TORSTAI 21.09.06
1. IRAN
Iranin presidentin Mahmoud Ahmadinejadin tulikivenkatkuisen YK-puheen jälkiosa taisi jäädä useimmilta lehtimiehiltä noteeraamatta. Ahmadinejad oli tosin vähän siistinyt puhettaan niistä, joita hän on pitänyt kotiareenoilla, mutta pääelementit olivat paikallaan, kuten Israelin tuhoaminen.
Mutta puheensa loppuosassa Ahmadinejad palasi hänelle tärkeimpään aiheeseensa islamin messiaan ilmestymiseen. Tämä ”täydellinen inhimillinen olento”, kuten presidentti häntä kutsui, on vuonna 941 lapsena kadonnut 12. imaami. Shia-muslimit uskovat, että hän tulee katastrofaalisen sodan jälkeen, joka tuhoaa suurimman osan ihmiskuntaa,. Jouduttaakseen hänen tuloaan Iranin shiat ovat perustaneet instituutin, jossa on 160 työntekijää, informoimaan kansaa ja lapsille tarkoitettua kirjallisuutta imaamista. Tämä keskus sijaitsee Qumin kaupungissa, jonka Jamkaran moskeija sai 17 miljoonaa USD valmisteluja varten, mm. rakentamalla oman imaamille tarkoitetun kadun. Arviolta viidesosa Iranin kansasta uskoo mahdin tuloon.
Ahmadinejad viittasi YK-puheensa lopussa tähän täydelliseen olentoon, joka tulee toteuttamaan rauhan maailmassa ja jonka aikana ihmisten hyvinvointi ja elämän täydellisyys toteutuvat.
VENEZUELAN PRESIDENTTI Hugo Chavez jatkoi hyvän ystävänsä Ahmadinejadin aloittamalla saralla hyökäten YK-puheessaan rajusti lännen imperialismia ja yksinvaltaa vastaan. Joku toimittaja totesi kirjoituksessaan, että rikin tuoksu tuntui istuntosalissa vielä pitkään näitten puheitten jälkeenkin.
Venezuela kuuluu siihen USA:n vastaiseen valtioitten liittoutumaan, jota Iran rakentaa suurella kiireellä eri puolilla maailmaa. Afrikassa siihen kuuluvat Sudan ja Somalia, Arabiassa Jemen ja Amerikassa Venezuela ja Kuuba, lisäksi Peru ja Bolivia ovat kosiskelujen kohteina. Kuuba ei ole vielä avoimesti suostunut mukaan, koska sen tilapäinen johtaja Raoul Castro odottelee veljensä Fidelin parantumista. Lähi Idässä Iranin läheisin liittolainen on Syyria, jota seuraavat Libanon ja Irakissa hallitusta ja liittoutuneita vastaan taistelevat joukot.
Venezuelan presidentti sanoo rakentavansa maastaan ”valloittamattoman linnoituksen” imperialistisia voimia vastaan. Chavez tilasi miljardin dollarin arvosta sotatarvikkeita, joihin kuuluu 25 Venäjän uudenaikaisinta Sukhoi SU-30 MK2S hävittäjää sekä 30 hyökkäyshelikopteria Mli Mi-35. Iran ja Venezuela tiettävästi solmivat sopimuksen, jonka puitteissa Iran saa tukikohtia Venezuelassa. Jos tämä pitää paikkansa, Iran tullee sijoittamaan sinne Shihab-3 ohjuksiaan, joilla se pystyy uhkaamaan Yhdysvaltoja. (www.debka.com)
IRANIN YDINSUUNNITELMAN ympärille kehittynyt köydenveto jatkuu ilman selkeää ratkaisua.
USA näyttää menettäneen kiinnostuksensa aseelliseen väliintuloon, vaikka esim. Debkafile kertoo USA:n valmistautuvan sotaan kaikessa hiljaisuudessa. Israelin mahdollisuudet sotilaalliseen iskuun ovat myös minimaaliset nykyisen sisäpoliittisen hajanaisuuden vuoksi.
