä. Murhaan ovat ilmoittautuneet osallistuneensa Fatah, Islamic Jihad ja Hamas. IDF pidätti viikonvaihteen aikana useita epäiltyjä palestiinalaisia Hebronissa.(JP)
5. ISRAEL PYRKII lieventämään kriisiä, minkä aiheutti n. kolmentuhannen Mekkan pyhiinvaeltajan juuttuminen Jordaniaan, josta heidät kuljetettiin kahdella laivalla Aqabasta Siinain rannikolle. He vaativat pääsyä Gazaan ilman turvatarkastusta, sillä joillakin heistä on Saudi Arabiassa saamiaan varoja miljoonia dollareita, joita he pyrkivät viemään Hamasin hallitukselle.
ISRAEL sallii 600 pyhiinvaeltajan pääsyn Jordaniasta Allenby-sillan kautta Israeliin ja sieltä Eretzin rajaterminaalin kautta Gazaan. Loput Egypti kuljettaa El Arishin lähelle pystyttämäänsä 11 tilapäiseen leiriin odottamaan, kunnes löydetään ratkaisu heidän päästämisekseen Gazaan. He eivät suostu kulkemaan Kerem Shalomin terminaalin kautta Israelin puolella rajaa peläten Israelin pidätyksiä ja takavarikointia. Heidän sallittaneen kulkea Rafahin terminaalin kautta, jos Egyptin rajavartijat suorittavat heidän tavaroittensa tarkastuksen.
ISRAEL EPÄILEE, että jotkut pyhiinvaeltajista matkustivat Teheraniin saamaan terrorikoulutusta. Palestiinalaislähteiden mukaan PA, Egypti ja Hamas ovat päässeet sopimukseen, jonka mukaan he saavat palata Gazaan Rafahin kautta. Egyptiläiset kertovat, että he ovat tutkineet pyhiinvaeltajien matkatavarat eivätkä löytäneet mitään epäilyttävää. (JP)
6. KANSANEDUSTAJAT lähes kaikista puolueista laativat yhteisen vaatimuksen, että pääministeri Olmertin tulee saapua Knessetin eteen keskustelemaan Winograd-raportin loppuraportista. Esityksen tueksi saatiin 50 kansanedustajan nimet vaadittavan 40 asemesta. Sunnuntaina allekirjoitustilaisuuteen osallistuivat mm. Ophir Pines-Paz (Labour), Avigdor Yitzhaki (Kadima), ryhmän puheenjohtaja Zejava Gal-On (Meretz) sekä Likudin edustajaryhmän puheenjohtaja Gideon Saar. Kirjelmässä mainitaan, ettei voida sallia pääministerin suhtautuvan Libanonin sodan loppuraporttiin kevyesti ja yliolkaisesti, kuten Olmert on tehnyt ilmoittaessaan, ettei hän anna raportin vaikuttaa millään tavoin toimintaansa eikä eroa paikaltaan.
ALLEKIRJOITTAJINA ovat lähes kaikki hallitusyhteistyöhön osallistuvien puolueitten edustajat, jotka vakuuttavat, ettei pääministeri voi jatkaa vastuullisuutensa välttelemistä.
KADIMAN jotkut ministerit syyttävät kirjelmän laatijoita tarpeettomien lehtiartikkeleitten hankkimisesta. Olmert itse syyttää valtiontarkastaja Lindenstraussia hänen henkilökohtaisesta jahtaamisestaan neljässä Olmertia vastaan nostetussa poliisitutkimuksessa. (JP)
7. ISRAELIN VÄKILUKU vuoden 2007 lopussa on 7 241 000 asukasta, kertoo keskus-rekisteritoimisto. Siitä 75.6 % on juutalaisia (5 472 000); Arabeja 20 % (1 449 000); ”toisia” 4.4 % (320 000), joihin lasketaan maahan muuttaneet ei-juutalaiset, ei-arabikristityt ja ilman uskontoa rekisteröidyt kansalaiset.
VÄKILUKU kasvoi 2007 aikana 1,7 %, desimaalin vähemmän kuin 2006. Maahan saapui 18 000 muuttajaa; vauvoja syntyi 149 400.
Kaikkiaan 124 000 uutta kansalaista lisättiin rekisteriin vuonna 2007, siitä 88 % luonnollista kasvua (syntyneet – kuolleet) ja loput 12 % nettotuotto maahanmuuttajat - maastamuuttajat.
Uusia siirtolaisia muutti maahan 19 000, + ne jotka palasivat maahan pitkän ulkomailla oleskelun jälkeen. (JP)
8. UUTISOTSIKOITA
- RANSKAN presidentti Nicholas Sakozy, joka on vierailulla ja lomamatkalla Egyptissä, ei kaihda sanojaan. Hän ilmoitti pari päivää sitten polttaneensa päreensä Syyrian presidentti Assadin venkoilun vuoksi. Egyptin korkeat islam-oppineet ovat puolestaan nostaneet kovan huudon, ettei ole sopivaa Egyptin islamin puhtaudelle Ranskan presidentin nukkua avoimesti samassa hotellihuoneessa tyttöystävänsä kanssa.
- VANHAHKO korujen ja timanttien myyjä Tel Avivissa mukiloitiin sairaalakuntoon ja hänen liikkeensä ryöstettiin.
- ISRAELIN VANKILASSA viittä elinkautista + 40 vuotta kärsivä Marwan Barghouti antaa lausuntoja lehdistölle kuin ainakin merkittävä poliitikko. Hän esitti äskettäin syytöksensä Israelia kohtaan, ettei se näytä olevan tosissaan ajamassa rauhan-sopimusta ja luopua Juudeasta ja Samariasta eikä Itä Jerusalemista. Hänen listallaan on tietenkin korkealla kaikkien palestiinalaisten vankien vapauttaminen. Hän vastustaa remonttia Fayadin hallituksen sisällä ennen vaaleja, ”jotka tulee pitää vasta sitten, kun Fatahin voitto on varma”. Fayadin hallitus on tavallaan laiton, sillä se perustettiin tilapäisenä, jonka aika meni umpeen kauan sitten.
- IDF surmasi 45 % vähemmän palestiinalaisia kuin edellisvuonna, eli 373, joista 131 oli sivullisia.
Siunattua uutta vuotta kaikille.

Sunday, December 30, 2007

SUNNUNTAI 30.12.07
1. FATAHIIN kuuluvan järjestön nimeltä ”Marttyyri Ayman Judehin ryhmät” ilmoitti suorittaneensa kahden Israelin eliittijoukoissa palvelleen nuoren miehen, Ahikam Amichain ja David Rubinin murhan perjantaina iltapäivällä Nahal Telem maastossa lähellä kotikyläänsä Kiryat Arbaa. He olivat patikkaretkellä nuoren naisen kanssa, jonka henkilöllisyyttä ei ole annettu.
NELJÄ AUTOLLA LIIKKUVAA terroristia oli herättänyt sotilaitten huomion, ja erään raportin mukaan he olivat keskustelleet terroristien kanssa. Jossain vaiheessa terroristit avasivat tulen sotilaita kohti, jotka vastasivat siihen mukanaan kuljettamillaan aseilla. He surmasivat yhden terroristeista ja haavoittivat toista ennen kuin he itse saivat kuolettavat osumat. Mukana ollut nainen piilottautui ja kutsui apua kännykällään, mutta linjan heikkouden vuoksi apujoukkojen tulo viivästyi. Punaisen puolikuun ambulanssi kävi tiettävästi hakemassa haavoittuneen terroristin murhaajien paettua autollaan tapahtumapaikalta, mutta Israelilaisten tullessa paikalle he voivat vain nostaa kuolleet sotilaat ja menehtyneen terroristin autoonsa.
IDF:n joukoilla, poliisilla, Zakalla ja MDA:lla oli vaikeuksia löytää tapahtumapaikkaa.
AMICHAI, 20, palveli laivaston Seal-joukoissa, Rubin, 21, lentovoimien (IAF) Shaldag-ryhmässä.
PERJANTAINA Mahmoud Abbasin johtaman Fatahin alajärjestö al-Aksa ilmoitti teloittaneensa sotilaat Gazassa järjestetyssä lehdistötilaisuudessa. Seuraavana päivänä Islamic Jihad ilmoitti, että surmansa saanut terroristi kuului sen Hebronissa toimivaan soluun ja kolme muuta murhaan osallistunutta ovat piiloutuneet. Murhan syyksi he ilmoittivat IDF:n hyökkäykset Gazassa.
IDF SUORITTI ETSINTÖJÄ Hebronin sairaalassa samana iltana pidättäen sieltä kaksi haavoittunutta potilasta, joiden he epäilivät osallistuneen murhaan. Lisäksi IDF pidätti Hebronissa viisi asukasta epäiltyinä osallisuudesta murhaan.
JUUDEASSA JA SAMARIASSA toimii useita löysästi Fatahiin liittyviä terrorijärjestöjä, kuten Nablusissa toimiva Fursan al-Layil (Yön ratsastajat), Yasser Arafat ryhmät ja Marttyyri Ayamin Judeh ryhmä, joka ilmoittautui murhatyön suorittajaksi.
Pian PA:n sisäministeri Abdel Razzak al-Yahyan ilmoitettua, että Al-Aksa on lakannut olemasta, järjestö levitti tuhansia lentolehtisiä Länsirannalla vakuuttaen taistelun jatkuvan keskeytyksettä.
2. PA:N PÄÄMINISTERI Salaam Fayadille tuli kiire ilmoittaa, että kaikki terrorijärjestöt Länsirannalla on julistettu lakkautetuiksi, kätellessään Israelin presidentti Shimon Peresiä Herzlian talouskonferenssin yhteydessä lauantaina. Hän pelkää, että luvatut miljardit, joitten määrä on jo kasvanut 9 miljardiin USD, peruutetaan.
Fayad ilmoitti lisäksi, että PA:n poliisi on pidättänyt sotilaitten murhaan epäillyt. Fayad ilmoitti, että murha tehtiin PA:n alueella ja että se on vastuussa turvallisuudesta siellä. Hän myös vakuutti, että PA:n poliisi on koordinoinut toimintansa Israelin turvallisuusjoukkojen kanssa ja murhatyön tutkimuksia suoritetaan yhdessä.
3. AL-QAIDAN johtaja Osama bin Laden ilmoitti teräväsanaisessa videoteipissä web-sivullaan lauantaina: ”Haluan vakuuttaa kansallemme Palestiinassa, että me tulemme laajentamaan jihadimme (pyhän sotamme) sinne. Me aiomme vapauttaa Palestiinan, koko Palestiinan alueen joesta (Jordanjoesta) mereen (Välimereen).
Hän muistutti al-Qaidan periaatteesta ”veri verestä, hävitys hävityksestä.”
AL-Qaidan johtajat antavat usein Palestiinan vapauttamista koskevia lausuntoja, mutta tätä pidetään erikoislaatuisena suorana uhkauksena Israelia vastaan ”Palestiinan” alueella:
”EMME TUNNUSTA yhtään tuumaa Palestiinan maata Israelille, kuten toiset muslimijohtajat ovat tehneet.” Al-Qaidan 56 minuutin pituisessa teipissä suurin osa koskettelee Irakia, jossa USA:n sotilasjohto väittää al-Qaidan olevan perääntymässä. Viestissä kehotetaan alueen sunni-muslimeja yhdistämään voimansa ja tukemaan al-Qaidaa. Samalla varoitetaan sunni-muslimeja tukemasta al-Qaidaa vastaan taistelevia heimoneuvostoja tai osallistumaan hallitusyhteistyöhön.
Teipin aitoutta tutkitaan, mutta ääni muistuttaa bin Ladenin ääntä ja se julkistettiin al-Qaidan media-aseessa Al-Sahab, joka julkaisee al-Qaidan viestejä web-sivuillaan.
4. IDF TAKAVARIKOI yhdessä Shabakin (yleinen turvallisuusjärjestö) kanssa Samariassa EU:n sokerilähetyksestä 6.5 tonnia potassium nitraattia, jota käytetään yleisesti pommien tekemiseen. Sen käyttö on kielletty palestiinalaisalueilla Länsirannalla ja Gazassa. Potassium nitraatti oli säilötty kangassäkkeihin, joissa luki suurin kirjaimin ”EEC 2 sugar, exported from EU”.
Israelin turvallisuusjärjestöt pitävät löydöstä yhtenä esimerkkinä PA:n pyrkimyksistä käyttää ulkomaisia avustuksia terrorismin tukemiseen. EU:n edustaja ei halunnut kommentoida asiaa.
TULEVAISUUS osoittanee, kuka oli salakuljetusyrityksen takana.
IDF:N ETSIESSÄ IDF:n sotilaitten murhaajia Nahal Telem alueella läheisen arabikylän asukkaat pyrkivät kaikin tavoin estämään heidän tutkimuksiaan. Tämä osoittaa, miten palestiinalaiset kansana tukevat terrorismia, eikä se ole vain muutamien hairahtuneitten miesten toimintaa.
IDF:N SOTILAAT pidättivät kaksi arabia Hawaran tarkastusasemalla, koska heillä oli veitset piilotettuina vaateisiinsa. Tällä asemalla lähellä Nablusia tehdään toistuvia yrityksiä läpäistä IDF:n turvallisuustarkastukset matkalla terrori-iskuun Israelin puolella.
LAUANTAINA terroristit räjäyttivät tienvarsipommin Gazan turva-aidan varrella sotilaitten ajaessa jeepillään partioretkellään. Kukaan ei loukkaantunut, mutta auto vaurioitui pahoin.
SAPATIN AIKANA terroristit ampuivat yli 12 kranaattia Gazasta Israeliin, kukaan ei haavoittunut.
5. PÄÄMINISTERI Ehud Olmert sanoo pidättävänsä itselleen oikeuden tarkastaa kaikki Juudean ja Samarian alueella aloitettavat rakennustoimet. Tällä hän haluaa varmistaa, ettei aloiteta yllättäviä rakennustöitä, jotka voivat häiritä hänen ”rauhansuunnitelmansa” toteuttamista. Uutisen mukaan tämä ei koske Har Homan eikä Maale Adumimin rakennustöitä, koska ne ovat Jerusalemin rajojen sisäpuolella (ainakin Har Homa on). Kolmas kritiikkiä aiheuttanut uusi rakennuskohde on Ataronin alue lentokentän läheisyydessä. Sen rakentaminen jäädytettäneen tässä vaiheessa. Israelin neuvottelutiimi tulkitsee asiaa näin:
Ei uusia juutalaissiirtokuntia Juudeassa ja Samariassa; Ei suoranaista olevien siirtokuntien laajentamista; Ei maan pakkolunastamista palestiinalaisilta; Ei taloudellisia etuisuuksia israelilaisille, jotka haluavat asua ns. vihreän linjan, eli 1949 aselepolinjan takana.
6. UUTISOTSIKOITA
- VENÄJÄ kieltää myyneensä Iranille huippunykyaikaisia S-300 ilmatorjuntaohjuksia.
- MEKKASTA pyhiinvaellusmatkalta palaavat pari tuhatta palestiinalaista kieltäytyvät palaamasta Gazaan Rafiahin rajaterminaalin kautta, jota Israel valvoo. Israel on syyttänyt, että Egypti salli heidän pääsynsä Gazasta Egyptiin ilmoittamatta asiasta Israelille, ja että heidän joukossaan on IDF:n etsimiä terroristeja. Gazan Egyptin vastaisen raja-aidan varteen kokoontui eilen 7000 gazalaista heiluttaen Hamasin ja Palestiinan lippuja ja laukoen aseitaan ilmaan vaativat pyhiinvaeltajien pääsyä takaisin koteihinsa. IDF uskoo heidän pyrkivän salakuljettamaan suuria määriä rahaa Gazaan.
- SHAS ministeri ja puheenjohtaja Eli Yishai esitti eilen vaatimuksen, että keskustelut PA:n kanssa on lopetettava, kun israelilaisia murhataan. Hän ei pidä oikeana, että Israelin tulee toteuttaa ”tiekartan” määräykset samalla, kun PA antaa Abbasin johtaman Fatahin järjestöjen murhata israelilaisia. Hän kuitenkin torjui maailman rikkaimpana juutalaisena pidetyn Sheldon Adelsonin vetoomuksen, että Shas ja Israel Beiteinu eroavat hallituksesta saadakseen sen kaadetuksi.
- IDF:N BEDUIINIJOUKOT surmasivat eilen kaksi turvaliiveillä varustettua palestiinalaista, jotka olivat asettamassa pommia turva-aidan viereen Kerem Shalomin lähellä Gazan kaista eteläosassa.
- OLMERT ILMOITTI hallituksen istunnossa, ettei Israel vähennä turvallisuustarkastuksiaan, jos PA ei lopeta terrorijärjestöjä alueellaan.
- IDF pidätti 5000 rajan yli Siinailta Israeliin tullutta loikkaria 2007 aikana.
- YLEINEN MIELIPIDE ja kansanedustajat vaativat, ettei IDF karkota Hebronin ns. Rauhantaloon muuttanutta 20 perhettä, koska sitä koskevien myyntipapereitten oikeellisuutta tutkitaan monella taholla.
- www.debka.com kertoo, että Mekkan pyhiinvaellusmatkalta Gazaan pyrkivät pari tuhatta gazalaista tulivat Egyptin rannikolle laivoilla Aqabasta. Egyptiläiset ohjasivat heidät Nuweiban kokoamisleiriin, jossa heidän kohtalostaan neuvotellaan. Debkafile kertoo, että heillä on käteistä Saudi Arabiasta eri lahjoittajilta saamiaan varoja 150 miljoonaan USD arvosta. He eivät halua kulkea Rafian raja-terminaalin kautta peläten IDF:n takavarikoivan heidän rahansa.
- PAKISTANIA pidetään nyt vaarallisempana kuin Irania maassa vallitsevan kaaoksen vuoksi. USA:n turvallisuusvirkailijat vakuuttavat, että Pakistanin 50 – 50 ydinpommia ovat turvassa. Niitä vartioi myös USA:n erikoisjoukkoja, mutta Pakistan ei halua lisää USA:n joukkoja alueelleen.
- ISRAELIN yliopistojen luennoitsijat jatkavat pitkää lakkoaan.

