SUNNUNTAI 10.12.06
AIKA ASETTAA IRANIN VASTAISET PAKOTTEET, on Israelin pääministeri Ehud Olmertin ohjeet kansainväliselle yhteisölle ennen Saksaan ja Italiaan aloittamansa virallista vierailua. Olmert puhui puhelimessa Venäjän presidentti Vladimir Putinille ja eurooppalaiselle lehdistölle viime viikon lopulla. Der Spiegel lehdelle antamassaan haastattelussa Olmert vaati dramaattisempia askeleita Iranin suhteen. Olmert haluaa osoittaa erityistä huomiota Saksan asenteeseen Iranin suhteen, koska Saksa on Iranin tärkein kauppakumppani. Olmert jätti viisaasti yksilöimättä, millaisia askeleita hän tarkoitti, mutta tunnusti, ettei minkäänlaisia mahdollisuuksia ole jätetty huomiotta. USA:n kaavailemat suorat neuvottelut Iranin kanssa koskien Irakin tilannetta ovat huolestuttaneet Israelin johtajia, koska niissä voidaan tehdä sitä koskevia päätöksiä ilman, että sillä on mahdollisuuksia puuttua asioihin. Italiassa Olmert keskustelee Italian pääministeri Prodin kanssa italialaisten joukkojen asettamisesta valvomaan Gazan tulitaukoa.
IRANIN PRESIDENTTI Mahmoud Ahmadinejad ilmoitti äskettäin Iranin aloittaneen 3000 sentrifugin asentamisen Iranin keskiosissa sijaitsevaan ydinvoimalaitokseen, ja lisäävän niitä 60 000 sentrifugiin. Sentrifugit muuttavat uraanikaasua rikastetuksi materiaaliksi ydinpolttoaineen tuottamiseksi. Ahmadinejad sanoo Iranin jatkavan ydinsuunnitelmiensa toteuttamista kansainvälisestä painostuksesta huolimatta.
Irak-raportin laatineen toimikunnan toinen puheenjohtaja James Baker esittää, että Iranin ydinohjelman kansainvälinen käsittely tulee huomioida erillisenä kysymyksenä eikä yhdistää sitä USA:n toiveeseen saada Iran mukaan Irakin tilanteen selvittelyyn, mihin Iran tuskin suostuu ilman palkkiota. Palkkio voi olla USA:n ajamien Iranin vastaisten pakotteitten lieventäminen.
OLMERT KRITISOI Saksan ulkoministeri Frank-Walter Steinmeierin Syyrian vierailua maanantaina. Olmertin mielestä matka oli virhe ja ulkoministerin olisi tullut ottaa keskusteluissa lujempi asenne. Hän luetteli Syyrian syntejä: Syyrian läheiset suhteet Iraniin, sen tuki Hizbullahille ja Hamasille ja Irakissa USA:n joukkoja vastaan taistelevien kapinallisten tukeminen, mitkä Steinmeier jätti kritisoimatta, mutta vaati Damaskosta käyttämään vaikutusvaltaansa Hizbullahin asenteen taivuttamiseksi maltillisemmaksi Libanonin hallituksen kaatamisyrityksiä vastaan sekä Hamasin Damaskoksessa olevaa johtoa aloittamaan rauhanneuvottelut Israelin kanssa.
SAKSAN LIITTOKANSLERI Angela Merkel lupasi Saksan kannattavan laajaa diplomaattista aloitetta Irakin tilanteesta, mikä tulisi käsittämään alueen naapurivaltiot ja joka palvelisi alueen tasapainon säilyttämistä. Hän lupasi Saksan olevan valmis suuriin uhrauksiin alueen ongelmien ratkaisemiseksi Saksan ottaessa EU:n presidenttiyden tammikuun alusta 2007. Merkel totesi Baker/Hamiltonin Irak-raportin tärkeyden puuttumatta sen suositukseen USA:n suorista kontakteista Syyrian ja Iranin kanssa, mitä Bush vastustaa. Merkel painotti erityisesti Syyrian merkitystä, joka ei ole täyttänyt sille asetettuja vaatimuksia, sekä toisaalta painotti tarvetta varjella Israelin oikeutta elää, koska ”muuten Lähi Idässä ei ole rauhaa”.
Merkel painotti myös Palestiinan valtion perustamisen tärkeyttä, jossa palestiinalaiset voivat kehittää omaa talouttaan ja kulttuuriaan.
