KESKIVIIKKO 13.12.06
OLMERTIN LIPSAHDUS aiheuttaa edelleen suuria otsikoita Israelissa, vaikka sitä tuskin lienee huomattu maailman valtalehdissä. Turvallisuusjohtajat ovat ehtineet huomioida, että Olmertin epäsuora mutta selvästi havaittavissa oleva myönnytys Israelin omasta ydinaseesta, voi aiheuttaa Israelille pahan strategisen vahingon. Jos Olmert teki sen tarkoituksellisesti, se on sitäkin oudompaa, että hän on periaatteessa hyväksynyt Dan Meridorin laatiman puolustusohjelman ja suunnitteli esittävänsä sen hallitukselle lopullista hyväksymistä varten. Meridorin ohjelmaan sisältyy Israelin ydinohjelman säilyttäminen salaisena.(nuclear ambiquity)
USA:N HALLITUKSEN kanta on, ettei Israelia ja Irania voida pitää samanarvoisina ydinaseen haltijana, vaikka USA ei julkisesti ota kantaa siihen, onko Israelilla ydinase vai ei.
SHIMON PERES, jolla 45 vuotta sitten oli tärkeä osuus Israelin ydinohjelman hyväksymisessä, katsoo, että salaperäisyys ydinohjelman suhteen on täyttänyt tehtävänsä. Tämä viitannee siihen, että alkaa olla aika Israelin tulla julkisuuteen vuosikymmenien salailun jälkeen. Jotkut ovat suoraan esittäneet, että Israelin tulee käyttää sitä pelotusaseena aivan kuten Pohjois-Korea tekee ja Iran käyttää sitä jo ennen ydinaseensa valmistumista.
ANSELM PFEFFER kirjoittaa JP:n artikkelissaan, että jokainen israelilainen koululainen voi internetistä saada tietoja, joskin epätarkkoja, Israelin ydinasekapasiteetista ja jopa ohjusten sijoituspaikoista. Israelilaiset kommentoijat viittaavatkin usein ulkomaisiin lähteisiin puhuessaan Israelin puolustuskapasiteetista.
ENSIMMÄINEN VAKAVA SEURAUS Olmertin lipsahduksesta tulee Kuwaitista. Persianlahden maitten muodostaman yhteistyöneuvoston (GCC) pääsihteeri Abdul Rahman al-Attyah esitti tiistaina pitämässään lehdistötilaisuudessa, että USA:n ja kansainvälisen yhteisön tulee vaatia sanktioita Israelia vastaan sen ydinohjelman vuoksi. ”Yhdysvaltain ei tulisi harjoittaa kaksinaisstandardia sillä, että se vaatii sanktioita maita vastaan, joilla on ydinohjelmia, jotka käsityksemme mukaan voivat muodostaa rangon ydinaseiden valmistamiseksi,” kertoi Attyah lehdistölle ja lisäsi, että USA:n tulee toteuttaa kansainvälisiä julkilausumia ja lakeja ja lukua 7 YK:n ohjesäännössä, joka sallii sanktioiden asettamisen. Attiyah on qatarilainen diplomaatti, ja osallistuu Naton ja Persianlahden maitten väliseen konferenssiin Kuwaitissa, jonka tarkoituksena on parantaa yhteistyötä Naton ja Persianlahden öljynmaitten kesken. Attiahin mukaan kansainvälisen yhteisön tulee huomioida, että yleinen rauha ja turvallisuus vaarantui Olmertin lausunnon johdosta.
PERSIANLAHDEN MAAT ovat esittäneet huolensa Iranin ydinaseen valmistamisen johdosta ja ovat huolissaan, että niissä olevat amerikkalaiset sotilastukikohdat voivat antaa aiheen Iranin kostoiskuihin niitä vastaan, jos Iranin ydinohjelmaa pyritään estämään sotilaallisin toimin. Useimmat arabimaat ovat olleet vaiti Iranin ydinohjelmasta, mutta haluaisivat pitää alueen ydinaseista vapaana.
IRANIN TOIMET pelkästään kielteisiä, sanoi Englannin pääministeri Tony Blair kertoi median edustajille tiistaina ja lisäsi, että toiveet ovat kovin heikot saada Iran mukaan rakentaviin keskusteluihin Lähi Idästä. Blair ilmaisi tekevänsä kaikkensa voidakseen puhaltaa uutta hehkua rauhanneuvotteluihin Israelin ja palestiinalaisten välillä. Hän suunnittelee matkaa Israeliin joulukuun aikana.
Blair toivoo saavansa Lähi Idän maltilliset maat keskustelemaan ongelmien ratkaisemiseksi, mutta Iranin negatiiviset toimet ovat jatkuvana esteenä ja aiheuttavat enemmän ongelmia kuin ratkaisuja alueella, niin Libanonissa, Palestiinassa kuin Irakissakin, hän kuvaili. Blair tapaa Mahmoud Abbasin matkansa aikana ja aikoo keskustella tämän kanssa sellaisen hallituksen muodostamisesta, jonka kanssa EU voi työskennellä ja jolle se voi avata Hamasin hallituksen johdosta tukkeutuneet avustustoimensa.
ISRAELIN PÄÄMINISTERI Ehud Olmert on tänään keskiviikkona Italiassa, jossa hänellä on tapaaminen Italian johtavien miesten kanssa. Myöhemmin päivällä hän tapaa paavi Benedict XVI sekä juutalaisjärjestöjä.
Olmert kertoi italialaiselle La Republica lehdelle tiistaina julkaistussa haastattelussa, että hän on valmis tapaamaan PA:n puheenjohtajan Mahmoud Abbasin missä ja milloin vain ilman ennakkoehtoja.
