TORSTAI 21.12.06

SODAN TUULIA, juuri ennen kristikunnan rauhanjuhlaa Israelia saartavat monet levottomat uhkakuvat.

IDF:n pohjoisen lohkon korkea upseeri kertoo JPost:n aamun uutisten mukaan, että Hizbullah on lähes saavuttanut sotilaallisen voiman, joka sillä oli ennen Libanonin toista sotaa. Upseerin mukaan Syyria on neljän kuukauden aikana toimittanut Hizbullahille Iranista rekka-autollisia aseita ja uudenaikaisia ohjuksia, usein edes yrittämättä peitellä niitä.

Upseeri myös vakuutti, että uusi yhteenotto Hizbullahin kanssa lähitulevaisuudessa on väistämätön, sillä Hizbullahin tulee todistaa tarpeellisuutensa ja siksi sen täytyy saada taistella.

Israelin armeijan yksiköt harjoittelevat gerilla-taktiikkaa asutuskeskuksissa sekä pohjoisessa että etelässä. Myös merivoimat simuloivat potentiaalisia iskuja merellä.

Upseeri ei sulkenut pois mahdollisuutta, että Libanonin pääministeri Siniora pystyisi hillitsemään ja valvomaan Hizbullahin sotilaallisia päämääriä YK:n ja Libanonin armeijan joukkojen avulla.

OLMERT TUTKII Israelin turvallisuusjohtajien kanssa, miten suhtautua Abbasin julistamaan toiseen palestiinalaisten keskeiseen ja kuukauden ikäiseen tulitaukoon Israelin kanssa, jotka rikkoutuivat lähes välittömästi sen alkaessa. Keskiviikon aikana Islamic Jihadin terroristit ampuivat 8 Kassam-rakettia Israeliin ja yli 40 rakettia on ammuttu Israeliin kuukauden kestäneen tulitauon alusta lähtien.

Olmert kertoi Israelissa vierailevalle Norjan pääministeri Jens Stoltenbergille, että hän on henkilökohtaisesti estänyt armeijaa vastaamasta jatkuvaan rakettituleen, mutta että ”hänenkin sietokyvyllään on rajansa”. Ulkovaltojen johtajilta, kuten Saksasta, Italiasta, Englannista ja nyt myös Norjasta, tulee kiitteleviä lausuntoja Israelin käännellessä toista poskeaan kaiken aikaa, mutta IDF:n upseerit varoittelevat, että Israelin viholliset näkevät tässä vain heikkoutta, eivät rauhantahtoa, eivätkä näe mitään väärää lyödessään toistuvasti jo monesti lyötyä.

Jotkut IDF:n upseerit katsovat, että rakettituli johtuu palestiinalaisryhmien keskinäisistä taisteluista, mutta sitä on tullet kaiken aikaa, jo paljon ennen nykyistä palestiinalaisten keskinäistä väkivaltaa.

Jihadin johto pyrkii todistelemaan rakettitulen oikeutusta sillä, että IDF jatkaa omia operaatioitaan Juudeassa ja Samariassa, vaikka ne eivät kuulu tulitaukosopimuksen piiriin.

IRANIN PRESIDENTTI Mahmoud Ahmadinejad ilmoitti uudenvuoden puheessaan maailman kristityille, että Jeesus on tulossa maailmaan yhdessä shia-muslimien odottaman 12. imaamin, Mahdin, kanssa, ja ”he tulevat poistamaan maailmasta kaiken sorron, tuskan ja ahdistuksen”.

Mahdi katosi 12-vuotiaana v. 941, mutta shiat uskovat hänen palaavan maailmaan, yhdistävän muslimit ja toteuttavan maailmanlaajuisen kalifaatin, jossa rauha ja harmonia vallitsevat.

Ahmadinejad esitti retorisia kysymyksiä: ”Jos Jeesus olisi maailmassa, mitä Hän tekisi nyt? Eikö Hän tuhoaisi niiden kristillisten valtioitten voimia, jotka harjoittavat sortoa? Mitä voimakeskuksia Hän tuhoaisi ja mitä Hän elvyttäisi uuteen loistoon? Jos Hän olisi täällä, ketkä kuulisivat ja seuraisivat Häntä tänään?”