MAHMOUD ABBAS lupaa hajottaa PA:n lakiasäätävän neuvoston (PLC) ja julistavansa uudet vaalit, ties kuinka monennen kerran. Viimeiseksi hän vannoi näin lauantaina PLO:n keskuskomitean suosituksen mukaisesti todettuaan, että yhteishallitus Fatahin ja Hamasin välillä on osoittautunut mahdottomaksi. Abbasin mukaan neuvottelut kariutuivat Hamasin vaatimukseen pitää sisä-, talous- ja ulkoministerin paikat. Fatah haluaa pitää ainakin sisäministeriön, koska se ainakin teoriassa valvoo PA:n kaikkia 12 turvallisuusjärjestöä.
PLO:n toimeenpanevan toimikunnan pitäessä kokoustaan Gazassa sadat Fatahin turvallisuusjoukkojen jäsenet mellakoivat Gazan kaupungissa, josta ne levisivät myös Khan Yunisiin ja Rafahiin. Joukot ottivat yhteen Hamasin omien turvallisuusjoukkojen kanssa ja ainakin kaksi ihmistä haavoittui. Joukot vaativat maksamattomia palkkojaan ja Hamasin johtaman hallituksen erottamista.
HAMASIN EDUSTAJAT syyttävät, että Abbas on itse mellakoitten takana, ja että niitten tarkoituksena on PA:n hallituksen kaataminen. He kertoivat, etteivät mielenosoittajat edusta turvallisuuspalvelua, vaan ”he ovat joukko laittomia roistoja, jotka tulittavat PLC:n toimistotiloja ja uhkaavat vartijoitten henkeä.” Toinen epäilty mieltään osoittavien takana on Muhammad Dahlan, jonka uskotaan haluavan sisällissotaa ja käyttävän siinä apunaan siviilivirkailijoita, jotka eivät ole saaneet palkkojaan.
PLO:n keskuskomitea suositteli sekä PLC:n että presidentin vaalien pitämistä maaliskuussa samaan aikaan.
Pääministeri Ismail Haniyehin edustaja väheksyy PLO:n valtaa, koska ”se edustaa vain itseään.”
PA:N PÄÄMINISTERI Ismail Haniyeh kertoi tuhansille muslimipalvojille perjantaina Teheranissa, ettei PA:n hallitus koskaan suostu ”maailman röyhkeilijän (USA:n) ja sionistien” vaatimuksiin hyväksyä palestiinalaisten maitten riistäminen, lopettaa jihad ja vastarinta sekä hyväksyä sionistisen vihollisen kanssa tehdyt aiemmat sopimukset. Haniyeh vannoi, ”ettei Hamasin johtama hallitus koskaan tunnusta tätä sionistista riistohallitusta ja tulee jatkamaan jihadin kaltaisia toimia kunnes Jerusalem on vapautettu”. Hän kutsui Irania Hamasin pitkäaikaiseksi liittolaiseksi ja sen ”strategiseksi syvyydeksi”, koska ne taistelevat yhdessä Israelia vastaan.
Hän pilkkasi Israelin luuloa, että palestiinalaiset ovat yksin, mutta se on illuusio, sillä Iranin islamilainen tasavalta muodostaa meidän ulottuvuutemme. ”Tämä valtio on voimakas, dynaaminen ja pysyvä ulottuvuus.”
Iran tukee Hamasia tänä vuonna 120 miljoonalla USD, ja vannoo jatkavansa tukemista kaikin tavoin.
Haniyeh tapasi perjantaina Ahmadinejadin; tänään hän tavannee ylimmän valvojan Ali Khamenein ja edellisen presidentin Hashemi Rafsanjanin.
IRANISSA ON KAHDET TÄRKEÄT VAALIT lähi päivinä; Iranin koko maata käsittävät kunnallisvaalit sekä toinen erittäin tärkeän asiantuntijoitten kokouksen vaalit (assembly of experts), johon kuuluu 86 jäsentä. ja joka valitsee Iranin ylimmän valvoja (supreme quide). Molemmat vaalit pidetään 15. joulukuuta. Ahmadinejadin ja hänen kannattajiensa voitto ei ole taattu kummassakaan vaalissa, sillä vaaleihin osallistumisen uskotaan olevan korkeampi kuin aiemmin, mikä suosii Ahmadinejadin vastustajia, ja toisaalta hänen aiemmat tukijansa eivät välttämättä tue häntä. Lisäksi 12-jäseninen mullahien muodostama valvojien neuvosto, jonka tulee hyväksyä asiantuntijoitten kokoukseen valittavat ehdokkaat, hylkäsi kaikki naisehdokkaat ja lähes puolet muista 493 ehdokkaasta, mukana useita Ahmadinejadia tukevia.
