TORSTAI 23.11.06
RANSKALAISET YK-JOUKOT Libanonissa ovat saaneet luvan avata tuli Israelin lentokoneitten ”provosoivia” lentoja vastaan heidän tukikohtiensa yllä. Yhdessä tilanteessa IAF:n koneet asettuivat Ranskan joukkojen tulkinnan mukaan hyökkäysmuodostelmaan ja joukot olivat sekuntien päässä avatakseen tuli koneita vastaan. IAF:n edustajat ovat selittäneet, että koneitten tarkoituksena on kerätä tietoja aseitten salakuljetuksista Hizbullahin joukoille ja sen miesten liikkeistä, mikä tapahtuu usein sankan aluskasvillisuuden suojassa. Siksi koneet lentävät lähellä maan pintaa. YK-joukkojen tehtäviin kuuluu estää aseitten kuljettaminen Libanonin eteläosiin ja Hizbullahin soluttautuminen takaisin asemiin sinne.
YK-joukkojen päällikön tulkinnen mukaan IAF:n ylilennot Libanonissa ovat vastoin YK:n päätöslauselmaa 1701 ja että Israelin tulee lopettaa ne.
ISRAELIN TURVALLISUUSKABINETTI kokoontui eilen käsittelemään Gazan alueen tilannetta ja lisääntyvään ja entistä tarkempaan Kassam-rakettien tuleen Israelin puolelle. Kokousta varjosti pääministeri Ehud Olmertin ja puolustusministeri Amir Peretzin välinen kiista, jota asianosaiset käsittelevät uudelleen tänään. Olmert on harkinnut Peretzin erottamista, mutta ei ole uskaltanut turvautua siihen pelätessään sen poliittisia seurauksia, koska Peretz on tärkeän hallituspuolueen Labourin puheenjohtaja.
IDF LAATII tiettävästi suunnitelmaa laajan operaation aloittamiseksi Gazan alueella, mutta toistaiseksi se turvautuu paikallisiin lyhytaikaisiin pistohyökkäyksiin tarkasti valittuihin kohteisiin. Turvallisuuskabinettiin kuuluu kahdeksan jäsentä, mukana uusi strategisen turvallisuuden ministeri Avigdor Lieberman. IDF ei suosittele koko Gazan alueen miehittämistä uudelleen, vaan suosittelee paikallisia laajempia operaatioita Gazan pohjoisosaan ja ehkä myös Philadelphia-käytävälle Egyptin rajalla, jossa arvioidaan toimivan yli sata salakuljetustunnelia. Iskuja Hamasin instituutioita vastaan Gazan alueella päätettiin tehostaa. Pääministerin kanslian mukaan Israel pyrkii saamaan kansainvälistä tukea Egyptin painostamiseksi tehostamaan toimiaan aseitten ja räjähdysaineitten salakuljetuksen estämiseksi Gazaan. Keskusteluja on käyty myös Abbasin kanslian kanssa, mutta Abbasin mahdollisuuksiin auttaa asiassa ei uskota.
IDF:N GIVATI-PRIKAATIN Zabar pataljoonan osastot tankkien ja sala-ampujien tukemina tunkeutuivat keskiviikkona Gazan alueen pohjoisosaan tarkoituksenaan etsiä ja tuhota Kassam-raketteja ja niiden miehistöjä. Operaatio ”oikea muodostelma” jatkuu 48 tuntia. Keskiviikkona IDF:n sotilaat ampuivat ainakin 8 palestiinalaista, joista yksi oli asentamassa pommia turvallisuusaidan viereen lähellä Beit Lahiyaa. Sotilaat löysivät ja tuhosivat kaupungin eteläpuolella kolme Kassam-rakettien laukaisualustaa.
Beit Hanoun ulkopuolella sotilas haavoittui pt-ohjuksesta, jonka palestiinalaiset ampuivat taloon, jonne sotilaat olivat sijoittuneet. Hänet vietiin sairaalahoitoon Beershebaan.
KESKIVIIKKOAAMUNA palestiinalaiset ampuivat viisi Kassam-rakettia Negevin länsiosaan. Yksi raketti osui lähelle koulua vain 15 minuuttia ennen oppilaitten saapumista. Useita ihmisiä joutui shokkiin. Toinen raketti osui kibbutsin kanatarhaan.
SAMARIASSA IDF:n sotilaat ampuivat Islamic Jihadin aktiivijäsenen Jeninissä.