Iranin presidentti kehotti kansalaisiaan valmistautumaan Mahdin paluuseen ja viittasi puheeseensa marraskuun 16. päivänä 2005, jossa hän ilmaisi Allahilta saamansa tehtävän valmistaa mahdin tuloa.

AHMADINEJAD on puheissaan toistuvasti esittänyt, että Israelin valtio, jota hän kutsuu sionistiseksi sortohallitukseksi, tule hävittää ja Jerusalem vapauttaa sen vallasta. Viime viikolla hän isännöi holokaustin kieltävää konferenssia Teheranissa, johon saapui osanottajia 30 maasta, joukossa myös juutalaisia.

USA, ENGLANTI JA SIONISTINEN HALLITUS häviävät maailmasta aivan kuin Egyptin faaraoitten valta hävisi, niitten sortovallan vuoksi, on Ahmadinejadin sanoma maailmalle ja Iranin kansalle. ”Mutta ne valtiot, jotka ovat lähellä Allahia, tulevat säilymään ja kukoistamaan”, hän ennusti.

Hän sanoi puheessaan, että länsivallat haluavat kieltää Iranilta sen oikeuden kehittää ydinvoimaa.

Keskiviikkona Iranin johtaja kertoi, että Iranin tiedemiehet ja teknikot ovat saavuttaneet teknisen lakipisteen ydinvoiman kehittämiseksi ja että Iran on nyt ydinvalta.

Iran ilmoitti äskettäin siirtyvänsä öljykaupoissaan Euroon Dollarin asemesta. Tämä on osa Iranin aiemmin omaksumasta IOB (Iranin öljypörssi) ohjelmasta, jonka tarkoituksena on kaivaa maata dollarin alta.

TONY BLAIR, ensi vuonna eroava Englannin pääministeri, on kiertäessään Lähi Idässä, Turkissa, Egyptissä, Irakissa, Israelissa ja Länsirannalla, toistuvasti kehottanut maltillisia valtioita muodostamaan yhtenäisen liiton Iranin ydinaseuhkan poistamiseksi. Hän totesi, ettei tämä uhka koske vain USA:ta ja sen liittolaisia kuten Euroopan maita, vaan kaikkia, jotka uskovat toisten hyväksymiseen, kunnioittamiseen ja vapauteen.

Irakin sota on maksanut tähän saakka 350 miljardia, ja presidentti Bush vaatii lisää 99.7 miljardia USD.

USA VOI YRITTÄÄ VAIKUTTAA SYYRIAN parlamenttivaaleihin ensi vuoden maalikuussa. USA on kieltänyt sen liittolaismaita, myös Israelia, aloittamaan keskusteluja Syyrian johdon kanssa, ennen kuin se suostuu alistumaan sille asetettuihin vaatimuksiin. Bashar Assadin äskettäiset rauhanneuvottelutarjoukset Israelin johdolle ovat siten tuomittuja, koska Olmertin hallitus hakee kaikki ohjeensa Washingtonista. Syyria valmistautuu kaiken aikaa aseelliseen konfliktiin Israelin kanssa. Osoituksena tästä on Assadin äskettäinen Venäjän matka, josta hän tilasi suuren määrän huippunykyaikaisia aseita, ja joita Putinin hallitus mielihyvin hänelle myy, sillä ne maksetaan kovalla Iranin valuutalla, ei lainaksi, kuten aiemmat tilaukset.

Syyrian sotavalmisteluista Israelia vastaan on ristiriitaisia tietoja, mutta epätoivoinen johtaja voi turvautua vaikka näin epävarmaan oljenkorteen valtansa säilyttämiseksi.