RANSKA on ilmoittanut yksikantaan, että se ei hyväksi väkivaltaa, vaan asia on sovittava diplomatian avulla. Presidentti Jacques Chirac on tyynnytellyt Iranin johtajia, ettei sotaa tule. Tarkkailijat näkevät tässä vaaran siinä, että - kuten Saddam Husseinin tapauksessa sota olisi vältytty, jos Saddam olisi uskonut sodan mahdollisuuteen - Iranin johto voi nähdä sodan vaaran poistuneen ja rohkaistuu entistä julkeammin vastustamaan kaikkia sovitteluyrityksiä. Iran on lähellä ydinaseen valmistamisen läpimurtoa, ”vaihetta, jolta ei ole paluuta”, ja siksi aika on sille tärkeä.
SOTA IRANIA VASTAAN aiheuttaisi länsivalloille aavistamattomia vaikeuksia. Iran voisi sulkea omat öljyhanansa ja sulkea myös Hormusin salmet, jonka kautta kulkee 40 % maailman raakaöljystä yleisille markkinoille. Tämä tulisi nostamaan raakaöljyn 100-150 dollariin tynnyriltä. Lisäksi Venezuela voisi rajoittaa omaa öljyntuotantoaan. Seuraukset voisivat olla katastrofaalisia lännen teollisuudelle ja taloudelle. USA voisi raivata Hormusin salmet, jos Iran ne sulkee, mutta vasta raskaitten menetysten ja viikkojen taistelujen jälkeen. Toinen tulevaisuuden näky on se, että Iran katsoo voivansa kestää USA:n puolivillaisen sotilaallisen iskun kasvojensa säilyttämiseksi, jonka jälkeen USA menettää mielenkiintonsa asiaan ja ”menee kotiinsa”.
EGYPTI JA SAUDI ARABIA ovat aivan yhtä peloissaan Iranin mahdin noususta kuin Israel ja länsivallatkin. Niillä on kuitenkin perinteisiä vaikeuksia nousta näkyvästi toista muslimimaata vastaan, vaikka shia-uskoa pidetäänkin vääräuskoisena. Jos Iran saa ydinaseensa valmiiksi, se voi ylivaltansa turvin pakottaa arabimaat vaikutusvaltansa alle, tai pakottaa ne aloittamaan oman ydinaseensa hankkimisen. Täten nämä arabimaat ovat joutuneet moukarin ja alasimen väliin. Ne toivovat länsivaltojen hoitavan Iranin ongelman ilman, että niillä olisi tarvetta itse näkyvästi puuttua asiaan sisäisten levottomuuksien välttämiseksi.
2. ISRAEL
Presidentti Bush tapasi PA:n puheenjohtaja Mahmoud Abbasin ensimmäistä kertaa sen jälkeen kun Hamas tuli valtaan. Presidentti Bush suistutti ylistystä Abbasille, aivan tarpeettomasti kutsuen tätä rauhan mieheksi. Saamaton ja selkärangaton nahjus Abbas on, jos mikään. Mutta Bush sentään kuisti muistuttaa kvartetin asettamien kolmen vaatimuksen toteuttamista ennen kuin rahahanat avataan, joka kuitenkin on Abbasille kaikkein tärkeintä. Onhan se aika tavatonta, etteivät virkamiehet ja naiset ole saaneet palkkojaan moneen kuukauteen. Bush ja Abbas muistivat myös ”tiekartan” olemassaolon, vaikkei se olekaan ajan tasalla.
Bush toivoi, että Abbas ja Olmert voisivat tavata pian, minkä Olmert on luvannutkin.
PÄÄMINISATERI Ehud Olmert puhui perinteisessä uuden vuoden maljan kohottamisessa Kadiman aktivisteille järjestetyssä tilaisuudessa keskiviikkona. Tilaisuudessa oli myös lukuisasti reserviläisiä, joille oli jäänyt paha maku suuhun Libanonin sodasta. He keskeyttivät Olmertin puheen toistuvasti huudellen välihuomautuksia, kuten ”missä kaapatut israelilaissotilaat ovat”, ja joku toinen kutsui Olmertia murhaajaksi.
Muutamia jouduttiin poistamaan salista ja poliisi etsi pahimpien huutojen tekijöitä.
Olmert syytti välihuutajia oikeiston provokaattoreiksi ja sanoi tietävänsä, keitä he ovat.