IHMISKILPIEN MUODOSTAMISEKSI tuhottaviksi pelättyjen terrorijohtajien talojen ympärille liittyi keskiviikkona kaksi ulkomaalaista. Isä Peter Dougherty, 65, ja sisar Mary Ellen Gundeck, 55, molemmat Michiganistä, sanovat saaneensa käskyn Jumalalta liittyä terroristien talojen suojelijoihin. He sanovat olleensa useissa taloissa aiemmin ja kertoivat tulleensa keskiviikkoaamuna Muhammad Baroudin taloon, jossa he sanovat viipyvänsä useita tunteja. Baroud on PRC:n (Palestiinan vastarintakomitean) Kassam-raketti-iskuista vastaava johtaja. Baroudin talon katolle on pystytetty kevyt katos, ja talon suojaksi tulleet kaupunkilaiset sytyttävät nuotion katolle ilmoittaakseen IAF:n koneille, että he ovat siellä edelleen. Useat Fatahin ja Hamasin paikalliset johtajat ovat vierailleet talossa.
NEW YORKISSA toimiva ihmisoikeusjärjestö (HRW) esitti jyrkän vastalauseen palestiinalaisille järjestöille niiden kehottaessa asukkaita kokoontumaan inhimillisinä kilpinä terroristien taloihin. Riippumatta siitä, ovatko kohteet laillisia kohteita tuhottaviksi tai ei HRW tuomitsee sen, että ulkopuolisia siviilejä kehotetaan tietoisesti antautumaan vaaralle alttiiksi. Tällaisia kehotuksia ovat antaneet sekä muslimisaarnaajat puhujan-pöntöistään että järjestöjen johtajat. PA:n pääministeri Ismail Haniyeh sanoi olevansa ylpeä tällaisesta kansallisesta kannasta puolustaa koteja. PRC:n johtaja kehotti asukkaita pysyttelemään asunnoissaan ja lähiseudun asukkaita ryntäämään tuhottaviksi määrättyihin taloihin. HRW:n lausunnossa tähdennetään, että on sotarikos pyrkiä käyttämään siviilejä jonkin kohteen muuttamiseksi immuuniksi hyökkäykselle.
MURHAYRITYS entistä ministeriä ja Fatahin jäsentä Abu Ali Shaheenia vastaan tiistai-iltana sai Abbasin peruuttamaan suunnitellun tapaamisen PA:n pääministeri Ismail Haniyehin kanssa. Shaheen on useissa tilanteissa arvostellut kärkevästi Hamasin hallitusta ja sen 3000 miehen toimintajoukkiota. Hän oli silloin tulossa TV-studiosta, jossa häntä haastateltiin, ja jossa hän hyökkäsi Hamasin ”mustaa sotilasjoukkoa vastaan, joka on vastuussa painostuksesta ja terrorista”. Shaheen haavoittui murhayrityksessä ja joutui sairaalahoitoon. Teon suorittajia ei tiedetä, arvellaan, että sen takana voi olla Hamasin edustajat Syyriassa, jotka vastustavat Fatahin ja Hamasin yhteishallitusta.
Abbasin ja Haniyehin tapaaminen voi toteutua jo tänään.
SDEROTIN ASUKKAT ovat vihoissaan kansanedustajille siitä, että he nämä päättivät vahvistaa Knessetin kattorakenteita 5 miljoonalla NIS sen sijaan, että olisivat vahvistaneet Sderotin koulujen kattoja, vaikka Knesset ei ole tiettävästi Kassam-rakettien kantomatkan sisällä.
YK:N RAPORTIN MUKAAN PA:n talous on kärsinyt ennennäkemätöntä vahinkoa ulkomaitten harjoittaman syrjinnän vuoksi. Se on pienentänyt asukkaitten tuloja, aiheuttanut laajaa työttömyyttä ja köyhyyttä, sanotaan raportissa. Raportin laati Amerikassa koulutettu ekonomisti Salem Ajluni, jota sponsoroi YK:n Relief and Works Agency for Palestine Refugees Lähi Idässä. Ajlunin mukaan poliittisen tilanteen voimistuessa ja ulkomaisen avun alkaessa uudelleen PA:n talous nousee ja köyhyys vähenee 10 %. Raportin mukaan PA:n 165 000 julkisen alan työntekijöistä 70 000 kuuluu turvallisuuspalveluun ja he ovat saaneet 40 % palkastaan 2006 ensimmäisellä vuosipuoliskolla. Vuoden alusta lähtien köyhien lukumäärä on kasvanut 64.3 %, joitten päiväannos on alle 2 USD, tällaisia talouksia on 22 %. Paikallinen UNRWA:n apulaispääkomissaari Filippo Grandi sanoi lehdistölle keskiviikkona, että