Friday, December 28, 2007

PERJANTAI 28.12.07
1. AL-QAIDA ilmoittaa teloittaneensa Benazir Button torstaina Pakistanissa.
Torstai-iltana mies, joka kertoi nimekseen Mustafa Abu Yazid, soitti Italian uutistoimistolle ilmoittaen olleensa murhasuunnitelman takana. Hän kertoi, että Butto teloitettiin hänen lännen suhteittensa takia ja siksi, että hän vakuutti voittavansa mujahedeen taistelijat saadessaan vallan Pakistanissa. Al-Qaida hyötyy eniten maan sekasortoisesta tilasta.
PÄÄMINISTERI Olmert valittaa Button murhaa ja paljastaa samalla, että hän oli ollut usein yhteydessä Button kanssa, joka Israelin YK:n lähettilään Dan Gillermanin mukaan herätti ihailua viisaudellaan ja karismaattisuudellaan. Hän oli ilmaissut haluavansa vierailla Israelissa sitten, kun hän on saanut asemansa takaisin Pakistanin johdossa.
BUTTON MURHA sai aikaan kaaoksen Pakistanissa ihmisten osoittaessa mieltään pitkin laajaa maata särkien omaisuutta ja polttaen autoja. Ainakin 15 ihmisen kerrotaan saaneen surmansa mielenosoituksissa yön aikana. On epäselvää, voidaanko yleiset vaalit pitää tammikuussa kuten oli tarkoitus. Toinen oppositiojohtaja Hawaz Sharif vaatii presidentti Perwez Musharafin välitöntä eroa ja ilmoittaa puolueensa boikotoivan tammikuun vaaleja. Armeija asetettiin hälytystilaan.
Button murhaa pidetään USA:n Pakistanin politiikan pahana takaiskuna, jota on vaikea korjata.
2. HAMASIN SISÄLLÄ kuohuu myös. Hamasin turvallisuusjoukot ovat kuulustelleet useita Hamasin johtavia virkailijoita, joiden he epäilevät liittoutuneen länsimaisten tiedustelujärjestöjen kanssa Hamasin johtavien virkailijoitten eliminoimiseksi. Teloitettavien listalla ovat tiettävästi Islamic Jihadin johtajien lisäksi Hamasin Ismail Haniyeh, Mahmoud Zahar ja Said Siam, jotka edustavat tinkimätöntä lännen vastaista politiikkaa Hamasin sisällä.
KUULUSTELTAVIEN joukossa on Hamasin edustajana toiminut Sami Abu Zuhri, joka kuitenkin eilen kielsi joutuneensa kuulusteltavaksi kutsuen huhuja valheiksi. Toinen kuulusteltava oli PRC:n (Kansan Vastarintakomitean) korkea komentaja Muhammad Abdel Al (Abu Abir), jota hiillostettiin hänen kollegansa Mubarak al-Hasanatin ja Jihad-johtajan Majed al-Harazeenin saatua surmansa IDF:n iskussa. Molemmat osallistuivat rakettien ampumiseen Israeliin. Abdel Al kieltää myös joutuneensa kuulusteltavaksi.
HAMASIN TURVALLISUUSJOUKKOJEN suorittamat johtajien pidätykset ovat saaneet Hamasin johtoportaan sekaannuksen tilaan, joka paheni keskiviikkona Hazem Muhammad Khalilin murhan johdosta. Khalil oli Hamasin ”sotilassiiven Izza din-Qassamin korkea jäsen; hänet ampui siiven toinen korkea jäsen Ra´fat Salman. Hamas pelkää, että IDF on soluttautunut heidän sotilas-siipensä sisään, mitä tukee Hamasin pidättämien Nassarin veljesten tunnustus. (JP)
3. JORDANIA TORJUU Damaskoksessa päämajaansa pitävän Hamas-johtajan Khaled Mashaalin toistuvia yrityksiä suhteiden palauttamiseksi ja hänen palaamisekseen Jordaniaan. Mashaal sai myrkkypiikin Israelin salaisten asiamiesten toimesta Ammanissa 1997, mutta asian tultua julkiseksi Israel toimitti USA:n ja Jordanian painostuksesta vasta-ampullin, mikä pelasti hänen henkensä. Molemmat asiamiehet jäivät kiinni. Heidän vapauttamisekseen Israel joutui vapauttamaan sheikki Ahmad Yassinin, joka pian vapauduttuaan perusti Hamas-järjestön.
JORDANIA torjuu päättävästi Hamasin yritykset jatkaa toimintaansa kuningaskunnassa, ja siihen on vaikuttanut ratkaisevasti Hamasin pyrkimykset salakuljettaa aseita Jordaniaan ja sieltä edelleen Länsirannalle. Jordaniassa pelätään, että ne vaarantavat Jordanian turvallisuuden.
JORDANIAN JOHTO on toistuvasti kehottanut Egyptin johtoa toimimaan päättäväisemmin Hamasia vastaan ja estämään aseitten salakuljetus Egyptistä Gazaan. Egyptin johto toimii kuitenkin kahden tulen välissä. Sen sisällä toimii Muslimiveljeskunta, radikaali islam-järjestö, jonka parista on lähtenyt useita kansainvälisen terrorismin johtajia, ja jonka kansansuosio kasvaa hallituksen kovista otteista, vankeustuomioista ja teloituksista, huolimatta. (JP)
4. PUOLUSTUSMINISTERI Ehud Barak suostui keskusteluissaan Egyptin viranomaisten
kanssa siihen, että Israel vapauttaa pitkää vankeustuomiotaan kärsiviä palestiinalaisvankeja IDF:n sotilaan Gilad Shalitin vapauttamista vastaan. Hamas on esittänyt 200 nimeä käsittävän listan, jossa on mukana myös viittä elinkautista + 40 vuotta israelilaisten murhan suunnittelusta ja johtamisesta tuomittu Fatah Tanzimin Länsirannan johtaja Marwan Barghouti. Hän on mielipidetiedustelujen mukaan palestiinalaisten kolmanneksi suosituin johtajaehdokas, ja häntä suunnitellaan PA:n puheenjohtajaksi Mahmoud Abbasin jälkeen. Listaan sisältyy uutisen mukaan muitakin palestiinalaisia, joilla on useita ”verta käsissään”, kuten Israelissa luokitellaan ne, jotka ovat tavalla tai toisella osallistuneet israelilaisten sotilaitten tai siviilien surmaamiseen.
BETLEHEMISSÄ sijaitsevan Maan uutistoimiston tietojen mukaan Israel vapauttaa ensi vaiheessa 100 vankia, ja samaan aikaan Hamas vapauttaa Shalitin Egyptiin. Shalitin saavuttua Israeliin vapautetaan toiset 100 palestiinalaisvankia. (JP, INN)
5. PÄÄMINISTERI Ehud Olmert ja PA:n puheenjohtaja Mahmoud Abbas tapasivat eilen kahden tunnin istunnossa pääministerin virka-asunnossa Jerusalemissa. Se oli ensimmäinen tapaaminen Annapolis keskustelujen jälkeen. Tapaamisesta odotettiin jopa täydellistä epäonnistumista, koska ennen sitä molemmat osapuolet olivat heitellet syytöksiä toisiaan vastaan. Olmert tapasi ensin Abbasin tunnin verran kaksistaan ja toisen tunnin aikana avustajat otettiin mukaan. Keskusteluja kutsuttiin ystävällisiksi, mutta ainoat sopimukset koskivat lupausta olla tekemättä mitään, mikä voisi pahentaa erimielisyyksiä.
OLMERT teki arvattavasti selväksi, ettei Jerusalemista keskustella tässä yhteydessä eivätkä Israelin sitä koskevat rakennussuunnitelmat kuulu millään tavoin Abbasille. Ilmeisesti molemmat pääpukarit ovat varuillaan ennen presidentti Bushin ensi kuussa suunniteltua Israelin matkaa eivätkä halua hämmentää vettä tarpeettomasti. Jyrkintä PA:n vaatimusten linjaa esittävät Ahmed Qureia ja Saeb Erekat, jotka ovat Arafatin aikaista sukupolvea. (JP)
6. IDF SURMASI torstain aikana viisi palestiinalaista terroristia Gazan kaistalla kahdessa eri tilanteessa. IAF:n helikopteri surmasi ohjuksella kolme Hamasin pyssymiestä ja kaksi Islamic Jihadin jäsentä. Palestiinalaiset ampuivat osumatta panssariohjuksen helikopteria kohti.
SAMARIASSA IDF:n sotilaat pidättivät Islamic Jihadin komentajan ja Nablusin yliopiston An-Najahin luennoitsijan Muhammad al-Saidan sekä ryhmän Jeninin alueen komentajan Samar al-Saadin. (JP)
SOTILAAT yhdessä Shabakin kanssa yrittivät pidättää Moatasem Sharifin lähellä Ramallahia torstai-iltana. Sharif avasi tulen sotilaita kohti, ja tulitaistelussa hän sai surmansa. Hän kuului Fatahin al-Aksan-joukkoihin ja toimi samaan aikaan Ahmed Qureian henkivartijana. Häntä etsittiin siksi, että hän salakuljetti aseita terroristeille Ramallahin alueella. (INN)
PRESIDENTTI BUSHIN henkivartijoina hänen Ramallahin vierailunsa aikana on muiden mukana al-Aksan korkeita johtajia. Al-Aksa on luokiteltu USA:ssa terrorijärjestöksi. Israelin tietojen mukaan Bushin Ramallahin vierailun aikana kaupungin ympärille asetetaan kolminkertainen vartiointi, johon osallistuu 8000 PA:n poliisia. Israelin sotilaat ja poliisit suojelevat Bushin autosaattuetta Ramallahin kaupungin rajalle, josta PA ottaa vastuun. (WND)
7. HA´ARETZIN toimittaja David Landau kertoi USA:n ulkoministeri Gondoleezza Ricelle, että Israel haluaa USA:n raiskaavan sen, kertoo New York Jewish Week. Hän teki pyyntönsä illallisilla USA:n lähettilään Richard Jonesin kotona. Raportin mukaan Landau istui Ricen vieressä, ja siinä hän esitti Ricelle, että Israel on poliittisesti epäonnistunut valtio ja tarvitsee USA:n holhousta. Landau pyysi Ricea toimimaan asiassa ja vakuutti että Israel odottaa tulevansa raiskatuksi.
Landau yritti jälkeen päin lieventää puheitaan, mutta vakuutti mielipiteenään, että Israel tarvitsee USA:n holhousta eikä sanonut olevansa pahoillaan puheistaan. (JP)

