Maanantai 23.10.06

Maanantai 23.19.06

Qatar ja Saudi-Arabia pelkäävät, että Hamaksen ja Fatahin välillä puhkeaa sisällissota, niinpä ne yrittävät välittää kriisissä. Kriisi johtuu valtataistelusta Hamaksen ja Fatahin välillä sekä palestiinan halinnon rahapulasta. Tällä hetkellä vallitsee aselepo, koska parhaillaan muslimit viettävät Ramadanin lopettamisjuhlaa Id al- Fitr:iä, jonka aikana ei haluta levottomuuksia.

Israel Beitenu-puolue on ilmeisesti menossa hallitukseen piakkoin. Työväenpuolue ilmoitti, että se ei suostu istumaan samassa hallituksessa Israel Beitenu:n kanssa, mutta ministerin pallissa on varmaan liimaa- niin että ei odoteta heidän todella eroavan. On myös muistettava, että työväenpuolueen johtajalla Amir Peretzillä on suuria vaikeuksia puolueensa sisällä, niinpä hänelle on edullista pysyä hallituksessa. Amir Peretzin vaikeudet johtuvat osittain siitä, että hän tuli ulkopuolelta johtajaksi ja osittain rikotuista vaalilupauksista (ennen vaaleja heidän teemansa oli köyhien auttaminen ja tuloerojen pienentäminen, mutta ensimmäinen teko uudella hallituksella oli leivän hinnan nosto; ja muutenkaan ei ole autettu köyhiä millään tavalla- työväenpuolueen kannatus on laskenut reilusti mielipidetutkimuksissa).

Beit Chanunissa Gaazassa tänä aamuna olleessa tulitaistelussa kuoli 7 palestiinalaista ja 30 haavoittui. Israelin armeijan tiedotuksen mukaan alueella olleita israelilaisia sotilaita tulitettiin, ja he vastasivat tulitukseen tappaen näin 7 kymmenestä tulittajasta. Yksi kuolleista oli Salach e-Din (Saladin)-nimisen terroristijärjestön johtaja, Ata Shanbari; lisäksi kuoli 5 hänen sukulaistaan. Palestiinalaiset lähteet väittävät, että Israelin armeija luuli 2 suvun, Shanbari ja Bassiouni, valistä taistelua itseään vastaan olevaksi operaatioksi. On kuitenkin vaikea selittää, miksi kuolleet olivat Popular Resistance Committee:n aseellisen siiven jäseniä.

Comments

Popular posts from this blog

PERJANTAI 03.02.2017

Sunnuntai 22.08.2021

Tiistai 17.08.2021