ISRAEL PYSYNEE LIBANONISSA uuden vuoden alkamisen jälkeenkin 22.09., vaikka IDF:n päällikkö Dan Halutz lupailikin, että joukot voidaan vetää pois ennen uutta vuotta.
Ulkomaisia joukkoja on Libanonin eteläosissa 5 500, ja niiden lukumäärä kasvaa hiljalleen. Mutta asemat Libanonin armeijan ja YK:n joukkojen kesken on vielä muotoutumatta, mikä vie aikaa.
Israelin ongelmana on ollut Libanonin meri- ja ilmateitten valvonta sekä Syyrian ja Libanonin välisen raja-alueen valvonta Hizbullahin asetoimitusten estämiseksi.
IDF ja turvallisuusjoukot tyhjensi useitten rahanvaihtajien kassat yllätysoperaatiossa Juudeassa ja Samariassa. Niitten epäilleen välittäneen Iranista tulleita varoja Hamasille, Islamic Jihadille ja Hizbullahille, joilla on osastoja sekä länsirannan että Gazan alueella. Armeijan haaviin jäi kymmenen miljoonaa NIS.
Varoja on välitetty myös Abbasin johtaman Fatahin alaosastoille Tanzimille ja al-Aksa Marttyyreille.
Shin Betin mukaan palestiinalaiset rahanvaihtajat toimivat yhteistyössä arabimaitten rahanvaihtajien kanssa ohittaen pankkijärjestelmän, jolta rahanvälitys on kielletty.
KESKIVIIKKONA palestiinalaiset ampuivat kolme Kassam-rakettia Israeliin. 15-vuotias beduiinipoika haavoittui sirpaleista ja myös toinen henkilö sai lieviä haavoja. IDF vastasi siihen tuhoamalla raketinlaukaisualustan, jonka yhteydessä 15-vuotias ampumiseen osallistunut palestiinalainen poika sai surmansa. Tiistaina IAF tuhosi Gazan alueella talon, jonka alta löydettiin salakuljetustunneli.
ENGLANTILAINEN PARONITAR, Englannin Lordien huoneen jäsen, on jäänyt kiinni anti-semitistisistä kommenteista. Hän syytti Israelin pystyneen vaikuttamaan ja saamaan otteen länsimaailmasta, kuten hän epäili tapahtuneen myös heidän puolueessaan. Paronitar Jenny Tonge puhui tiistaina palestiinalaisten solidaarisuuskampanjassa. Hänet poistettiin vuonna 2004 liberaalis-demokraattisen puolueen eturivistä esittäessään tukensa itsemurhaterroristeille Israelissa.
MAANJÄRISTYKSET ovat uhka, jonka varalta Israelissa on alettu tosissaan laatia suunnitelmia.
Rakennuksia, joissa on sortumisvaara suuren maanjäristyksen tapahtuessa, on alettu vahvistaa ja kansalaisia opastaa kaiken varalta. Tämän sai aikaan kolme 4-4.5 Richterin asteikon maan tärähtelyä kahden viimeisen kuukauden aikana.
Israel kuuluu suuren murtumalinjan alueeseen, jossa maanjäristyksiä tapahtuu toistuvasti. Tutkijat ovat löytäneet yli 400 000 rakennusta, kouluja, asuintaloja ja lastentarhoja, joissa suoritetaan tai on suoritettu vahvistuksia. Myös teollisuusrakennukset, varsinkin ne, joissa käsitellään vaarallisia aineita, on huomioitu.
TORSTAIAAMUNA. IDF.n tykkituli kohti Kassam-miehistöä surmasi kolme palestiinalaista. Palestiinalaiset väittivät kuolleiden olleen beduiinipaimenia. Tämä tapahtui Beit Lahiyan alueella Gazan pohjoisosassa.
Yksi nainen sai surmansa tulitaistelun aikana Rafahin alueella tänä aamuna.
IDF on kiihdyttänyt operaatioitaan palestiinalaisten terroristien uhan poistamiseksi.

Comments

Popular posts from this blog

PERJANTAI 03.02.2017

Sunnuntai 22.08.2021

MAANANTAI 10.06.2019