Thursday, December 27, 2007

TORSTAI 27.12.07
1. EGYPTI LUPAA lopettaa aseitten, ammusten ja räjähteitten salakuljetuksen Siinailta Gazan kaistalle, kertoi Egyptin tiedustelupäällikkö Omar Suleiman keskusteltuaan puolustus-ministeri Ehud Barakin kanssa Sharm el-Sheikhissä eilen. Jos oikein ymmärrän, Egypti on luvannut tätä aiemmin moneen kertaan ilman mainittavaa tulosta. ”Tämä on Israelin ja Egyptin yhteinen asia, ja me työskentelemme sen lopettamiseksi. Teemme tässä parhaamme, eikä teidän tarvitse kuulla siitä enää,” hän vakuutti. ”Egypti on tilannut USA:sta usean miljoonan arvoisen järjestelmän, joka pystyy tunnistamaan salakuljettajien laipionäänet”, vahvisti Egyptin puolustus-ministeri Muhammad Tantawi tiedustelujohtaja Suleimanin lupauksen. Järjestelmä on toiminta-kunnossa muutaman kuukauden sisällä. Barak ei suostunut Egyptin toiveisiin lisätä Egyptin rajavartijoitten määrän kaksinkertaiseksi nykyisestä 750:stä. (JP)
2. EGYPTIN JOHTO ilmaisi syvän paheksumisensa ulkoministeri Tzipi Livnin tavasta kritisoida Egyptin salakuljetuksen valvontaa Siinailta Gazaan. He kertoivat olevansa haavoittuneita Livnin sanavalinnoista ja ihmettelivät, eikö Livni olisi voinut soittaa heille tai lähettää viestin jonkun välityksellä eikä julkistaa asiaa. He kuitenkin vakuuttivat, ettei kritiikki ole pahasta, mutta se tapa, millä se tehdään, voi olla sitä, kuten tässä tapahtui. Barak tyynnytteli heitä vakuuttaen, ettei Livni tarkoittanut loukata.
Asia jätettiin siihen, mutta Livnin sanoja tarkkaillaan. (JP)
3. TOINEN ASIA, mihin Egyptin johtajat kiinnittivät huomionsa oli se, että Israel oli lähettänyt videoteipin, jossa näytetään Egyptin rajavartioitten avustavan aseitten salakuljettajia, USA:n lähetystöönsä Washingtonissa. Teippiä ei oltu lähetetty kongressin jäsenille, mutta sitä oli näytetty joillekin Bushin hallituksen ministereille. Tämän tultua julkiseksi monet kongressin edustajat vaativat nähdä teipin. Israelin suurlähetystössä ensin kiellettiin teipin olemassaolo, mutta sitten kerrottiin, että Israelin ulkoministeriö oli kieltänyt näyttämästä sitä kongressille peläten sen vahingoittavan suhteita Egyptiin. Teippi lähetettiin Washingtoniin USA:n hallituksen pyydettyä todisteita Egyptin rajapoliisien osallistumisesta salakuljetukseen.
EGYPTIN JOHTAJAT tiedostavat Israelin mahdollisuudet käyttää vaikutusvaltaansa USA:n kongressin jäseniin eivätkä siksi halua jännittää jousta enempää peläten USA:n antaman vuosittaisen tuen pienenevän. (JP)
4. EGYPTIN johto ilmaisi huolensa Israelin suunnitelmista jatkaa Har Homan rakentamista, jota he monien muitten tapaan kutsuvat ”setlementiksi”. Toinen rakennussuunnitelma, joka myös sattui samaan loveen, on Maale Adumimin jatkorakentaminen. Suunnitelmien julkistaminen olisi ollut edullista jättää toiseen ajankohtaan, mutta toisaalta kysymyksessä on Israelin itsenäisyys ratkaista ja päättää omista asioistaan. Molemmat alueet on Israelin hallituksen taholta toistuvasti esitetty osana Israelia eikä niistä haluta edes keskustella rauhanneuvotteluissa. Kolmas uusi rakennuskohde, joka julkistettiin muutama päivä sitten, on Atarotin rakennussuunnitelma Jerusalemin pohjoispuolella olevan Atarotin lentokentän läheisyydessä, sekin Jerusalemin rajojen sisällä. Nämä kaikki kolme ovat herättäneet ärtyisyyttä PA:n neuvottelijoitten parissa. He ovat ilmoittaneet asiasta ulkoministeri Ricelle vaatien tätä puuttumaan asiaan. (JP)
5. PÄÄMINISTERI Ehud Olmert ja PA:n puheenjohtaja Mahmoud Abbas tapaavat tänään ensimmäisen kerran Annapolisin jälkeen. Heillä voi olla vaikea kivireki vedettävänään yrityksissä saada keskustelut rauhasta Israelin ja PA:n välillä viriämään uuteen nousuun. Olmert pyrkinee tyynnyttelemään vastahakoista ja epäluuloista – ellen sanoisi pelokasta – PA:n puheenjohtajaa, jota maailmalla ja nyt Israelissakin tituleerataan ”presidentiksi”, ettei ole syytä huoleen, asia on hanskassa. Palestiinalaisten johtajien repliikeistä voi päätellä, että he tosissaan kuvittelevat tai uskottelevat sekä Maale Adumimin että varsinkin Har Homan kuuluvan heidän tulevan pääkaupunkinsa Jerusalemin alueeseen. On vaikea uskoa, että mikään Israelin hallitus - edes marxilainen Olmertin – olisi valmis myöntymään tähän vaateeseen.
OLMERTIN JA ABBASIN uskotaan tuovan keskustelutilaisuuteen omat kantansa edes toivomatta, ettei niihin löydettäisiin yhteisymmärrystä. Olmert pelkää hallituksensa kaatuvan liiallisista myönnytyksistä ja Abbas pelkää palestiinalaisten radikaalien vihaa samasta syystä.
TOISAALTA Olmert tunnetaan juonikkaasta luonteestaan, jolta voi odottaa mitä tahansa. (JP)
6. ILMAISTAAKSEEN ERIÄVÄN mielipiteensä pääministeri Olmertin ja presidentti Bushin toiveisiin ja aikeisiin Israelin maan jakamiseksi ja osan siitä luovuttamiseksi palestiinalaisille Israelin maan uskolliset aktivistit suunnittelevat näyttävää operaatiota 08.01.08, päivää ennen suunniteltua Bushin tuloa Jerusalemiin. He vievät suuren määrän rakennustarvikkeita Har Homaan (Homat Shmuel) ja jatkavat sieltä rakennustarvikkeiden kanssa useisiin paikkoihin Juudeassa ja Samariassa. He aikovat kiinnittää kuormuriensa kylkiin niiden yhtiöitten nimet, jotka ovat hankkineet rakennustarvikkeet.
Operaatioon osallistuvat Israelin Maan Uskolliset, Israelin Maan Nuoret, Naiset Vihreissä, Homesh Ensin, Komitea Israelin Kansan ja Maan pelastamiseksi, Komemiyut, Maginei Eretz, Mattot Arim, Land of Israel Forum, VeYirashtem Otah, paikallisia toimintakomiteoita sekä Komitea Homat Shnuelin laajentamiseksi. Hanketta tukevat voivat osallistua siihen kaikkialta maailmassa lahjoittamalla varoja rakennustarvikkeiden ja –välineitten hankkimiseksi.
HAR HOMAN Laajennuskomitean puheenjohtaja Herzl Yehetzkel vakuuttaa, että lähiö tulee kasvamaan kaikesta spekuloinnista huolimatta. Hän ennustaa, että nykyinen asukasmäärä
20 000 tulee kasvamaan muutamassa vuodessa kolminkertaiseksi. ”Viestimme presidentti Bushille ”on Rosh Chodesh Shvat” kuuluu näin: Jerusalem on sydämemme, ja jos aiot vahingoittaa sitä, se on hyvin vakavaa”. E-mail osoite: supportus@yishuvnow.com (INN)
7. UUTISOTSIKOITA
- VALTIONTARKASTAJA Micha Lindenstrauss tutkii hallituksen ja viranomaisten toimet Hebronin ns. Rauhantalon yhteydessä ilmenneissä ristiriidoissa.(INN)
- VENÄJÄ TOIMITTAA Iranille huippunykyaikaisia ilmatorjuntaohjuksia aiemman sopimuksen mukaan. Uusi patteristo S-300, jota pidetään USA:n Patriot PAC-3 veroisena, mutta venäläisten mukaan liikkuvampi, tulee vahvistamaan Venäjän toimittamaa 29 Tor-M1 torjuntaversiota. Uusi patteristo pystyy tunnistamaan kohteita 27 km:n korkeudelta ja 150 km:n säteellä. Se on tehokas sekä risteilyohjuksia että ballistisia ohjuksia vastaan. Israelin ilmavoimien aiempi komentaja Eitan Ben-Eliyahu tunnustaa, että tämä tekee IAF:n suunnitelmat iskeä Iranin ydinlaitoksiin huomattavasti vaikeammiksi. Ohjusten toimitusaikaa ei ole ilmoitettu, mutta sopimukset niistä on tehty vuosia sitten. Venäjä toimittaa uusia S-300 torjuntaohjuspatteristoja useita kymmeniä. (INN)
- ISRAELIN päärabbinaatti pitää aborttia murhana, joka voi viivästyttää Messiaan tuloa. Kuten arvata saattaa, kriitikot ja varsinkin naisasialiikkeet ovat sotajalalla. Haluaisin lisäevästeiden saamiseksi viitata kirjoitukseen ”Uskaltaiskohan” web-sivun oikeassa laidassa. (www.israelupdate.achlak.net)
- PÄÄMINISTERI Olmert uhkuu voitontahtoa ja julistaa, ettei hänellä ole mitään aikomusta erota Winograd-komitean loppuraportista huolimatta, joka julkistetaan muutaman viikon sisällä, ja jonka uskotaan olevan kärkevän tuomitseva. (INN)
- ISRAELIN kansasta 28 % uskoo, että Ariel Sharonin halvaus ja jääminen kasvinasteelle on seurausta hänen Israelia tuhoavista toimistaan. Uskonnollisesti aktiivisista 60 % ja ei-uskonnollisista 15 % uskoo näin. Rabbi Dov Volfa, joka osallistui tutkimuksen suorittaneen ”Israelin kansan ja maan pelastamisneuvoston” perustamiseen, sanoo: ” Jokaista, joka tuhoaa Israelin maata ja kansaa kuten Sharon teki, hylkii sekä taivas että maa eikä kumpikaan halua häntä, ja tämä on Sharonin tilanne nyt. Kuka hyvänsä koskee Israelin maahan – mukaan lukien Bush, joka nyt tulee Israeliin tekemään suurempaa tuhoa Israelin maassa - ei tule saamaan puhdistusta – ei valtionsa eikä itsensä suhteen.” (INN)
- EILEN SAAPUI 200 uutta maahanmuuttajaa Nefesh Benefesh (Sielulta Sielulle) ohjelman puitteissa Pohjois-Amerikasta. Ohjelman puitteissa lähes 20 000 juutalaista on tehnyt Aliyan.
- IRAN ilmoittaa suhteittensa parantuneen Egyptin kanssa ja vaihtavansa lähettiläitä Egyptin kanssa lähiaikoina.
- TERRORISTIT ampuivat keskiviikon aikana 18 Kassam-rakettia ja viisi kranaattia Gazasta Israeliin. Useimmat ammuttiin iltapäivällä lasten ollessa palaamassa koulusta koteihinsa. Yksi raketti putosi Sderotiin, toinen Netiv Ha´asaran moshaviin, kolmas lähelle Ashkelonin eteläosaa. Ihmisiä hoidettiin shokin vuoksi, mutta kukaan ei haavoittunut eikä aineellisista vahingoista raportoitu. IDF:n sotilaat pidättivät 19 terrorismista etsittyä Juudeassa ja Samariassa. Palestiinalaisten väkivalta on selvästi nousussa Juudean ja Samarian alueilla. Palestiinalaiset kivittivät autoilijoita Kalkiliyan ja Nablusin välisellä tiellä. Kolme autoa kärsi vahinkoja, mutta onneksi ihmiset eivät haavoittuneet.

Wednesday, December 26, 2007

KESKIVIIKKO 26.12.07
1. 40 IRANIN JUUTALAISTA pääsi muuttamaan Israeliin olosuhteissa, joita pidetään niin arkaluontoisina, ettei heidän nimiään haluta paljastaa. Kaikkiaan 65 juutalaista saatiin vuonna 2006 ”salakuljetettua” Iranista Israeliin. Tänä vuonna heitä on tullut 200 ennen tiistaina muuttanutta 40 hengen ryhmää. Jokainen heistä saa 10 000 USD lahjan kristittyjen ja juutalaisten ystävyysjärjestöltä tavanomaisten siirtolaisten etuisuuksien lisäksi. He joutuivat jättämään kaiken omaisuutensa Iraniin, vain pienet käsitavarat mukanaan ja lähes ilman rahaa epäedullisen vaihtokurssin vuoksi. He saivat talonsa myynnistä Iranissa pilkkahinnan, ehkä vain 10 000 USD arvosta. He voivat antaa Iranin omaisuutensa jonkun hoidettavaksi, muuten se menee valtiolle.
IRANISSA lasketaan olevan vielä 28 000 juutalaista, heistä Teheranissa arviolta 15 000. Iranista muuttaneet kuvaavat olosuhteita vainoamiseksi. Juutalaiset pelkäävät turvallisuutensa puolesta. Heitä diskriminoidaan. Kaikki juutalaiset koulut, mukaan lukien päiväkoulut, on lopetettu. Hepreanopetus on kielletty. Juutalaislapset joutuvat osallistumaan valtion kouluihin sapattina ja kaikkina juutalaisten pyhäpäivinä, jopa Jom Kippurina, Suurena Sovintopäivänä.
ALIYAN Iranista tehneet kertovat, ettei Iranin hallitus aseta esteitä maastamuuttoon, ehkä osoittaakseen olevansa länsimainen sivistysvaltio. Mutta juutalaisia tarkkaillaan kaiken aikaa ja heidän puheluitaan kuunnellaan. Armeijasta kieltäytyjät joutuvat vuosikausiksi vankilaan. Monet vangitut ostavat vapauden ja saavat passin takavarikoidun tilalle lahjomalla viranomaiset, jos heillä on siihen varaa.
SIIRTOLAISET kertovat, että Iranin presidentti Ahmadinejad on pelkkä nukke, häntä he eivät pelkää, mutta ”Iranin johdossa on paljon radikaaleja, jotka ovat vaarallisia”. Juutalaisia siinä maassa pelottaa eniten tuntematon tulevaisuus, vaikka he pitävätkin uhkauksia Israelin tuhoamiseksi enemmän retorisina kuin todellisina. He kertovat, että ihmisillä on vapaa pääsy internet-kahviloihin, joista saa tietoa muutosta Iranista osoitteesta. http://www.israel-iran.org .
He eivät myöskään pelkää Iranin viranomaisten kostotoimia muutettuaan Israeliin. (JP, INN)
2. PUOLUSTUSMINISTERI Ehud Barak matkustaa tänään Egyptiin, jossa hänellä on
neuvottelu maan presidentin Hosni Mubarakin kanssa. Keskusteluohjelmassa on kaksi ajankohtaista asiaa: Gilad Shalitin vapauttamissopimus sekä Hamasin tarjoama tulitauko. SHARM EL-SHEIKISSÄ pidettävissä keskusteluissa esiin noussee ehkä vaikein asia: Egyptin osuus salakuljetuksen estämisessä Siinailta Gazan kaistalle. Ulkoministeri Livni kutsui Egyptin tapaa suhtautua salakuljetukseen ”kauheaksi ja ongelmalliseksi”, minkä johdosta Egyptin viranomaiset kehottivat Livniä ”pesemään suunsa saippualla”, tosin hieman diplomaattisemmin. Puolustusministeriön edustaja kertoi JP:n toimittajille, että Barak aikoo esittää todisteita, ehkä videonauhan, jossa näytetään Egyptin rajavartijoiden auttavan salakuljettajia toimittamaan aseita tunnelin kautta Gazan kaistalle.
Kansanedustaja Steinitz (Likud) syytti Livniä, että tämä kieltäytyi toimittamasta saamaansa videonauhaa USA:n kongressin jäsenille diplomaattisten suhteitten jäätymisen pelossa.
ISRAELIN VIRANOMAISET pitävät tilannetta niin huolestuttavana, että viittaavat mahdollisuuteen diplomaattisuhteiden katkaisemiseen Egyptin kanssa, jos salakuljetukseen ei saada korjausta. JP:N TOIMITTAJAT Keinon ja Katz esittävät joukon syitä, miksi Egypti laahaa päätöksessään: Salakuljetus tuo miljoonia raja-alueelle; Egypti ei halua sotkea suhteitaan Siinain beduiinien kanssa, jotka salakuljetusta harjoittavat; Hamasin aseistamisen kautta Egyptin pystyy painostamaan Israelia; Egyptin rajavartijoiden heikkous tai haluttomuus estää salakuljetusta; Egypti katsoo Hamasin saavuttaneen voima-aseman, jossa sitä tulee varoa ettei se levitä levottomuutta Egyptin sisällä toimivan Muslimiveljeskunnan keskuuteen.
EGYPTIN ulkoministeriö ilmaisi ärtymyksensä julkistamalla epätavallisen katkeran hyökkäyksen Olmertin hallitusta vastaan syyttäen sitä rauhankeskustelujen häirinnästä salliessaan jatkuvan rakentamisen ”setlementeissä” sekä Jerusalemin ympäristössä: ”Israelin tulee valita”. (JP)
3. HAMAS ON SYYLLINEN siihen, että radikaali islamilainen ryhmä Fatah al-Islam (Islamin voitto) on saanut tukevan jalansijan Gazan alueella, kerrotaan PA:n Gazassa julkistamassa tiedotteessa. Mahmoud Abbasin korkea neuvonantaja Ahmed Abdel Rahman kertoo, että tämä on erittäin vaarallinen kehitys, koska Fatah al-Islam, joka ei ole sidoksissa Fatahin kanssa, on radikaali terrorijärjestö. Hän syyttää, että Hamas ja sen sotilaallinen joukko on vastuussa siitä, että tämä islamilainen järjestö pureutui Gazaan ja on vastuussa ainakin kahdesta raketti-iskusta Israeliin viime päivinä. Tämä puolestaan antaa Rahmanin mukaan Israelille verukkeen tehdä vastaiskuja Gazaan aiheuttaen jatkuvaa hävitystä ja onnettomuutta asukkaille.
FATAH AL-ISLAM taisteli viikkokausia Libanonin armeijan kanssa Nahr el-Baredin pakolaisleirissä, jossa sai surmansa tusinoittain molemmin puolin ja jossa satoja taloja tuhoutui.
JP:n toimittaja Abu Toameh kertoo, että Gazassa toimii useita välivaltaisia ryhmiä: Hizb al-Tahis (vapauttamispuolue); Fatah al-Yasser, Qaida al-Islam; Suyuf al-Hag (oikeuden miekat) sekä Nasser Eddin Prikaatit. Fatah al-Islamilla on siteitä al-Qaidaan.
HAMAS ILMOITTAA Gazassa, ettei se salli Fatahin ottavan Rafahin rajaterminaalin valvontaa ilman sen hyväksyntää. PA:n viranomainen Ramallahissa kertoo sen neuvottelevan Egyptin viranomaisten kanssa Rafahin terminaalin avaamisesta. Hamas ei myöskään hyväksy Rafahin terminaalin antamista yksityisen yhtiön hoidettavaksi.
HAMAS ILMOITTAA, ettei se salli Fatahin perustamisen 43. muistopäivän juhlimista Gazassa vastavetona sille, ettei PA sallinut Hamasin juhlivan 20. muistopäiväänsä Länsirannalla. (JP)
4. 18 % ISRAELILAISISTA ja 11 % palestiinalaisista uskoo, että Annapolis konferenssi edistää rauhanprosessia. Tiedustelua johti Harry S Truman tutkimusinstituutti rauhan edistämiseksi Heprealaisen yliopiston Jerusalemin ja Palestiinan keskuksen toiminta- ja tiedustelututkimukselle (PSR) Ramallahissa. Tutkimus paljasti, että presidentti Clintonin paketti ja Geneva-aloitteen suosio on alentunut vuodesta 2005. Israelilaisista 53 % tukee vielä noita aloitteita, palestiinalaisista 47 % tämän tutkimuksen mukaan.
PALESTIINALAISISTA 23 % uskoo, että presidentti Bushin ajama rauhansopimus voidaan saavuttaa ensi vuoden aikana, israelilaisista vain 8 % uskoo kahden valtion periaatteen toteutuvan vuoden 2008 loppuun mennessä. 32 % palestiinalaisista ja 55 % israelilaisista ei usko, että väkivalta voidaan lopettaa ja että molemmat osapuolet palaavat neuvottelupöytään.
TIEDUSTELUSSA kysyttiin 1270 palestiinalaisen ja 564 israelilaisen mielipidettä. Virhemarginaali on 4 %. Tiedustelu tehtiin joulukuun 11. – 19. päivien välisenä aikana. (JP)
5. MAAILMAN PIENIN TORA on kooltaan alle neljännesmillimetriä. Siihen on mahdutettu 300 000 sanaa ja 1.2 miljoonaa konsonanttia vokaalimerkintöineen. Miniatyyri-Toran tekivät Technion opiskelijat. Sitä esitteli Israelin kansallisradion Yishai Fleishner showssa tohtorinväitöskirjaa valmisteleva Ohad Zohar. Hän kertoo, että he ottivat palan silikonia ja levittivät sen ylle hyvin ohuen kerroksen kultaa, noin 20 nanometrin vahvuudelta. Yksi nanometri on noin miljardiosa metristä. He käyttivät ionisuihkua, jolla Toran teksti kaiverrettiin kultaan. Keskitetyt ionisuihkut ampuvat gallium-ioneja keskittäen varautuneet osaset kulta-alustaan. Se poraa siihen pieniä reikiä ja jokainen reikä on aiotun kuvan aihiona (pixel), tässä tapauksessa Tanach (Mooseksen kirjat, Profeetat ja Kirjoitukset).
Zohar kertoo, että operaation tarkoituksena oli tutkia mahdollisuuksia arkistointiongelmien helpottamiseksi osoittamalla, että dokumentit voidaan arkistoida mitättömän pieneen tilaan.
Niiden lukeminen vaatii erittäin kalliita laitteita, kuten elektronimikroskooppia. (INN)
6. UUTISOTSIKOITA
- PALESTIINALAISET maanviljelijät tekivät poliisille ilmoituksen juutalaisten ”setlereitten” pahoinpidelleen heitä palestiinalaisen Tal-kylän lähellä. Miehet kertovat työskennelleensä pellollaan, kun kuusi ”setleriä” hyökkäsi heidän kimppuunsa. Hyökkääjät olivat naamioituneet ja he suihkuttivat pippuria palestiinalaisten silmiin pahoinpitelyn yhteydessä. Poliisi tutkii asiaa. (JP)
- ISRAELIN turvallisuusmiehet pidättivät elokuussa joukon palestiinalaisia Hamasin terroristeja Nablusissa. He olivat syyllistyneet kahden IDF:n sotilaan murhaan 2005 sekä tulitukseen Arielissa tänä vuonna, jossa IDF:n sotilas haavoittui vakavasti ja siviilihenkilö lievemmin. Arielin ampumistapauksen jälkeen he olivat jatkaneet autollaan tietä pitkin tulittaen ohiajavia henkilöautoja. (JP)
- KADIMAN kansanedustaja Zeev Elkin protestoi apulaispääministeri Haim Ramonin Jerusalemin jakamista ja Juudean ja Samarian juutalaisasukkaitten houkuttelemista muuttamaan pois kodeistaan lahjontaa vastaan ilmoittamalla, että hän muuttaa asumaan Eldadin juutalaiskylään, joka sijaitsee lähellä Tekoaa ja Herodiumia Gush Etzionin kunnan alueella. Hän syyttää Ramonia Israelin neuvotteluasemien sabotoinnista ennen neuvotteluja keskustelematta asiasta kenenkään kanssa. (JP)
- TERRORISTIT tulittivat sotilaita Nablusin ja Jeninin luona, ei vahinkoja.
- Terroristien ampuma Kassam-raketti putosi Gazan alueelle. Tiistaina terroristit ampuivat 9 Kassam-rakettia Israeliin.