Italian pääministeri Romano Prodi on asettanut jarruja aiemmin hänen lausumakseen sanotulle lupaukselle italialaisten joukkojen sijoittamiseksi Gazan alueelle. Nyt Prodi vaatii, että sitä tulee edeltää sopimus Israelin ja palestiinalaisten välillä. Olmert pitää Prodin tarjousta enneaikaisena ja kyseli kyynisesti, ovatko italialaiset sotilaat valmiit taistelemaan terrorijärjestöjä vastaan, uhraamaan henkensä kuten israelilaisten tulee tehdä, koska heillä ei ole muuta mahdollisuutta. Olmert totesi tilanteen Gazassa olevan paljon monimutkaisempi kuin Etelä Libanonissa, koska Gazassa ei ole keskusjohtoa ja aseelliset ryhmät taistelevat keskenään.
Presidentti Romano Prodi ja ulkoministeri Massimo D´Alema suosivat neuvotteluja sekä materiaalisia ja psykologisia keinoja ongelmien ratkaisemiseksi, mutta nyt heidän uskotaan alkavan ymmärtää, että Iranin ydinaseuhka ulottuu kauas Israelin rajojen ulkopuolelle. He suosittelevat neuvotteluja Damaskoksen kanssa Hizbullahin aseistautumisen lopettamiseksi Syyrian kautta tapahtuvan aseviennin avulla.
USA:N KONGRESSIN JÄSEN Robert Wexler, demokraatti Floridasta, huomioi tavatessaan Italian johtajia eurooppalaisten poikkeavan kannan Lähi Idän ongelmiin, jonka mukaan Israelin ja palestiinalaisten välisen konfliktin ratkaisu on avain kaikkien alueen ongelmien ratkaisemiseksi. Wexler totesi, ettei Hizbullahilla, ydinasein varustetun Iranin johdolla, maltillisten ja äärimuslimien välisellä konfliktilla jne., ole mitään yhteyttä Israelin ja palestiinalaisten välisten ongelmien kanssa.
IDF:N KUUKAUSIA KESTÄNEEN operaation aikana on pidätetty viitisenkymmentä terrorismista epäiltyä palestiinalaista. Useimpien heistä uskotaan kuuluvan Islamic Jihadiin ja osallistuneen terroritekojen suunnitteluun Israelissa, ilmenee tiistaina julkistetussa IDF:n tiedotteessa. Seitsemän pidätetyistä ilmaisi kuulusteluissa olleensa halukas tekemään itsemurhaiskuja Israelia vastaan. Operaatioitten aikana sotilaat löysivät suuria asekätköjä, mukana korkealaatuisia räjähteitä ja atk-levykkeitä, joissa annettiin yksityiskohtaisia ohjeita pommien rakentamiseksi. Operaatiot aloitettiin puoli vuotta sitten Hani Rajoubin pidättämisen jälkeen Hebronin alueella. Kuulusteluissa ilmeni, että Rajoub kuului Islamic Jihadin laajaan terroriverkostoon, johon kuului tusinoittain jäseniä Hebronin vuorilla. Rajoub kertoi, että Jihajin johto antoi hänelle tehtäväksi perustaa terroriryhmän infrastruktuuri Hebronin alueelle. Rajoub alkoi haalia uusia jäseniä järjestöön sekä hankkia aseita ja järjestää koulutusta uusille jäsenille. IDF:n pidättämiin palestiinalaisiin kuuluvat Mahmoud ja Yousef Pakiye kotoisin Dorasta, jotka perustivat räjähdysainetehtaan Hebronin alueelle. He opiskelivat A-Najahin yliopistossa Nablusissa.
KORKEIN OIKEUS aiheutti suuren ihmettelyn ja vastalauseiden aallon tehdessään äskettäin päätöksen, jonka mukaan palestiinalaiset voivat määrätyissä oloissa hakea korvauksia Israelilta IDF:n operaatioiden yhteydessä tuhoutuneista rakenteista. Tiistaina julkistettu Korkeimman Oikeuden päätös samalla kumoaa osittain Knessetin säätämän lain, joka kieltää IDF:n vastuuvelvollisuudet. Knessetin jäsenet näkevät tässä yhden uuden esimerkin Korkeimman Oikeuden tavasta toimia sen yläpuolella kumoten sen säätämiä lakeja sekä tulkiten niitä vastoin alkuperäistä tarkoitusta. Oikeiston piirissä Korkeimman Oikeuden katsotaan toteuttavan vasemmistolaista politiikkaa, jota edustaa varsinkin sen edellinen presidentti Aharon Barak, joka vielä kuuluu oikeuden jäseniin ja valmistelee useita sen päätöksiä.
PALESTIINALAISTEN VÄLISET TAISTELUT Gazan alueella jatkuivat eilen. Tuhannet Fatahin kannattajat ja Abbasille uskolliset turvallisuusjärjestöjen jäsenet tungeksivat Gazan kaduille. Näiden ja Hamasin kannattajien välillä syntyneissä tulituksissa ainakin kuusi ihmistä haavoittui. Fatahin kannattajat osoittivat mieltään maanantaina PA:n yleisen tiedustelupalvelun upseerin Baha Baloushan kolmen 6-9 –ikäisen pojan ja heidän autonkuljettajansa murhan johdosta. Hän oli osallistunut Fatahin Hamasin vastaisiin toimiin vuosia aiemmin. Neljä lasta sai vammoja Jabaliassa ja Khan Younisissa osoittaessaan mieltään murhia vastaan.
Tänään Hamasia kannattanut tuomari Bassem al-Fara kuoli kolmen pyssymiehen tulituksessa Gazassa.
Hän oli toinen viikon kuluessa surmattu tuomari Gazassa.

Comments

Popular posts from this blog

PERJANTAI 03.02.2017

Sunnuntai 22.08.2021

MAANANTAI 10.06.2019