ASIANTUNTIJOITTEN KOKOUS valitsee ylimmän valvojan, jolla on lähes diktatoriset valtuudet. Viran nykyinen haltija Ali Khamenein terveys on huonontunut, ja hänen tilalleen voidaan valita uusi mies. Ahmadinejad toivoo, että hänen hengellinen opastajansa Muhamad Taqi Meshab-Yazdi valittaisiin ylimmäksi valvojaksi. Hän on tunnustettu teologi, mitä Khamenei ei ole.
SAUDI ARABIAN tiedustelupäällikkö prinssi Muqrin bin Abdulazi Al-Saud kertoi Bahrainissa perjantaina, että Israelin ydinasearsenaali on pahin strateginen uhka Lähi Idälle ja näyttää aiheuttavan paikallisen aseistautumiskilpailun. Se on vaarallisin strateginen uhka Persianlahden turvallisuudelle sekä lyhyellä että pitkällä tähtäyksellä, hän yksilöi. Kilpailu aseistautumisesta voi ajaa jotkut maat liittoutumaan alueen ydinasevaltioihin tai aloittamaan oman ydinasetuotantonsa. Nimeämättä tarkoittamaansa maata kuulijat uskoivat hänen tarkoittaneen Irania. Prinssi kertoi olevansa kaikkia joukkotuhoaseita vastaan alueella, mukaan lukien Israelin omaamat. Israelilla uskotaan olevan 100-200 ydinpommia. Israel ei kiellä eikä tunnusta, että sillä on joukkotuhoaseita, mutta se vakuuttaa, ettei se käytä niitä ensimmäisenä. USA:n uusi puolustusministeri Robert Gates viittasi kongressin haastattelun aikana, että Iran haluaa ydinaseita puolustuksekseen, koska ”se on ympäröity ydinasevalloilla - Pakistan idässä, Venäjä pohjoisessa ja Israel etelässä sekä USA Persianlahdella.”
IRANIN YDINASE tulee uhkaamaan myös Eurooppaa, uskoo Israelin yleisesikunnan apulaispäällikkö kenraalimajuri Moshe Kaplinsky sen lisäksi, että se uhkaa Israelia ja vaikuttaa koko Lähi Itään. Kaplinsky puhui eräässä tilaisuudessa Jerusalemissa. Hän uskoo, että Iranin ydinohjelma tähtää ydinaseen valmistamiseen. Hän kertoi, että Iran sai äskettäin tehokkaita ilmatorjuntaohjuksia Venäjältä ja neuvottelee Kiinan kanssa asetoimituksista. Hänen mielestään USA:n vetäytyminen Irakista tulee vaikuttamaan koko Lähi Idän tilanteeseen kuitenkaan yksilöimättä, miten.
YK:N IHMISOIKEUSNEUVOSTON nimittämän kuusihenkisen tutkijaryhmän oli määrä tulla Israeliin ennen viikonvaihdetta Nobelin rauhanpalkinnon ja entisen anglikaanisen arkkipiispan Desmond Tutun johdolla tutustuakseen Beit Hanoun dramaattisen murhenäytelmän tapahtumapaikkaan ja silminnäkijöitten kertomuksiin, mutta Israelin ulkoministeriö ei ole pitänyt kiirettä heidän viisuminsa hyväksymisen kanssa.
Israel on pahoittanut mielensä siitä, että tämä uusi neuvosto, jonka tarkoituksena oli parantaa YK:n ihmisoikeuksien käsittelyä, on osoittautunut täysin kolmannen ja muslimimaitten propagandajärjestöksi, joka koko olemassa olonsa on keskittynyt Israelin solvaamiseen, minkä pääsihteeri Annankin on huomioinut.
PAAVI BENEDICT XVI:N tapaaminen on myös Olmertin Italian vierailun ohjelmassa. Hän keskustellee paavin kanssa katolisen kirkon halusta saada ns. kuningas Davidin hauta-alue haltuunsa Sionin vuorella. Israelin rabbit vastustavat hanketta, vaikka asiakirjojen sanotaan olevan lähes valmiit omistusoikeuden siirtämiseksi katoliselle kirkolle. Alueella sijaitsee ns. Diaspora yeshiva, jota johtaa rabbi Shabtai Herman. Hän pitää alueen luovuttamista kirkolle katastrofisena, koska se on juutalaisille erittäin tärkeä ja pyhä. Lisäksi he uskovat, että katoliset voivat tungeksia alueelle miljoonittain, jos paavi niin haluaa. Alue joutui Israelin valvontaan 1967 sodassa. Siellä uskotaan olevan sekä kuningas Davidin että Salomonin hautojen, ja se sijaitsee lähellä Temppelivuorta ja Länsimuuria.

Comments

Popular posts from this blog

PERJANTAI 03.02.2017

Sunnuntai 22.08.2021

Tiistai 17.08.2021