Tuesday, December 25, 2007

TIISTAI 25.12.07.
1. JOULUPÄIVÄ Israelissa alkoi auringon noustessa Kastellin alueella 10 km Jerusalemista länteen 06.38 tienoilla valaisten kukkuloitten rinteet ihmeelliseen valoon Abu Goshin suunnalla , jossa Mary luostarin korkea Neitsyt Marian patsas hohti korkealle talojen ja puitten yläpuolelle. Siitä itään sijaitsevan Har Radarin kukkulan valkoiset talojen yläosat ja näköalatorni hohtivat nekin aamuauringon selkeässä valossa. Ilma oli talvisen raikas, asteita 7 plussan puolella, josta se päivän mittaan kipuaa vaivalloisesti kahteentoista lämmeten heikosti loppuviikosta.
BETLEHEMIN joulu alkoi suurilla juhlallisuuksilla eilen maanantai-iltana kymmenien tuhansien pyhiinvaeltajien sekä Israelista että ulkomailta tungeksiessa kaupungin juhlavalaistuilla ja
-koristelluilla kaduilla. Juhlavieraitten joukkoon tuli myös muutamia kuuluisuuksia, kvartetin lähettiläs Tony Blair, joka juuri ennen joulua hyväksyttiin virallisesti katoliseen kirkkoon sekä USA:n Jerusalemin pääkonsuli Jakoc Walles. Palestiinan Auktoriteettia edustivat Arafatin aloittaman tradition mukaisesti puheenjohtaja Mahmoud Abbas ja pääministeri Salaam Fayad.
Perinteen mukaan Abbas ei myöskään malttanut pysyttäytyä poissa politiikasta, vaan mainitsi puheessaan toiveensa voivansa ”ensi vuonna juhlia Betlehemin joulu itsenäisessä Palestiinan valtiossa pääkaupunkinaan Jerusalem”.
BETLEHEMIN MAJATALOT olivat tänäkin vuonna täynnä kuten 2007 vuotta sitten, mikäli ajanlaskussa ei huomioida 4-6 vuoden virhettä. Ja varmaan yhtä innokkaita ja kiitollisia olivat kaupungin kauppiaat ja liikemiehet silloin kuin nytkin lisääntyneistä asiakkaista.
2. KUTEN ASIAAN KUULUU, tutkijat ja tiedemiehet ajoittavat ajankohtaan liittyvien tutkimustensa tulokset mielellään suurten juhlien aikaan, koska silloin niitä luetaan ja ne huomioidaan tavallista tarkemmin. Niin tapahtui nytkin, ja tutkimus koskee Betlehemin syntymän ihmettä.
www.worldnetdaily.com kertoo aamun artikkelissaan seuraavaa vapaasti suomennettuna.
KERTOMUS ALKAA Matteuksen ja Luukkaan evankeliumin todistuksilla Jumalan Pojan syntymisestä Betlehemissä. Arkeologi Aviram Oshri kertoo kuitenkin Englannin TV-kanavalle Sky News, ettei Jeesuksen syntymän Betlehem sijainnut ollenkaan siellä, minne se perinteisesti sijoitetaan, vaan Zebulonin sukukunnan alueella Kinneretin järvestä länteen, Manassen, Asserin ja Naftalin välissä Galileassa. Tämä Betlehem mainitaan Joosuan kirjassa (Joos.19:15; Tuom.12:8,10). Kaupungin paikalla on Beit Lahmin kylä 11 km Nasaretista luoteeseen. Sieltä on löydetty avaran kirkon rauniot ja sen alta luola, muistuttaen tarkoin Betlehemin Syntymäkirkkoa. Muinaisen kaupungin ulkopuolella on ollut vahva muuri, jonka Oshrin tutkimusten mukaan kaupungin lukuisat kristityt asukkaat rakensivat kaupunkinsa ja ”syntymäkirkkonsa” suojaksi. Oshri kuitenkin valittaa, ettei hän ole saanut rahoitusta paikan jatkotutkimuksiin osoittaakseen uskomuksensa todellisuuden. Profeetat kuitenkin ilmoittivat Messiaan syntyvän Juudean Betlehemissä. (Mka.5:1)Pääasia että syntyi!
3. JOULUPÄIVÄ Israelissa sen sijaan jatkuu normaalin arkipäivän tapaan. Ihmiset jatkavat työpaikoissaan ilman lomaa, kuten tyttäremme Tarja, joka aloitti työpäivänsä Haifassa 08.30 aikaan. ”Business as usual”, voisi luonnehtia Israelin joulupäivää.
AAMUN UUTISET kertovat, että Gazan terroristit ovat ampuneet puoli kymmeneen mennessä jo kolme Kassam-rakettia Sderotin lähelle ja kaksi Ashkelonin eteläosaan, yksi putosi lähelle turva-aitaa. Uutiset eivät kerro ihmis- tai omaisuusvahingoista, mutta ne ovat harhaanjohtavia. Jokainen raketti, joka räjähtää lähellä ihmisasuntoja, aiheuttaa henkisiä vaurioita, jotka pahenevat ajan myötä ilman hoitoa. Niistä ei kuitenkaan saada raflaavia TV-kuvia tai otsikoita lehtiin.
POMMI HEITETTIIN kotiin Aravan alueella, Nahal Arassa (Nahal Eeron) viime yön aikana. Se ei haavoittanut asukkaita, mutta talo kärsi vaurioita. Poliisi tutkii asiaa.
Israelilaista autoilijaa kivitettiin Nablusin lähellä, auto vaurioitui.
4. TILASTOKESKUKSEN ilmoituksen mukaan Israelin asukkaista 2.1 % on kristittyjä, eli
152 000 asukasta tunnustaa kristillistä uskoa. Heistä 80 on arabeja, lopuista valtaosa entisen NL:n alueelta muuttaneita. 74 % heistä asuu maan pohjoisosassa, 98 % asuu kaupungeissa.
Juutalaisista 91 % asuu kaupungeissa, muslimeista 93 %.
KRISTITTY vaimo synnyttää keskimäärin 2.1 lasta, muslimivaimo 4.0, juutalaisvaimo 2.8 ja druusivaimo 2.6 lasta.
Eniten kristittyjä asuu Nasaretissa eli 20 000; Haifassa 17 200; Jerusalemissa 15 000; Shfaramissa 8 800 kristittyä.
5. IAF:n HELIKOPTERI surmasi kaksi palestiinalaista lähellä Bureij-pakolaisleiriä Gazan kaistalla. Kolme miestä lähestyi epäilyttävän näköisesti Israelin vastaista turva-aitaa. Heidän epäiltiin asettavan pommia aidan varteen IDF:n sotilaita varten. Helikopterin ohjusiskussa maanantaina kaksi kuoli ja kolmas haavoittui vaikeasti.
Viime viikolla yli 20 Hamasin ja Islamic Jihadin terroristia sai surmansa IDF:n kiihtyneissä operaatioissa, joiden tarkoituksena on vähentää Gazasta Israeliin ammuttavien rakettien ja kranaattien määrää.
IDF:n suunnittelema suuroperaatio on toistaiseksi pantu jäihin odottamaan suotuisaa tilannetta.
EGYPTI on tiettävästi harkitsemassa tunnelien kaivamisen ilmoittavaa järjestelmää USA:sta Israelin kasvavien syytösten paineessa. Israelin turvallisuusmiehet ovat saaneet videoitua tapauksia, joissa Egyptin rajavartijat avustavat palestiinalaisia salakuljettajia aseitten ja räjähteitten kuljettamiseksi tunnelin kautta Gazan kaistalle. Kansanedustaja Steinitz syyttää ulkoministeri Tzipi Livniä, että tämä pitää hallussaan videota, joka hänen tuli toimittaa USA:n kongressin jäsenille todisteeksi Egyptin viranomaisten toimista.
5. UUTISOTSIKOITA
- SHAS JA ISRAEL BEITEINU vastustavat vapautettavien turvallisuusvankien kriteerejä alennettaviksi. Olmert haluaa vapauttaa Hamasin esittämän listan mukaan satoja eri rikoksista tuomittuja terroristeja Gilad Shalitin vapauttamista vastaan. Kriitikot epäilevät, että terroristien vapauttaminen lisää terrorismia, koska he palaavat siihen takaisin.
- Israelin ja PA:n rauhanneuvottelutiimit tapasivat eilen illalla. Tarkkailijat katsovat niiden edistyneen, koska istunto kesti kaksi tuntia edellisen istunnon kestäessä vain tunnin ja sen käsitellessä vain keskinäisiä syytöksiä. Mitään läpimurtoa ei ole raportoitu eikä edes, edettiinkö keskusteluissa ollenkaan. Olmert ja Abbas aikovat tavata toisensa vielä kerran ennen Bushin tammikuun Israelin matkaa.
- JERUSALEMIN lähiöitten Har Homan ja Maale Adumimin täydennyssuunnitelmien ollessa vielä kuumana uutisotsikoihin on nostettu arabien laaja rakennusohjelma Issawian arabilähiössä kaupungin itäpuolella. Rakennussuunnitelma käsittää 1 285 uuden taloyksikön rakentamisen rakennetun osan ulkopuolelle sekä 450 lisää täydennysrakentamisena. Muutamat talot on suunniteltu kuusikerroksisiksi.
Suunnitelman toteutuminen nostaisi lähiön asukasluvun nykyisestä 12 000:sta
18 000:en. Suunnitelmaa on kehitetty ilman maanomistajien mielipiteitä, joista
suuri osa vastustaa sitä. Ainakin 90 dunamia alueen 1 800 dunamista on
juutalaisten omistamaa maata. Jotkut arabit vastustavat myös suunnitelmaa.
- IDF SUUNNITTELEE hankkivansa osan ensi vuosikymmenellä valmistuvasta
uuden sukupolven hävittäjästä F-35 pystysuoraan nouseviksi. Tämä siksi, että
sotatilanteessa maan lentokentät luultavasti pommitettaisiin käyttökelvottomiksi.
Israel on tilannut niitä 25 optiolla lisätä tilausta tarvittaessa. Yhden koneen
hinnaksi arvioidaan 50 – 60 miljoonaa USD. Perinteisesti nouseva kone on
koodinimeltään F-35A, pystysuoraan nouseva F-35B.
- ULKOMAILLA (diasporassa) asuvat juutalaiset haluavat, että heitä konsultoidaan kaikissa Jerusalemin asemaa koskevissa päätöksissä. Tämä on noussut esiin Annapolis konferenssin jälkitunnelmissa Olmertin tylysti ilmoitettua USA:n juutalaisjärjestöjen johtajien huoleen Jerusalemin jakamisesta, että Israelin hallitus päättää yksin Israelia koskevat asiat.
- PÄÄMINISTERI Ariel Sharon halvaantui 04.01.2006 ja on edelleen Tel Avivin Sheba-Tel sairaalassa kasvin-omaisessa tilassa. Raanan Gissin joka oli läheinen Sharonille, sanoo Sharonin muistuttavan antiikin Kreikan traagisia sankareita, joita jokainen kiroaa.