PA:n vastaan harjoitettu kansainvälinen painostus on poliittinen valinta. Hän totesi Israelin harjoittaman tavan asettaa tiesukuja, tehdä hyökkäyksiä palestiinalaisten alueille sekä turvallisuusaidan rakentamisen jatkamisen syiksi, jotka ovat pahentaneet tilannetta. Hänen mielestään ei ole mitään aihetta painottaa syitä, jotka ovat aiheuttaneet nuo ”epämukavuudet”. Ajlunin raportin mukaan Israel saa eniten kansainvälistä tukea, palestiinalaiset ovat perinteisesti olleet seuraavina, mikä on nyt aiheuttanut päinvastaisen reaktion. On epätietoista, mitä kansainvälistä tukea Israel on saanut, mikä ylittää PA:lle vuosittain maksetut miljardit. Raportti ylistää Hamasin osuutta PA:n talouden tukemisessa.
NOITIEN KEITOS, joka koostuu islamin fundamentalisteista, vasemmisto-älymystöstä ja vale-natseista aiheuttaa asiantuntijoitten mukaan uuden anti-semitismin nousun Länsi Euroopassa.
ENGLANNIN PÄÄMINISTERI Tony Blairin läheinen avustaja ja kovasanaisen asiaa käsittelevän kirjan laatija, britti-kansanedustaja Dennis MacShane kertoi JP:n toimittajalle, että Länsi Eurooppa kärsii uudesta anti-semitismin noususta, jota tulee vastustaa. Osaksi tämä johtuu islamilaisista yhteisöistä Euroopassa, sekä fundamentalistisista että älymystöstä, jotka ovat solmineet epäpyhän liiton vasemmistolaisten kanssa edistääkseen semitismin vastaista mielialaa. Se ei ole enää neo-natsien vastuulla, vaikka sitäkin esiintyy, hän totesi. MacShane totesi, että vasemmistolaiset, jotka uskovat, että äärimmäisainekset lopettavat kiihotuksensa, jos heitä kohtaan ollaan kilttejä, ovat väärässä.
HÄN VIITTAA avoimeen anti-semitismiin, joka toistelee Iranin presidentin vaatimuksia Israelin tuhoamisesta, ja jota harjoittavat ideologiset muslimit Euroopassa. Tämä suuntaus esiintyy web-sivuilla, kokouksissa, artikkeleissa ja muslimisaarnoissa.
TOINEN MUOTO anti-semitismiä on muslimiälymystön harjoittama, joka syyttää juutalaisten ja sionistien valvovan maailman mediaa ja politiikkaa. Nyt ei puhuta enää juutalaisesta salaliitosta, vaan painostuksesta.
KOLMANTENA MacShane ottaa esille traditionaalisen kovanlinjan äärioikeiston harjoittaman anti-semitismin, kuten esimerkit Itävallassa ja Ranskassa osoittavat. Hän kehottaa eurooppalaisia poliitikkoja avoimesti vahvistamaan Israelin oikeuden olemassa oloon sekä uskonnon ja politiikan erottamista toisistaan.
Hän sanoo olevansa vaivaantunut ja häpeissään siitä, miten hitaasti Englannissa sisäministeriö alkoi käsitellä viha-saarnaajien sheikki Omar Bakri-Muhammadin ja Abu Hamzan tapauksia, vaikka niistä oltiin tietoisia vuosikausia.
MACSHANE lisää, ettei yhdenkään juutalaisen tarvitsisi olla peloissaan mennessään synagogaan tai hänen lapsensa kouluun, koska hän voi joutua hyökkäyksen kohteeksi siksi, että hän on juutalainen. ”Taistelu anti-semitismiä vastaan on osa yhteistä taistelua syrjintää ja demagogiaa vastaan. Se on jalo poliittinen syy taistella”, MacShane toteaa.
PALESTIINALAISET OVAT AMPUNEET 10 päivän aikana 80 Kassam-rakettia Israelin puolelle, ja Hamasin edustajat sanovat jatkavansa ampumista, kunnes kaikki Gazan rajan läheisyydessä sijaitsevat juutalaiset kylät ja kaupungit ovat tyhjentyneet asukkaista. Rakettien ammunta on jatkunut torstaina.
IDF pidätti Samariassa neljän hengen Islamic Jihadin solun Jeninissä eilen.

Comments

Popular posts from this blog

PERJANTAI 03.02.2017

Sunnuntai 22.08.2021

Tiistai 17.08.2021