AL-QAIDAN KAKKOSMIES Ayman Zawahiri toteaa uusimmassa julkaisemassaan videoviestissä, että Mahmoud Abbasin julistamat ennenaikaiset vaalit ovat petolliset ja tulisivat johtamaan tappioon. Hänen mukaansa ainoa oikea tapa on jihad, pyhä sota. vaikka Zawahiri jätti viestissään mainitsematta, keitä vastaan pyhää sotaa tulee käydä, ei liene epäselvyyttä, keitä hän sillä tarkoitti. Al-Qaidan logolla signeerattu viesti oli 15. viesti tänä vuonna. Hän piti päässään valkeaa turbaania osoitukseksi, ettei hänellä ole oikeutta Muhammedin jälkeläisten mustaan turbaaniin, ja hänen takanaan oli automaattikivääri. Zawahiri kutsui Abbasia USA:n mieheksi ja sanoi, että jos hänet valitaan presidentiksi, se tarkoittaa jihadin loppua. Häneltä riitti moitteita niille Hamasin ryhmille, jotka ovat tehneet kompromisseja Israelin kanssa, kuten suostumalla tulitaukoon, mikä tulisi lopulta johtamaan Israelin tunnustamiseen.

Mahmoud Abbas on todennut al-Qaidan soluttautuvan Gazan alueelle, mutta siitä ei ole pitäviä todisteita. Sen sijaan on luotettavampia todisteita siitä, että sillä on soluja Siinailla.

IRAN VAATII että YK:n turvallisuusneuvosto ottaa Israelin väitetyt ja salaiset ydinaseet käsiteltävikseen. Sen tekemässä aloitteessa vaaditaan, että YK käyttää peruskirjansa pykälää no 7, joka oikeuttaa sen asettamaan lukuisia diplomaattisia ja taloudellisia sanktioita.

SISÄMINISTERI Ronnie Bar-On poisti Israelin pysyvän oleskeluluvan ja Israelin henkilökortin neljältä PLC:n kansanedustajalta, jotka asuvat Itä Jerusalemissa. Heidän vaatimuksensa asumisoikeuden palauttamiseksi käsitellään oikeudessa maanantina. Heiltä vaadittiin sitoutumista Israelin lakeihin ja eroamista PA:n hallituksesta, mistä he kieltäytyivät. He ovat Hamasin jäseniä. Asumisoikeuden poistamisen jälkeen heidät voidaan karkottaa Jerusalemista. Kolme heistä pidätettiin Gilad Shalitin kaappaamisen jälkeen 25.kesäkuuta 2006, neljäs oli silloin ulkomailla ja hänet pidätettiin myöhemmin.

KUOLEMAN KAUPUNKI. Latinalainen patriarkka Michel Sabbah, 73, kutsui joulunalustervehdyksessään Betlehemiä ”väkivallan ja kuoleman kaupungiksi”. Betlehem oli tarkoitettu rauhan kaupungiksi, mutta valitettavasti sen on nyt sen vastakohta, hän valitti. Katolisen kirkon palestiinalainen patriarkka Sabbah syytti Israelin asettamia turvallisuusesteitä (turva-aitaa) kaupungin ympärillä, jotka ”kuristavat kaupunkia ja suuresti estävät palestiinalaisten liikkumisen vapautta ulos kaupungista”. Hän valitti, että taas tänä vuonna joulu tuo kaupunkiin ”kuoleman ilmapiirin ja muurin tuoman turhautumisen sekä tarkastuspisteet teillä ja sydämessä.”

Sabbah on toiminut katolisen kirkon patriarkkana 20 vuotta Jerusalemissa, ja uskollisesti syyttää Israelia.

Ennen väkivallan alkamista 2000 Betlehemiin tuli yli 90 000 pyhiinvaeltajaa, viime jouluna vain 2500.

Sabbah myös esitti kirpeää kritiikkiä niitä evankelisia johtajia vastaan, jotka ovat Israelin uskollisia kannattajia todeten, että tällainen mieliala johtaa Harmageddoniin. Hän kehottaa rakastamaan myös palestiinalaisia, eikä vain israelilaisia.



siunattua joulurauhaa ja HANUKAN LOPPUAIKAA kaikille Israel-raporttien lukijoille ja Israelin ystäville.

kastel 21.12.06

Gavriel

Comments

Popular posts from this blog

PERJANTAI 03.02.2017

Sunnuntai 22.08.2021

MAANANTAI 10.06.2019