Monday, December 24, 2007

MAANANTAI 24.12.07
1. GILAD SHALITIN vapauttaminen on noussut uudelleen uutisaiheeksi, ties kuinka monennen kerran. Toivottavasti vain tällä kertaa uutisten takan on todellisia pyrkimyksiä.
JP:n artikkelin mukaan Hamas on sitonut Shalitin vapauttamisneuvottelut yhteen tulitauko-neuvotteluihin. INN:n artikkelin mukaan ministerit keskustelevat tänään palestiinalaisvankien vapauttamisperusteista. He haluavat muuttaa tähänastista perustetta, miten määritellään ne, joilla on verta käsissään. Tämän tarkoituksena on päästää viittä elinkautista + 40 vuotta kärsivää Marwan Barghouti vapaaksi, joka on kolmanneksi suosituin Fatahin palestiinalaisjohtajista.
Kansanedustaja Uri Ariel (NU/NRP) syyttää Olmertin hallitusta, että sen vapauttamat terroristit lisäävät väkivaltaa ja terrorismia, vaikka heiltä vaaditaan kirjallinen suostumus pitäytyä palaamasta entiseen väkivaltaansa. Monille heistä se on kuitenkin ainoa varma tulolähde, Hamas ja Jihad maksavat hyvin, usein enemmän kuin mitä PA:n poliisit saavat.
JP:N UUTISEN mukaan Hamas on laatinut uuden listan 500 vangista, joita he haluavat mukaan vapautettavien joukkoon. Mukana on tiettävästi myös Fatahin jäseniä.
PUOLUSTUSMINISTERI Barak on huolestunut tavasta, millä ministerit puhuvat asioista, jotka voivat vaikeuttaa neuvotteluja Hamasin kanssa.
RAMALLAHISSA PA:n johtajat ovat huolissaan Israelin ja Hamasin välisistä neuvotteluista, vaikka ne tapahtuvatkin kolmannen osapuolen välityksellä, sillä he pelkäävät niiden heikentävän PA:n asemaa ja vahvistavan Hamasia. ”Sopimus Hamasin kanssa olisi isku PA:n selkään”, luonnehti eräs PA:n virkailija Ramallahissa lisäten, että Olmertin hallitus yrittää tällä sivuuttaa velvollisuuksiaan rauhanprosessin vaatimusten täyttämiseksi.
HAMASIN JOHTAJA Damaskoksessa Khaled Mashaal vierailee Kairossa pian sen jälkeen, kun Ehud Barak on tavannut presidentti Mubarakin keskiviikkona, keskustellakseen sopimuksesta Egyptin tiedustelupäällikkö Omar Suleimanin kanssa.
BARAKIN JA MUBARAKIN keskustelut tulevat aikaan, jolloin Israelin ja Egyptin välit ovat lähellä katkeamispistettä Israelin syyttäessä Egyptiä salakuljetuksen sallimisesta Gazaan, jopa sen avustamisesta, kuten Israelin kuvaamat videot osoittavat, sekä 2000 Hamasin jäsenen salliminen Gazasta pyhiinvaellusmatkalle Mekkaan, mikä Israelin saamien tietojen mukaan on peittely-yritys heidän matkustamisekseen Iraniin ja Libanoniin terrorikoulutusta varten. (JP)
2. HAMASIN TURVALLISUUSJOUKOT sanovat pidättäneensä joukon palestiinalaisia, joiden he väittävät toimineen Israelin tiedustelupalvelun asiamiehinä. Asian tulo julkisuuteen on hämmentänyt Hamasia, sillä monet noista pidätetyistä ovat Hamasin turvallisuusjoukkojen tai Izza Din al-Qassam ”sotilassiiven” jäseniä, vaikka Hamas väittää heidän olevan entisiä Fatahin turvallisuusmiehiä. JP:n asiaa koskevassa uutisessa kerrotaan, että tämä Hamasin johtoa hämmentänyt uutinen tulee pian sen jälkeen, kun salkuton ministeri Ami Ayalon valitti, ettei Israelilla ole tarpeeksi tietoja Shalitin olinpaikasta voidakseen suunnitella vapauttamisoperaatiota.
KH A TOAMEH kertoo artikkelissaan, että pääepäillyt ovat veljekset Ahmed ja Yakoub Nassar, jotka asuvat Gazassa ja kuuluvat Izza din Qassamin johtoon. Kolmas Nassarin veli Ishak sai surmansa kolme vuotta sitten yrittäessään livahtaa turva-aidan läpi Israelin puolelle.
AHMED NASSAR kertoi pidättäjilleen, että hän oli muutamien muiden palestiinalaisten kanssa antanut vinkkejä IDF:lle tunnettujen Islamic Jihadin ja Hamasin terroristien liikkeistä.
Hamasin turvallisuusjoukot ovat pidättäneet ainakin 10 vakoilusta Israelin hyväksi epäiltyä Gazassa. Yacoub Nassar oli toiminut Yosef Zaharin henkivartijana pidätykseensä saakka. Yosef Zahar on tunnetun Hamas-johtajan Mahmoud Zaharin veli. (JP)
3. IDF PURKAA operaatioitaan Betlehemin alueella joulujuhlallisuuksien ajaksi. Kaikkiaan
60 000 jouluvierasta odotetaan Betlehemin monen laihan vuoden jälkeen. IDF:n taholta kerrotaan, että IDF lähetti partioitaan melkein joka yö Betlehemiin pidättääkseen etsittyjä terroristeja, mutta se vetää joukkonsa pois Betlehemistä juhlien ajaksi. Sen sijaan Etzion prikaati sijoitetaan Betlehemin sisäänkäynnin vartiointitehtäviin varmistaakseen nopean ja sujuvan turvallisuustarkastuksen liikenteelle Betlehemin ja Jerusalemin välillä. Vuoden alusta 340 000 turistia on vieraillut Betlehemistä, edellisenä vuonna luku oli 200 000. Palestiinalaiset uskovat, että koko vuoden 2007 aikana 400 000 turistia saadaan Betlehemiin, minkä odotetaan nostavan kaupungin toiveita paremmasta tulevaisuudesta.
TURISTIT joutuvat kulkemaan tarkastuspisteen Checkpoint 300 kautta. Alueella tapahtui useita väkivaltaisuuksia ja tulitaisteluja intifadan ollessa pahimmillaan.
WND:n paikallisjohtaja Aron Klein kertoo, että vuonna 2002 noin 30 päivän aikana al-Aksan terroristit tekivät 14 aseellista hyökkäystä alueella surmaten kaksi ja haavoittaen 6 israelilaista. Toinen hyökkäyskohde oli Gilon lähiö, jonne läheiseen muslimilähiöön Beit Jalaan tunkeutuneet terroristit ampuivat kiikarikivääreillään tähdäten Gilon kaduilla ja puistoissa liikkuvia jalankulkijoita.
ISRAEL RAKENSI turva-aidan Jerusalemin ja Betlehemin välille viisi vuotta sitten. Vain pieni osa siitä on betonimuuria kivääritulen estämiseksi, loput on panssariverkkoa. Se ei suinkaan piiritä Betlehemin kaupunkia, kuten jotkut uutistoimistot väittävät. Se rakennettiin siksi, että valtaosa Jerusalemiin tunkeutuneista itsemurhaterroristeista ja puukottajista tuli Betlehemistä.
KLEIN TOTEAA artikkelissaan, että kristittyjen pako Betlehemistä paheni vuodesta 1995 Arafatin jengien tultua kaupunkiin, eli kauan ennen turva-aidan rakentamista. Arafat erotti kaupungin kristityt johtajat, asetti muslimin Muhammad Rashad al-Jabarin kaupungin kuvernööriksi ja erotti kaupunginvaltuuston, jossa oli 9 kristittyä ja kaksi muslimia, muuttaen muslimien ja kristittyjen voimasuhteet suhteessa 50/50. Raportit kristittyjen vainoista alkoivat tulla julkisuuteen heti sen jälkeen pahentuen ajan kuluessa. Alkoi demokratia palestiinalaiseen malliin.
WND KERTOO toisessa artikkelissa, että muslimikaupustelijat ovat vallanneet Betlehemin kadut. He myyvät samoja tuotteita, pieniä puuveistoksia ja muita pyhiinvaellusreliikkejä, mutta alentavat hintansa alle kristittyjen kauppojen hinnoista. Heillä ei liene edes lupaa toimia katukauppiaina, mutta he häiritsevät pahoin kristittyjen kauppaliikkeitten toimintaa. (JP; WND)
4. ISRAELIN HALLITUS päätti antaa lähes 100 miljoonaa NIS Har Homan ja Maale Adumimin laajennusten infrastruktuuria varten. Tämä kuin vastauksena niille - mukaan lukien USA:n ulkoministeri Gondoleezza Rice - jotka kritisoivat näitä rakennushankkeita Jerusalemin rajojen sisäpuolella. Nämä suunnitelmat käsittävät n. 500 asuntoyksikön rakentamisen Har Homaan ja 250 asuntoyksikön rakentamisen Maale Adumimiin Jerusalemin itäpuolella.
JERUSALEMIN asuntojen hinnat ovat nousseet myynnissä olevien asuntojen puutteen vuoksi, mikä puolestaan karkottaa varsinkin nuoret parit kaupungista, koska heillä ei ole varaa kohonneisiin asuntojen hintoihin. (JP)
5. ISRAELIN SUOJAUTUMINEN lyhyen ja keskimatkan raketteja vastaan on lopultakin nousemassa kiireellisten asioitten joukkoon. Olmertin hallitus on estänyt tehokkaasti uusien suunnitelmien kehittämiseksi sillä, ettei se ole antanut tarvittavia varoja suunnittelutyöhön. Tämän kiireellisyyden on tuonut Gazan terroristien kehitellessä rakettejaan entistä tehokkaammiksi ja lisäten niiden kantomatkaa siten, että Ashkelonin tärkeät laitokset ja haavoittuvat varastot ovat niiden kantomatkan sisällä. Sderotin kaupungin asukkaitten hätä ei vielä antanut aihetta kiireeseen, vaikka valtaosa asukkaista on valmis muuttamaan turvallisempiin paikkoihin. Ongelman vain alkaa muodostaa se, että Israelissa on enää vaikea löytää turvallista paikkaa, jos Olmertin hallitus saa toteuttaa suunnitelmansa Juudean ja Samarian sydänosien luovuttamiseksi PA:lle. Sen jälkeen valtaosa Israelin asukkaista olisi terroristien vankeina Sderotin kaupungin tapaan. Hallitus antoi 811 miljoonaa NIS Rafaelin kehittämän Iron Dome järjestelmän edelleen täydentämiseksi. Sen uskotaan olevan käyttökunnossa kolmessa vuodessa. Tämä olisi puolustuksen ensimmäinen porras. Toisen portaan muodostavat Patriot ohjukset. Kolmannen muodostaa Arrow-ohjus, ja neljännen siitä edelleen kehitetty Arrow-2. Puolustusministeri Barak arvioi, että nämä tuovat 90 %:n turvallisuustakuun raketti- ja ohjusiskuja vastaan. (JP)
6. IDF ALOITTAA media-kampanjan kansan varustautumiseksi potentiaalista ohjushyökkäystä vastaan. Tähän on varattu 5.2 miljoonaa NIS. Tarkoituksena ei ole hämmentää kansaa, vaan antaa kansalaiselle perustietous, mitä tulee ja voi itse kukin tehdä sellaisessa tilanteessa. Kampanjaa käydään sekä ohjekirjasin, joita jaetaan jokaiseen kotiin usealla kielellä, että TV-tiedotuksin. Kampanja lähtee siitä, että mahdollisen hyökkäyksen tapahtuessa ei ole aikaa eikä mahdollisuutta levittää tietoutta tarvittaviin paikkoihin.
SYYRIA ilmoitti äskettäin, että jos sitä vastaan hyökätään, se tulee tähtäämään ohjuksensa Dimonan ydintutkimuslaitokseen.
KAMPANJASSA pyritään huomioimaan Libanonin kakkossodan opetukset, jossa paljastui, ettei siviiliasutusta oltu millään tavoin varustettu yli 4000 :n ohjuksen ja raketin hyökkäyksiä varten, mitä Hizbullah ampui Libanonista noin kolmannekseen maan alueesta. Lisäksi on paljastunut, että Israelin arabit, jopa arabikansanedustajat kuten Azmi Bishara antoivat tietoja Hizbullahille sodan aikana rakettien putoamispaikoista ja tuhoista.
PÄÄMINISTERIN virka-asunnon alle rakennetaan ydinsuojaa. (JP)

Sunday, December 23, 2007

SUNNUNTAI 23.12.07
1. VENÄJÄ HAKEE avainroolia rauhankeskusteluissa Syyrian kanssa ja pyrkii samalla pelastamaan rauhanprosessin, joka aloitettiin Annapolis konferenssissa, kertoo H. Keinon JP:n artikkelissaan. Keinon toteaa, että vaikka Turkilla on paremmat suhteet Syyrian kanssa kuin Venäjällä, Venäjällä on suurempi vaikutusvalta Syyrian johtoon asetoimitustensa johdosta. Osoituksena tästä pidetään sitä, että Venäjä painosti Syyrian osallistumisen Annapolis-kokoukseen.
VENÄJÄN SANOTAAN olevan huolestunut Iran-Syyria-Hamas- Hizbullah akselista, joka on aiheuttanut vastakohtaisuutta sunni- ja shia-muslimien välille, mikä voisi levitä Venäjän eteläosien muslimialueille. ”Siksi on tärkeää yrittää sotkea tuon akselin kehitystä ja vetää Syyria pois Iranin vaikutusvallasta”. Venäjä polkee tässä vettä kovin tulenaroilla alueilla, sillä Venäjän suhteet Iranin kanssa ovat vähintään yhtä tärkeät suurten kauppasopimusten ja toimitusten johdosta.
VENÄJÄ näyttää Keinon arvion mukaan perääntyneen hankkeessaan Moskovan rauhan-konferenssin suunnittelemiseksi, mistä Israel ei kiinnostunut, mutta se kuitenkin lämmittää ajatusta joskin alemmalla, ns. teknillisellä tasolla. Venäjän tarkoituksena oli, että Moskovan konferenssissa käsiteltäisiin Israelin ja PA:n välisten asioitten lisäksi myös Syyriaa koskevia.(JP)
2. TULITAUKO HAMASIN kanssa ei ole todennäköinen lähiaikoina, arvelee Kh A Toameh JP:n artikkelissaan. Lontoossa ilmestyvä pan-arabilainen lehti Al-Sharg Al-Awsat siteerasi viikonvaihteessa tuntematonta Hamasin virkailijaa, jonka mukaan Hamas harkitsee vakavasti mahdollisuutta julistaa tulitauko Israelin kanssa ilman ehtoja. Artikkelin mukaan Hamasin sisällä käydään keskusteluja tällaisesta tilapäisestä aselevosta (tahdiyeh tai hudna) ja Hamasin johtaja Khlaed Mashaal oli Mekkassa ilmoittanut kannattavansa sitä. Gazassa Hamasin johtajat Mahmoud Zahar ja Said Siam kiistävät ehdottomasti uutisen ja ilmoittavat ehdottomasti vastustavansa tulitaukoa ilman ehtoja.
PÄÄMINISTERI Olmertin kanslia ilmoittaa, että uutiset Hamasin myöntyvyydestä tulitaukoon osoittavat, että IDF:n viime päivien operaatiot ovat tuottaneet tulosta. Niissä parikymmentä Islamic Jihadin johtajaa ja terroristia on surmattu. Hamas pelkää, että sen johtajisto on seuraavana vuorossa, mikä voisi lopettaa Hamasin vallan Gazassa.
HAMASIN turvallisuusjoukot Gazassa ovat poistaneet joitain katukaupustelijoita Rafahissa ja Khan Younisissa peläten heidän tarkkailevan Hamasin johtajien liikkumista saadakseen selville, missä Gilad Shalitia pidetään vankina. Heitä epäillään Israelin asiamiehiksi.
PUOLUSTUSMINISTERI Ehud Barak tapaa Egyptin presidentin Hosni Mubarakin keskiviikkona. On herätetty toiveita, että Shalitin vapauttamiseen tähtäävät neuvottelut alkavat uudelleen. (JP)
3. SALKUTON MINISTERI Ami Ayalon moittii Israelin tiedustelupalvelua, ettei se ole pystynyt hankkimaan tietoja Gilad Shalitin kuten ei myöskään Eldad Regevin ja Ehud Goldwasserin olinpaikoista, minkä vuoksi salaista operaatiota heidän vapauttamisekseen ei ole voitu suunnitella. Shalit kidnapattiin kesäkuussa 2006, Regev ja Goldwasser vähän myöhemmin. PUHUESSAAN sapatti-tilaisuudessa Moledet kibbutsissa hän myös kritisoi pääministeri Olmertin tapaa vapauttaa terrorismista, murhista tai sen aikomuksesta tuomittuja rikollisia palestiinalaisia ”PA:n puheenjohtaja Abbasin neuvottelujen alttarille”. Ayalon sanoo, ettei hänen mielestään terroristeja pitäisi käyttää syötteinä neuvotteluissa, mutta vapauttamiskriteereitä olisi joka tapauksessa syytä harkita uudelleen. Hän myös kertoi, että keskusteluja Shalitin vapauttamiseksi on käyty kaiken aikaa. Hän oli myös tietoinen, että Hamas poistaa katukaupustelijoita Rafahissa ja Khan Younisissa, koska se pelkää heidän vakoilevan Israelin hyväksi. Toiseksi IDF:n operaatiot ovat alkaneet lähestyä paikkaa, jossa Shalitia uskotaan pidettävän vankina maanalaisessa tilassa.
AYALON suosittaa keskusteluja Hamasin kanssa kolmannen osapuolen välityksellä, mutta suoria keskusteluja vasta sitten, kun Hamas tunnustaa Israelin juutalaisena valtiona ja kahden valtion periaatteen. Hamasin ilmoituksen mukaan se ei koskaan voi siihen suostua. (INN)
4. FATAH JULKISTI mainoksen, jossa esitetään Israelin alue verhottuna Palestiinan lipulla. Jasser Arafatin kuva esitetään siinä pyöreässä kehyksessä sekä automaattikivääri. Mainospiirros on suunniteltu Fatahin perustamisen 43. vuosipäivän kunniaksi. Fatahin johto on hyväksynyt mainospiirroksen Fatahin symboliksi ja sitä on esitetty Fatahin kanssa yhteyksissä olevilla web-sivuilla. Piirroksen perusteella voidaan päätellä, ettei Fatah tunnusta Israelin valtiota, mikä on räikeässä ristiriidassa sen virallisen, Abbasin johtaman politiikan kanssa, jonka mukaan rauhan-keskusteluissa tähdätään ”kahteen valtioon muinaisen Israelin alueella, jotka asuvat rinnakkain ja turvallisina”, kuten presidentti Bushin pateettinen näky edellyttää. (JP)
5. LATINALAINEN PATRIARKKA Michel Sabbah kertoi keskiviikkona joulusanomassaan: ”Jumala teki tämän maan kaikkia meitä kolmea (muslimeja, juutalaisia ja kristittyjä) varten. Se ei ole juutalainen, ei muslimi eikä kristitty. Jos se on vain yhden uskonnon valtio, se tulee tietenkin sortamaan muita uskontoja. Tämä maa ei voi olla kenenkään erikoisoikeus”, hän julisti.
Patriarkka Sabbah, joka on syntynyt Nasaretissa, esittää, että Israelin tulee luopua vaatimuksestaan tunnustaa Israelin valtio juutalaisena valtiona.
SABBAHIN sanoma on herättänyt katkeraa kritiikkiä monelta taholta. USA:n laajin ortodoksijuutalaisten katto-organisaatio (UOJCA) lausui seuraavaa: ”Toivomme, että katolisen kirkon johto tuomitsee julkisesti nämä patriarkka Sabbahin lausunnot, jotka ovat sekä tuskallisia että herjaavia. Israelin hallinnon alaisina kaikki Abrahamin uskot saavat täyden pääsyoikeuden ja valvonnan pyhille paikoilleen. Olemme hämmentyneitä patriarkan ehdotuksesta, että Israel, joka on elänyt olemassaolonsa jokaisen päivän piirityksen ja sodan alaisena, olisi syyllinen osapuoli hänen silmissään, kun joka päivä miehet, naiset ja lapset ovat raketti-iskujen alaisina, eläen itsemurhaiskujen ja sala-ampujien pelon alaisina ja taistellen radikaaleja hallituksia vastaan, jotka kirjaimellisesti haluavat hävittää sen maan pinnalta.”
ADL (Anti-Defamation League) antoi samantapaisen lausunnon sanoen olevansa syvästi huolestunut isä Sabbahin tavasta politisoida joulun pyhä aika kieltämällä juutalaisen kansan oikeuden juutalaiseen valtioon. ”Hänen lausuntonsa ovat sitäkin ironisempia, että hän edustaa katolista valtiota ja teokraattista monarkkia. Patriarkka Sabbah jättää huomiotta tosiasian, että Israelin valtio perustettiin juutalaisena valtiona juutalaisen kansan toteuttamana ja kansainvälisesti tunnustettuna juutalaisten oikeudesta kotimaahansa 2000 vuoden sorron jälkeen. Kuvitelma, että Israel vähentäisi itsenäistä olemassaoloaan ja kansallista identiteettiään, on sellaisenaan täysin mahdoton hyväksyä. On järkyttävää, että Sabbah kieltäisi juutalaisen valtion, kun on olemassa lukuisia muita itsenäisiä uskonnollisia valtioita. Vastakohtana kaikki Israelin juutalaiset ja ei-juutalaiset asukkaat nauttivat modernin demokratian oikeuksista, vapaasti ja avoimesti harjoittaa uskontoaan ja tarjoten samat oikeudet Israelin lain mukaan.” (JP)
PRFEETTA Hesekiel kertoo ilmoituksessaan näin: ”Koska olet sanonut, Ne kaksi kansaa ja kaksi maata (Israel ja Juudea) ovat minun, me otamme ne omaksemme, vaikka siellä on Herra. Sen tähden, niin totta kuin Minä elän, sanoo Herra, Herra, Minä teen sinun kiukkusi ja kiivautesi mukaan, teen sen, minkä sinä kiivaudessasi olet heille tehnyt. Ja Minä teen itseni heille tunnetuksi, kun niin tuomitsen heidät, ja sinä tietämään, että Minä olen Herra. Minä olen kuullut kaikki sinun pilkkasi, jotka olet puhunut Israelin vuoria vastaan, kun olet sanonut: Ne ovat autioina, ja ne ovat annetut meidän syötäväksemme. Te suurentelitte Minua vastaan suullanne ja ylenpalttiset olivat teidän puheenne Minua vastaan, Minä olen ne kuullut. Näin sanoo Herra, Herra: Iloksi kaikelle maalle Minä teen sinut autioksi. Niin kuin sinä iloitsit Israelin heimon perintö-osat, kun se tuli autioksi, niin teen Minäkin sinulle: Autioksi tulet sinä, Seirin vuori, samoin kuin Edom kaikkinensa. Ja niin he tulevat tietämään, että Minä olen Herra.” (Hes.35:10-15)
6. BETLEHEMIN JOULU voi näyttää ulkoa katsoen rauhalliselta ja turvalliselta. Lela Gilbert kävi kristityn arabioppaan kanssa tutustumassa tilanteeseen kirjoittaen siitä artikkelin JP:lle. Arabiopas vakuuttaa, miten hankalaksi turva-aita on tehnyt Betlehemin ja Jerusalemin välisen matkan IDF:n turvatarkastusten vuoksi, ja miten paljon se hankaloittaa Betlehemin liike-elämää. Hän ei suostu tunnustamaan, että turva-aita on kaikkiaan vähentänyt terrori-iskuja Israelissa
90 %, kuten tilastot osoittavat; tosin myös siksi, että IDF valvoo Juudeaa ja Samariaa.
GILBERT kertoo käyneensä paikalla kesäkuussa, jolloin paikka oli lähes autio. Nyt muutama päivä ennen joulua kirkonkellot kumisivat ja kaikki autopaikat olivat varatut. Kauppiaat avasivat näyteikkunoitaan arabien keffyessään ja hunnutettujen naisten siirtyessä kohti markkinapaikkaa. Syntymäkirkon sisällä hän näki katolisen nunnaryhmän palvovan Jeesuksen oletetulla synnyinpaikalla. Hän tunnustaa arvostavansa sitä, että sorrettuinakin he palvovat yhdessä.
GILBERT KERTOO, että vuonna 1948 Betlehem oli valtaosaltaan kristitty kaupunki, 85 % kaupungin (30 000) asukkaasta oli kristittyjä. Nyt tuo prosenttiluku on vaivaiset 12 %. Kaupungin ilmeen muutokseen vaikutti myös se, että Arafat liitti läheiset pakolaisleirit osaksi kaupunkia.
Siihen saakka, kun PA sai kaupungin hallintaansa 1994, Betlehem kukoisti Jerusalemin rinnalla. Kaikki oli vapaata kaupungissa, mutta se muuttui kivitysten alkaessa ensimmäisen intifadan myötä kiihtyen vähitellen tulitaisteluiksi, pahoinpitelyiksi ja poltetuiksi autoiksi. Canterburyn arkkipiispa Rowan Williams, jota Gilbert ei pidä Israelin ystävänä, kävi Betlehemissä syksyllä 2006 todeten kaupungin vaikeudet, dramaattisen köyhyyden, kasvavan työttömyyden ja jokapäiväisen taistelun, joista hän syytti turva-aitaa, ”joka lähes kuristaa kaupungin.” Hän viittasi sivumennen huhuihin joistakin vaikeuksista muslimien ja kristittyjen välillä, siinä kaikki.
GILBERT KERTOO baptistikirkosta, jota viereisen pakolaisleirin asukkaat ovat tulittaneet palopulloin 14 kertaa, polttaneet kirkon autot ja töhertäneet graffiteja seiniin. Toiset kertovat, että yksi baptistikirkon pappi on ammuttu kuoliaaksi.
Hän kertoo Daily Mailin artikkelista Beit Jalan lähiön kristittyjen jatkuvasta sortamisesta; taksinkuljettajasta, jota Hebronin muslimit pahoinpitelivät siksi, että hänen autonsa tuulilasin edessä riippui krusifiksi, ja joka kärsii sorrosta joka päivä. Artikkeli kertoo Jeriez Moussa Amarosta, jonka kaksi sisarta Rada 12 v. ja Dunya 28 v., al-Aksan terroristit murhasivat siksi, että he pitivät länsimaisia pukuja eivätkä käyttäneet huntua. Gilbert kertoo myös kristittyjen kohtalosta Juudeassa ja Samariassa, joka on samalla tavoin jatkuvan painostuksen alaisena. Pastori Isa Bajalla, arabikristitty, joka on kotoisin Amerikasta, saa julkisesti uhkauksia PA:n virkailijoitten taholta. He vaativat ”suojelurahaa” 30 000 USD, tai he katkovat hänen jäsenensä, vaikka hän on sokea. Samantapaisia tapauksia voisi luetella loputtomiin, joskin suurin osa vaikenee niistä peläten muslimien vastatoimia.
GILBERT ihmettelee, miksei voitaisi asettaa 7.4 miljardin USD länsimaisen tuen ehdoksi, että PA:n tulee suojella alueellaan toimivia vähemmistöjä ja lopettaa heidän vainoamisensa. (JP)

Friday, December 21, 2007

PERJANTAI 21.12.07
1. HAMAS KAADETTAVA Gazassa ehtona todelliselle diplomaattiselle ratkaisulle, sanoo Israelin ulkoministeriön korkea virkailija ennen ministeriön arviota vuodelle 2008. Virkailija toteaa JP:lle antamassaan haastattelussa, että neuvotteluja Abbasin kanssa voidaan käydä, mutta ne eivät johda mihinkään. Neuvottelujen onnistuminen edellyttäisi kompromisseja molemmin puolin, mutta Abbas on siihen joko liian haluton tai pelokas.
UUTISEN yhteydessä JP:n kolumnisti Herb Keinon palaa Israelin hallituksen koettuun keinoon Abbasin miellyttämiseksi: ”Vapautetaan lisää terroristeja silläkin uhalla, että ne menevät suoraan takaisin terrorismiin, ja lopetetaan kaikki rakentaminen Juudean ja Samarian juutalaiskylissä ja kaupungeissa.” Tällä Keinon uskoo Abbasin pikkunälän tulevan tyydytetyksi ainakin hetkeksi. Mitään pysyviä tuloksia sillä ei ole saavutettu ja nälkä vain lisääntyy.
Ulkoministeriön virkailija toteaa Keinolle, että IDF.n Gazan suuroperaatio –tai paremminkin miehitys – tulisi olemaan erittäin kallis eikä Libanonin kakkossodasta saadut kokemukset kannusta kokeilemaan uutta yritystä tuntemattomaan. Hän kuitenkin uskoo, että sekä Egyptin että PA;n johtajat ovat Gazan operaation kannalla. Ongelmana Abbasin suhteen vain on se, ettei ole varmaa, pystyykö hän sittenkään saamaan ja pitämään Gazan ohjaksia käsissään.
MIKÄPÄ ABBASIN olisi istua tuleen toisen housuilla. Israel taistelee hänen taistelujaan terroristeja vastaan Abbasin näytellessä heikkoa ja haavoittuvaa keräten jatkuvaa myötätuntoa länsivalloista miljardien dollareiden muodossa?
KEINON ARVIOI artikkelissaan, että Israelin diplomaatit pelkäävät Egyptin suostuvan periaatteeseen: ”Jos et pysty voittamaan heitä, liity heihin.” Siksi Egypti ei tosissaan taistele salakuljetusta ja terrorismia vastaan. Mubarakin tulee ottaa huomioon oma Muslimi-veljeskuntansa, joka kasvattaa kansansuosiotaan hallituksen kustannuksella. (JP)
2. IDF:N SOTILAAT palasivat eilen lyhyeltä operaatioltaan Gazan keskiosassa. He kertovat surmanneensa ainakin 7 terroristia. Neljä sotilasta haavoittui, yksi heistä vakavasti. Sotilaat menivät Gazan keskiosaan keskiviikkoiltana tankkien ja puskutraktoreitten tukemina etsien pommeja turva-aidan vierestä sekä niitten asettajia. Sotilaita tulitettiin kranaatein sekä konetuliasein. Sotilaat asettuivat asemiin talojen katoille. Yksi rakettikranaatti osui taloon, jossa sotilaat olivat, haavoittaen neljää heistä.
SOTILAAT menivät Marazi pakolaisleiriin tutkien taloja ja etsien raketteja ja kranaatteja. Syntyneissä tulitaisteluissa viisi palestiinalaista sai surmansa. Toisessa yhteydessä kaksi palestiinalaista sai surmansa sotilaitten luodeista yrittäessään asettaa pommia Gazan ja Israelin välisen turva-aidan viereen. Palestiinalaiset tulittivat kranaatein ja tuliasein Kissufimin eteläosaa.
GAZAN TERRORISTIT ampuivat 6 Kassam-rakettia torstain aikana Israelin puolelle.
Yksi raketti putosi Sderotissa 40 metrin päähän koulun luokkahuoneesta, jossa lapset olivat tunnilla opettajansa kanssa. Sekä hysteeriset lapset että opettaja itkivät opettajan pyrkiessä ohjaamaan lapsia turvallisempaan paikkaan. Kukaan ei haavoittunut fyysisesti, mutta 10 koululaista ja 8 aikuista hoidettiin saamansa shokin vuoksi. Raketin räjähdys oli epätavallisen voimakas. (JP, INN)
3. www.debka.com kertoo artikkelissaan, että Gazasta Mekkaan pyhiinvaellusmatkalle menneet palestiinalaiset johtajat ovat tavanneet Iranin presidentin sekä al-Quds Prikaatin edustajia. Useita satoja palestiinalaisia päästettiin Israelin kautta Gazasta Jordaniaan matkalla Mekkaan, ja Egypti salli samoin satojen gazalaisten matkustaa Kairon kautta pyhiinvaellusmatkalle Mekkaan. Heidän joukossaan oli Debkafilen mukaan Khalil al Haya, joka on Hamasin tärkein sotilasoperaatioitten päättäjä Gazassa. Tilaisuuteen osallistui Abu Marzuk, Hamasin johtaja Damaskoksesta. Israelin terrorismin vastaiset viranomaiset ihmettelevät, miksi terrorijohtajat päästettiin Gazasta ja miksi Israelin viranomaiset eivät puuttuneet asiaan.
PYHIINVAELTAJIEN joukossa oli runsaasti Hamasin Izza din al-Qassam Prikaatin jäseniä, joiden Debkafile epäilee matkustavan Iraniin, jossa he saavat erikoiskoulutusta ohjus- ja sabotaasi-operaatioissa. Debkafile uskoo lähteisiinsä viitaten, että uudet aselähetykset ovat matkalla Iranista Gazaan.
4. IDF HARKITSEE USA:sta nopeasti ampuvien kanuunoitten hankkimista tärkeitten kohteiden suojaamiseksi raketti-iskuilta. Kysymyksessä on C-RAM , joka kehitettiin alun perin laivaston käyttöön suunnitellusta Vulcan Phalanx 20 mm:n kanuunasta.
KUKIN MAALLE sijoitettu kanuuna maksaa 15 miljoonaa USD. Kanuuna käyttää 20 mm:n M61A1 Gatling asetta, joka ampuu 3000 laukausta minuutissa, tai joko 4500 M-245 tai M-940 itsensä tuhoavaa ammusta minuutissa.
YHDEN KANUUNAN toimintasäde on n. yksi kilometri, joten se sopii erityiskohteiden suojelemiseen, mutta ei kokonaista kaupunkia varten. Tällaisia erityiskohteita ovat esim. Ashkelonin voima-asema ja Zikimin sotilastukikohta.
ISRAELIN SOTILASLÄHTEET myöntävät, ettei ole vielä löydetty keinoa Kassam-iskujen eliminoimiseksi täydellisesti.(JP)
5. VENÄJÄ EI HALUA ydinasein varustettua Irania, vakuuttavat Israelin viranomaiset. ”Erimielisyytemme koskevat taktiikkaa, eivät päämäärää.” Venäjä päätti lähettää ensimmäisen lähetyksen rikastettuja uraanisauvoja rakentamaansa Bushehrin voimalaitokseen, jonka he arvioivat käynnistyvän ensi vuoden jälkipuoliskolla. Venäjä ei kuitenkaan halua ilmoittaa, koska rikastettu uraani toimitetaan Iraniin. USA ja muut länsivallat vastustivat Bushehrin voimalan rakennustyön jatkamista, mutta joutuivat sallimaan sen saadakseen Venäjän tukemaan YK:n vuosi sitten suunnittelemaa Iranin vastaista taloudellista boikottia.
USA:n edustaja kertoo, ettei USA vastusta Venäjän uraanitoimituksia Iranille, niin kauan, kuin Venäjä saa käytetyn polttoaineen uudelleen käsittelyä varten sopimuksen mukaisesti. (JP)
6. www.worldnetdaily.com kertoo, että Kiinan viranomaiset tarkkailevat maan kristittyjen joulujuhliin osallistujia voidakseen pidättää ne, jotka ovat todellisia uskovia. Tusinoittain juhliin osallistuvia on pidätetty, heitä on hakattu ja heitetty vankiloihin maan viranomaisten pyrkiessä eliminoimaan aktiiviset kristityt, joita he leimaavat vallankumouksellisiksi ja kommunistisen järjestelmän vastustajiksi. Kiinan tarkoituksena on puhdistaa maa kaikista toisinajattelijoista ennen ensi vuoden olympialaisia peläten, että nämä voivat järjestää välikohtauksia ja mielenosoituksia miljoonien turistien saapuessa maahan, mikä voisi heidän mielestään pahoin liata maan pyrkimyksiä esiintyä edistyksellisenä sivistysvaltiona. Järjestö nimeltä China Aid Association rekisteröi Kiinan viranomaisten tekemiä hyökkäyksiä kristittyjä vastaan. Viimeisimpiä tapauksia on pastori Liang Qi Cheng Chenan provinssista, Chinese House Church Alliancen johtaja. Hänet pidätettiin sen jälkeen, kun hänen seurakuntaansa oli painostettu, ja vietiin tuntemattomaan paikkaan, jossa häntä kidutettiin useita tunteja. Shandong provinssissa pidätettiin 270 raamattutuntiin osallistunutta. 70 heistä on edelleen pidätettyinä, 200 vapautettiin. Jiangsu provinssissa poliisit hyökkäsivät kirkkoon jumalanpalveluksen aikana ja pidättivät neljä naista, joista yksi on sairaalassa. Yunan provinssissa Etiikan ja uskonnollisten asiain toimisto teki ratsian yksityiseen jumalanpalvelustilaisuuteen pidättäen useita ihmisiä, mukana nainen, joka oli vuokrannut tilan. He polttivat kristillisiä kirjoja ja kielsivät naista vuokraamasta tilojaan kristityille.
POHJOIS-KOREASSA kristinuskon tunnustaminen on rikos, josta voi olla seurauksena kuolemantuomio. Kymmeniä tuhansia kristittyjä pidetään pysyvissä keskitysleireissä. Varsinkin jouluaikaan kristittyjä tarkkaillaan ja heitä pidätetään joukoittain.
Kaiken tarkoituksena on hävittää maasta muut uskonnot maan keskittyessä palvomaan johtajaansa jumalana. Kristityn tuomitsemiseksi riittää se, että häneltä tavataan Raamattu. ”Veli Simon” kertoo WND:n artikkelissa, että kristitty Pohjois-Koreassa on hyvin yksinäinen. Hän ei voi tavata toisia kristittyjä yhteisessä rukouksessa tai Raamatun tutkistelussa. Hän ei voi mennä yhteiseen jumalanpalvelukseen eikä edes juhlia jouluna Kristuksen syntymää. Kaiken tulee tapahtua salaa, vain sydämessä, hän kertoo salaisesta olinpaikastaan. (WND)
7. UUTISOTSIKOITA
- PRESIDENTTI Bush vakuuttaa, että hän menetti kärsivällisyytensä Bashar Assadin kanssa jo kauan sitten.(JP)
- BRITISH GAS peruuttaa 4 miljardin USD kaasuntoimitussopimuksensa Israelin kanssa. Yhtiö poraa kaasua Gazan länsipuolen rannikolta. Tämä siksi, että Hamas omi siitä tulevat voitot. (JP)
- LABOUR-PUOLUEEN veteraanijohtajat ovat kyllästyneet Barakin johtajuuteen siinä määrin, että aikovat keskustella oppositiojohtaja Netanyahun kanssa puolueen optioista ja tulevaisuudesta. (JP)
- IDF:n rabbi kiinnitti Mezuzan Hebronissa talon ovipieleen kaupungin kauppakeskuksen sisäänkäynnissä (casbah), jota poliittisesti ei katsota Israeliin kuuluvaksi. Äärivasemmisto nosti kovan huudon asiasta ja vaatii oikeusroimia rabbia vastaan. Tilaisuudessa oli mukana useita sotilaita. (JP)
- TALONRAKENNUSMINISTERI Zeev Boim ilmoitti eilen, ettei hänellä ole mitään suunnitelmia uuden 15 000 asuntoyksikön rakentamiseksi Jerusalemista pohjoiseen Atarotiin entisen kibbutsin paikalle, jonka jordanialaiset tuhosivat vallattuaan Juudean ja Samarian 1948 itsenäisyyssodassa. (JP)
- IZZA DIN AL-QASSAM kertoo, että se ampui israelilaista helikopteria it-ohjuksilla sen kierrellessä Gazan kaupungin yläpuolella äskeisen Gazan operaation tukena. IAF:n taholta ilmoitetaan, ettei siellä tunneta asiaa. (INN)
- RABBINAATTI aikoo taistella abortteja vastaan. Viime vuonna tehtiin Israelissa 20 000 laillista ja 30 000 laitonta aborttia yksityisklinikoilla. Rabbit sanovat kauhistuneensa lukuja ja epäilevät tämän hidastavan Israelin kansan lunastamista. He lukevat synagogissa shema-lukua, jossa kätilöt säästivät lapsia henkensä uhalla. (INN)
- Sotilaat ampuivat palestiinalaisen Khan Younisin lähellä. Kassam-raketti putosi Ashkelonin eteläpuolelle.(INN)
- 64 % Sderotin asukkaista haluaa muuttaa pois kaupungista. (INN)

Thursday, December 20, 2007

TORSTAI 20.12.07
1. KANSAINVÄLISET JOUKOT Gazaan voitaisiin saada nopeasti kasaan, kertoo EU:n lähettiläs Marc Otte JP:n kolumnisti Herb Keinon artikkelissaan. Tämä edellyttäisi, että Israel ja PA sopivat asiasta keskenään. Otte lisää, että kiinnostus joukkojen lähettämisestä Gazaan on saanut entistä enemmän myönteistä kannatusta.
ULKOMINISTERI Livni ja PA:n puheenjohtaja Abbas ovat kumpikin alkaneet lämmetä asialle. Ranskan presidentti Nicholas Sarcozy esitti samaa myönteisyyttä äskettäin todetessaan, että ajan ollessa sopiva kansainväliset joukot voisivat avustaa PA:n turvallisuusjoukkoja.
HAMASIN PÄÄMINISTERI Ismail Haniyeh on toistuvasti tuominnut ajatuksen ulkomaisista joukoista Gazassa ja uhkaa, että niitä tultaisiin pitämään uusina miehitysjoukkoina ja iskemään niitä kuten IDF:n joukkoja.
OTTE ESITTI ajatuksensa Sloveniassa, jossa hän osallistuu EU:n kokoukseen. Hän katsoi, että Pariisin tukikokous, jonka kerrotaan luvanneen 7.4 miljardia USD PA:lle seuraavan kolmen vuoden aikana, oli menestys, mutta epäili arabimaitten kykyä toteuttaa lupauksensa. Arabimaat epäilevät, että suurilla rahasummilla saavutetaan todellista edistystä, vaan ne ilmentävät Israelin määrättyjen toiveitten täyttymistä. Otten Israelia koskevalla toivelistalla oli: Israelin ja PA:n tulee toimia nopeasti; PA:n tulee toimia turvallisuuden, lain ja järjestyksen palauttamiseksi; Israelin tulee sallia liikkumisen vapaus Juudeassa ja Samariassa; Israelin tulee selvittää USA:n kanssa ilmenneet erimielisyydet rakentamisesta juutalaisissa siirtokunnissa Juudeassa ja Samariassa Tiekartan mukaisesti sekä luonnollisen kasvun että laajentamisen suhteen.
OTTE KATSOO, että neuvottelut PA:n ja Hamasin kesken on niiden keskenään sovittava eikä EU:n tai muunkaan ulkopuolisen pitäisi sekaantua siihen. Israel vastustaa niitä uhaten lopettaa kaikki rauhanneuvottelut PA:n kanssa, jos keskusteluja käydään Hamasin ja PA:n välillä. (JP)
2. HAMAS TARJOAA Israelille tilapäistä tulitaukoa, arabiaksi hudna, kertoi TV-kakkonen tiistai-iltana. Hamasin pääministeri Ismail Haniyeh kertoi kakkosen toimittajalle, että hän on valmis neuvottelemaan rakettitulen ja Israelin vastaiskujen lopettamiseksi. Israelin hallituksen ministerit ovat erimieltä siitä, olisiko aika sopiva keskusteluille. Ministeri Shaul Mofaz kertoo, että Israel neuvottelee jo Hamasin kanssa kolmannen osapuolen välityksellä Gilad Shalitista, joten tämä ei muuttaisi jo olevaa tilannetta.
HALLITUKSEN PIIRISSÄ katsotaan, että tulitauon lisäksi Hamasin tulee suostua keskeyttämään armeijansa kasvattaminen ja kehittäminen. ”Jos suostutaan vain tulitaukoon, se antaa Hamasille vapaat kädet jatkaa aseitten, ammusten ja räjähteitten salakuljetusta Siinailta ilman häirintää”.
PÄÄMINISTERIN EDUSTAJA Mark Regev selvensi, että Hamas lähettää ristiriitaisia viestejä hajottaakseen Israelin kantaa. Hän katsoi, että todellinen Hamas nähtiin sapattina sen juhliessa järjestönsä 20-vuotispäivää. Regev edellyttää, että Hamas ensin sanoutuu irti väkivallasta, tunnustaa Israelin ja hyväksyy PA:n aiemmat sopimukset Israelin kanssa. (JP)
3. MITÄ TEHDÄ GAZAN KANSSA? Tätä kysymystä pohditaan maailmalla ja sitä pohtivat Israelissa paitsi poliitikot ja ministerit yksityisten kansalaisten lisäksi monet vapaat asiantuntijat.
LIKUDIN JÄSEN ja tunnettu kolumnisti Yoav Rabinowitz kirjoittaa, että IDF:n suuroperaatio Gazassa tai sen miehittäminen uudelleen vaatisi ainakin sadan sotilaan hengen, ja lisäksi vastuu alueesta siirtyisi uudelleen Israelin kannettavaksi. Hän varoittaa, että irrottautuminen Gazasta operaation jälkeen tulisi olemaan vaikea ja monimutkainen. Rabinowitz muistuttaa, miten Gazan juutalaisasukkaat varoittivat Sharonia ennen heidän karkottamistaan kodeistaan, että raketti- ja kranaattituli tulee siirtymään Sderotiin ja Ashkeloniin, ja että heidän poikansa täytyy mennä takaisin Gazaan sen lopettamiseksi. ”Mutta Sharon, Kadima eikä vasemmisto kuunnellut heitä, ja jos sinne mennään takaisin, olemme samassa tilanteessa kuin ennen karkotuksia. Suostuminen suuroperaation aloittamiseen Gazassa osoittaisi, miten väärässä he olivat”, hän toteaa.
Rabinowitz ehdottaa täydellistä irrottautumista Gazasta sulkemalla kaikki sinne johtavat reitit ja lopettamalla kaikki huoltokuljetukset sekä öljyn, kaasun ja sähkön jakelun Israelista Gazaan.
MONINKERTAINEN puolustusministeri Moshe Arens (Likud) kirjoittaa Haaretzissa, että IDF on kuukausikaupalla harjoitellut ja varustautunut Gazan operaatiota varten. IDF:n ylivoima sekä aseistuksessa että sotilaallisessa osaamisessa vähentävät uhrien määrää. Hän katsoo, että kaikki hallituksen ministereitä lukuun ottamatta tietävät, ettei ole mitään muuta mahdollisuutta.
Sähköjen ja muitten palvelujen katkaiseminen Gazasta ei lopeta raketti-iskuja Gazasta Sderotiin ja Ashkeloniin. Ainoa mahdollisuus niiden lopettamiseksi on mennä paikan päälle, lopettaa rakettien valmistus ja tuhota niitä ampuvat miehistöt sekä lopettaa salakuljetus Siinailta.
Arens muistuttaa, että raketti-iskut Israeliin ovat seurausta Oslon sopimuksista, jotka toivat Arafatin jengit Tunisiasta ja muualta Gazaan ja Israeliin. IDF:n joukkojen ollessa Gazassa raketteja ei ammuttu Israeliin, eikä Arens usko, että niin tapahtuisi nytkään, jos IDF:n joukot valvoisivat Gazan kaistaletta. Arens katsoo, että hallituksen epäröinti suuroperaation välttämättömyydestä johtuu siitä, että sen on vaikea tunnustaa erehtyneensä täysin. (INN)
4. SYYRIAN PRESIDENTTI Bashar Assad kertoo, että joku Khan ja muutamat muutkin tahot tarjosivat hänelle ydinasetta 1990-luvulla, mutta että hän kieltäytyi tarjouksesta. Hän sanoi epäilleensä, että tarjous voi olla Israelin juoni itävaltalaiselle lehdelle Die Presse antamassaan haastattelussa. Hän sanoi salakuljettajien olleen Abdul Khadeer Khanin asiamiehiä.
Assad myös kertoi IDF:n iskusta Syyrian pohjoisosaan. Hän kertoi, että kohde oli rakenteilla oleva armeijan tukikohta, ei ydinlaitos. Tarkkailijat epäilevät, että Assadin tarkoituksena on päästä pois epäiltyjen listalta. Toiseksi hän epäili, että rauhansuunnitelmaa Israelin kanssa on mahdollista saada aikaan Bushin viimeisten presidenttikuukausien aikana.
Ranskan presidentti Sarcozy kertoo menettäneensä uskonsa Assadin vilpittömyyteen ja uhkaa lopettavansa keskustelut Syyrian kanssa. Kansainvälisesti Syyriaa painostetaan ottamaan pois sormensa Libanonin asioista, että uusi presidentti voitaisiin valita.
5. MUSLIMIT ALOITTIVAT Id al-Adhan uhrijuhlallisuudet eilen ja jatkavat niitä kolmen päivän ajan. Niitä vietetään vuosittain sen muistoksi, kun Abraham aikoi uhrata poikansa, jonka he uskovat olleen Ismailin eikä Iisakin, Morian vuorella, nykyisen Temppelivuoren alueella, jonka kuningas David osti uhripaikaksi kolmetuhatta vuotta sitten.

Windows-ohjelman vuoksi lopetan raporttini tähän, jatkan sitä myöhemmin tai huomenna.

Wednesday, December 19, 2007

KESKIVIIKKO 19.12.07
1. ”USA:N TIEDUSTELURAPORTTI ”NIE” on avannut Iranille mahdollisuuden saada ydinaseita”, kertoi kenraalimajuri Zeevi Farkash, IDF:n sotilastiedustelun entinen johtaja Heprealaisen Yliopiston seminaarissa tiistaina. ”Iranin salainen ydinaseohjelma jatkuu ja Amerikan tiedusteluyhteisö on avannut Iranille oven toteuttaa ydinasehaaveensa”, hän sanoo puheessaan, jota JP:n toimistohenkilökunta kutsuu laatimassaan raportissa ”katkeraksi ja vihaiseksi”. Kuulijakunnassa oli jäseniä korkeimmasta oikeudesta, johtavia poliitikkoja, ulkomaisia lähettiläitä, Israelin tiedustelun korkeita jäseniä ja lukuisia merkkihenkilöitä.
FARKASH oli huolellisesti yksilöinyt hyökkäyksensä USA:n tiedusteluraporttia vastaan, jonka mukaan Iran on keskeyttänyt ydinaseohjelmansa toteuttamisen, kerrotaan JP:n raportissa. Hän kertoi tutkineensa vanhoja papereitaan vuoden 2003 ajalta, jolloin Iranin sanotaan keskeyttäneen ydinohjelmansa toteuttamisen, kertoen yleisölle Israelin silloisesta näkemyksestä ja jopa paljastaen harvinaisia yksityiskohtia, miten Israel oli saanut tietonsa ja miten Israel pyrki vakuuttamaan kansainvälistä yhteisöä sen tärkeydestä.
FARKASH kertoi, että 2002 Iran sai tietoonsa, että USA, UK, Saksa, Ranska ja Israel olivat saaneet luotettavia todisteita Iranin salaisesta ydinohjelmasta, jota toteutettiin laajan siviili-peiton suojassa. Tämä ohjelma käsitti kaikki ydinaseen kehitykseen ja kuljetukseen liittyvät alat.
Saatuaan tietää tulleensa paljastetuksi Iran aloitti tehokkaan peittelyoperaation siirtäen laitoksiaan toisiin paikkoihin, siivoten kaikki jäljet ydintoiminnasta alueilla, ja nimeten niitä koskevat toiminnot viattomantuntuisilla nimillä kuten ”Erämaan kehitysohjelma”. Farkash viittaa Israelin ottamiin satelliittikuviin, joissa tämä näkyy, kuten Lavizan alue maaliskuussa 2002, josta kaikki aiemmat laitteet oli poistettu maaliskuussa 2003 ja tilalle rakennettu jalkapallokenttä ja puutarha sekä vaihdettu maapohjaa yli 2 metrin syvyydeltä YK:n tarkkailijoitten harhauttamiseksi.
FARKASH kertoi Iranin ohjusteollisuudesta todeten, että 1500 km:n kantomatkan omaava Shihab-3 on jo toimintavalmis 700 kg:n räjähdekärjellä, joita Iran on esitellyt harjoituksissaan suunnattuina Tel Aviviin ja Riadiin. Tehokkaampi ohjus on suunnitteilla, joka yltää Eurooppaan.
FARKASH toteaa, että ”NIE” on poliittinen raportti, joka tehokkaasti antaa USA:lle tilaisuuden pidättyä sotilasiskusta Irania vastaan, eikä Israel voi sitä tehdä niin kauan, kuin USA:n joukot ovat Irakissa. Joka tapauksessa se vaatisi USA:n hyväksymisen. (JP, henkilökunta)
2. SOTA PALESTIINALAISIA VASTAAN Gazassa jatkuu, vakuuttaa pääministeri Olmert. Hän on nimennyt IDF:n operaatiot Gazan terrorijärjestöjen rakettimiehistöjä ja johtajia vastaan ”sodaksi”, mitä nimitystä hän kaihtoi Libanonin kakkossodan yhteydessä. Olmert sanoo, että IDF metsästää kaikki rakettihyökkäyksiin Israelin Negevissä sijaitsevia yhteisöjä vastaan osallistuneet terroristit. Maanantai-illan ja tiistain aikana IDF yhdessä lentovoimien kanssa surmasivat 13 palestiinalaista. Kostoiskujen pelossa IDF asetti joukkonsa hälytystilaan kaikkialla maassa. Valikoituja iskuja Gazan alueella kuitenkin jatketaan, joiden ansiosta raketti-iskut Israeliin ovat selvästi vähentyneet, todetaan IDF:n taholta.
ISLAMIC JIHADIN edustaja Gazassa Abu Hamza uhkaili itsemurhaiskuilla: ”Meillä on pitkä käsi”, hän kertoi Hamasin TV-lähetyksessä, ”Tulemme pian kokeilemaan samanlaisia iskuja kuin Tel Avivissa, Netaniassa ja Eilatissa”. Hän uhkasi raketti-iskujen kiihtyvän Sderotissa, Ashkelonissa, Yad Mordechaissa ja Netivotissa. Hamza kertoi Islamic Jihadin kostavan johtajiensa menetyksen Israelin sisällä ”itsemurhaoperaatioiden aallolla”.
HAMASIN pääministeri Ismail Haniyeh ilmoitti olevansa valmis neuvottelemaan Israelin kanssa tulitauosta raketti-iskujen ja Israelin vastaiskujen lopettamiseksi. Israelin virallisena politiikkana on ollut, ettei Hamasin kanssa neuvotella. Jos tulitauko saadaan aikaan, se tapahtuu kolmannen osapuolen kautta. Myös PA:n puheenjohtaja Abbas kieltäytyy keskustelemasta Hamasin kanssa.
IDF:n johto vihjailee, että sen seuraavat iskut voivat kohdistua Hamasin johtoa vastaan.
Hamas on pidättynyt raketti-iskuista, mutta jatkaa kranaattitulta Israeliin. (JP, Y Katz)
3. PA:N TUKIAISET Pariisin tukijamaitten kokouksessa ovat heitelleet 3.5 miljardista USD 7.4 miljardiin, kuten Ranskan ulkoministeri ilmoitti. Joka tapauksessa kokous oli eräänlaista Palestiinan valtion perustamishuumaa, joka villitsi osanottajat toinen toistaan suurempiin lupauksiin. Arabimaat olivat hyvin varovaisia, ja Egypti suorastaan torjuva asenteissaan.
USA:N LUPAAMAT 550 miljoonaa eivät ole saaneet USA:n kongressin suoraa hyväksymistä. Tämä osoittanee kongressin ja Valkoisen Talon välisen erimielisyyden suhteessa PA:n tukemiseen. USA:n tuki PA:lle oli viime vuonna 50 miljoonaa. USA:n hallituksen esittämästä 413.5 miljoonan taloustuesta kongressi hyväksyi 218.5 miljoonaa ensi vuodelle. Tämän lisäksi tulee muita tukiaisia kuten varoja ruokaa, pakolaisia ja huumekontrollia varten. Osa varoista edellyttää ulkoministerin vahvistuksen varojenkäytön valvontamekanismin toteutumisesta.
4. HAMAS ON TEHNYT salaisen sopimuksen Israelin kanssa, jonka mukaisesti IDF pidättyy iskuista sen johtajia vastaan, syyttää Fatahin korkea virkailija. Todisteeksi hän sanoo sen, että 48 tunnin aikana 11 Islamic Jihadin jäsentä on saanut surmansa IDF:n ohjusiskuissa. Tällaisia väitteitä on esiintynyt myös arabilehdissä.
SURMATTUJEN palestiinalaisten hautajaisiin Gazassa osallistui eilen kymmeniä tuhansia palestiinalaisia, jotka huusivat kuolemaa Israelille. Sekä Hamasin että Jihadin johtajat pysyttelivät poissa tilaisuudesta IDF:n iskujen pelossa. He myös ilmoittivat, ettei ole mitään syytä osallistua keskiviikkona alkaviin kolmepäiväisiin Id al-.Adha uhrijuhliin, joissa tapetaan lampaita uhreiksi. Palestiinalaiset Gazassa valittivat, ettei siellä ole tarpeeksi eläimiä uhreja varten. Uhritoimituksilla kunnioitetaan Abrahamin aikomusta uhrata Ishmail Temppelivuorella, kuten muslimit uskovat. Monet palestiinalaiset sekä Gazassa että Länsirannalla valittavat, ettei heillä ole varaa ostaa uhrieläimiä, uusia vaatteita eikä makeisia lapsille Id al-Adhan aikana, kuten tapa vaatisi.
HAMASIN JÄSENET syyttävät, että IDF:n ohjusiskut Gazassa ovat seurausta Annapolis-kokouksesta, joka antoi Israelille vapaat kädet, kuten he uskovat.
MAHMOUD ABBAS kertoo suhtautuvansa myönteisesti Ranskan presidentti Sarcozyn tarjoukseen kansainvälisten joukkojen sijoittamisesta Gazaan ja Länsirannalle. Mutta sekä Hamas että monet muut palestiinalaisryhmät tyrmäävät ajatuksen. He pitävät sitä uutena miehityksenä ja uhkaavat iskeä sellaisia joukkoja vastaan IDF:n joukkojen tapaan.(JP,Toameh)
5. EI MITÄÄN MORAALISTA vertailukohtaa Israelia ja PA:ta koskevien velvoitteiden välillä, kirjoittaa Herb Keinon JP:n artikkelissaan. Vastatessaan Abbasin ja muiden PA:n virkailijoitten esittämiin syytteisiin Israelin Tiekartan määräysten rikkomisesta tehtyään päätöksen jatkaa Har Homan Jerusalemin lähiön rakentamista Israelin viranomaiset toteavat, että PA:n tulee hävittää alueeltaan tappavan terrorismin infrastruktuuri, mutta ettei rakentaminen Jerusalemin Israeliin liitetyillä osilla tapa ketään. Rakentaminen jatkuu monissa muissakin Jerusalemin lähiöissä.
RAKENNUSSUUNNITELMA Har Homan kehittämiseksi tehtiin Yitzhak Rabinin hallituksen aikana 1993, mutta sen toteuttaminen sai odottaa. Vasta 1997 laadittiin Har Homan rakentamis-suunnitelmat 6 500 asuntoyksikköä varten. Siitä on toteutettu 4 500 asuntoyksikköä. Nyt hyväksytyt urakkatarjoukset ovat 307 asuntoyksikköä; 1700 asuntoyksikköä odottaa vuoroaan.
CALEV BEN-DAVID viittaa asiaa koskevassa JP:n analyysissaan presidentti Bushin kirjeeseen Ariel Sharonille 14. huhtikuuta 2004, jossa Bush selväsanaisesti toteaa uuden todellisuuden muuttaneen tilannetta oleellisesti vuoden 1949 aselepolinjoista, mikä tulee huomioida keskusteluissa palestiinalaisten kanssa. Hän tarkoitti tällä, ettei Israelia voi vaatia vetäytymään aselepolinjoille, joita ei ole koskaan vahvistettu pysyviksi rajoiksi, ja että Israelin rakentamat väestökeskukset Juudeassa ja Samariassa tulee todeta realiteeteiksi, joita ei voi sivuuttaa.
Jos PA:n vaatimusta Israelin palaamisesta 1949 aselepolinjoille noudatetaan kirjaimellisesti, kaikki Jerusalemin uudet lähiöt tulisi luovuttaa PA:lle, kuten myös 32 000 asukkaan Maale Adumim Jerusalemin itäpuolella, 25 000 asukkaan Ariel Samariassa ja Etzion blokki Juudeassa, joissa asuu yhteensä lähes 200 000 israelilaista. Vihreän linjan takana Juudeassa ja Samariassa asuu kaikkiaan ns. ”setlementissä” yli 275 000 juutalaista ilman Jerusalemin lähiöitä.
ISRAELIN ASUNTOMINISTERIÖ suunnittelee 10 000 asukkaan lähiön rakentamista Jerusalemin koillispuolelle. Myös se tulee olemaan 1949 aselepolinjan ulkopuolella.
6. ISRAELIN JA PA:N viranomaiset valmistautuvat kuumeisesti vastaanottamaan 60 000 kristittyä jouluvierasta. Israelin turismiministeriö koordinoi toimintansa PA:n viranomaisten kanssa varsinkin joulupäivää 25.12. varten, joka sattuu samaan aikaan kuin muslimien kolmipäiväinen uhrijuhla Id al-Adha, joka alkaa keskiviikkona.
ISRAELIN viranomaiset ovat myöntäneet lähes 10 000 lupaa, joka sallii 2-4 viikon oleskelun Israelissa PA:n alueen kristityille ja muslimeille, jotka haluavat vierailla sukulaisissaan tai osallistua juhlallisuuksiin Nasaretissa tai muualla. Heidän joukossaan on 500 kristittyä ja 400 muslimia Gazasta, kertoo everstiluutnantti Camil Whbee Betlehemin koordinaattitoimistosta tiistaina. Luvat myönnetään lähi päivinä eikä niiden määrässä ole rajoituksia, Whbee toteaa.
TARKASTUSPISTEET Betlehemin ja Jerusalemin välillä tulevat vähentämään normaaleja tarkastuksiaan ja niissä toimivia sotilaita opastetaan tilannetta varten. Betlehemin kaupungissa ja Syntymäkirkossa järjestystä valvoo PA:n poliisi. Tarkastuspisteet toimivat joulun aikaan 24 tuntia vuorokaudessa 24.-25.12. ja niiden henkilökuntaa lisätään. (JP, Shelly Paz)