SUNNUNTAI 10.09.06
1. ISRAEL
Englannin pääministeri Tony Blair, joka kotimaassaan taistelee poliittisesta uskottavuudestaan ja paikastaan puolueensa poliittisena johtajana, tapasi eilen Israelin vierailunsa ensimmäisenä päivänä pääministeri Ehud Olmertin, joka ponnistelee samoissa uskottavuusongelmissa joskin eri tasolla.
LIBANONIN SOTA oli jäänyt sivuraiteelle keskusteluissa, nyt keskityttiin palestiinalaisten ongelmiin. Tämä on ehkä vaarattomampi Blairin kannalta, häntähän syytetään Israelin liiallisesta kannattamisesta Libanonin sodan aikana. Blair selitti lehdistölle, että se, miten Israel suhtautuu palestiinalaisiin ja libanonilaisiin, vaikuttaa Englannin poliittiseen tasapainoon, eikä vain Englannin, vaan maailmanlaajuisesti. Hän painotti ”tiekartan” toteuttamisen tärkeyttä ja vertasi Irlannin tilannetta Israelin yksipuoliseen ratkaisuun Gazan alueella todeten, että keskinäiset sopimukset ovat sittenkin oikea tie, koska vain väkivallasta luopuminen sopimusten kautta tuo rauhan. Blair ylisti Olmertin johtamistaitoa Libanonin sodan vaikeina päivinä, mitä Israelissa voidaan pitää selvänä ja aiheettomana mielistelynä.
OLMERT TOTESI myös pitäytyvänsä ”tiekarttaan”, jonka ensimmäinen kohta vaatii terrorijärjestöjen hajottamista. Olmert lupasi tavata PA:n puheenjohtaja Mahmoud Abbasin ennen korpraali Gilad Shalitin vapauttamista, mitä hän vielä joitain päiviä sitten piti ehdottomana edellytyksenä tapaamiselle. Olmertin ote alkaa arveluttavasti lipsua. Tarkoituksena lienee näyttää hyväntahtoiselta rauhanmieheltä ja saada ulkopuolista tunnustusta politiikalleen, joka kipeästi kaipaa huomion suuntaamista pois Libanonista.
YLI 30 000 IHMISTÄ oli kokoontunut Tel Avivin Rabin-aukiolle lauantai-iltana samaan aikaan, kun valtion päämiehet jakoivat keskenään toistensa ylistelyä, protestoidakseen Libanonin sodan johtamistapaa ja vaatiakseen kansallisen tutkimuskomitean asettamista tutkimaan, mikä meni pieleen, miksi ja kenen toimesta. Tilaisuuden järjestäjänä toimivat reserviläisjärjestöt, jotka vaativat konkreettisia toimia ja korkeitten vastuuhenkilöitten eroamista tehtävistään. Tilaisuudessa puhuivat kommunistisen Meretzin, oikeistolaisen Likudin, sodassa kaatuneitten omaisten ja poliittisten aktivistien edustajia sekä poliitikkoja ja taitelijoita. Tilaisuuden mottona oli: ”Valtion tutkimuskomitea nyt!” Puhujat totesivat, että poliittinen taho teki päätöksiä ilman vaadittavaa päätöksentekoprosessia ja ilman asetettuja päämääriä. Samalla kun kunnioitettiin pysyvän armeijan ja reserviläisten urhoollisia sotilaita ja komentajia todettiin, että IDF:n korkein johto oli unohtanut sodan periaatteet, taistelun, petoksen, kestävyyden ja logistiikan. Tutkimuskomitea ei saa olla hallituksen vaan korkeimman oikeuden asettama, vaadittiin. Moshe Arens sanoi puheessaan, ettei Israel ole koskaan kokenut sellaista sekaannusta sodassa, sellaista tappiota, ei sellaista iskua Israelin puolustuskyvylle eikä uhkaa maan kotirintamalle, eikä hallitusta, joka ei ensimmäiseksi antanut käskyä poistaa tämä uhka.
Arens vaati tutkimuskomiteaa, jonka asettajina eivät ole ne (kuten Olmert), joita on tarkoitus tutkia.
Ehud Olmertin, Amir Peretzin ja Dan Halutzin eroamista tehtävistään vaadittiin.
ARABIKANSANEDUSTAJAT Jamal Zahalka ja Wasal Taha (Balad-puolue) sekä entiset kansanedustajat Muhammad Kana´an ja Muhammad Miari matkustivat Syyriaan ”ystävälliselle vierailulle” tavatakseen Syyrian hallituksen edustajia ja uskonnollisia johtajia viikonvaihteen aikana. Israelin lain mukaan ”vihollismaahan”, kuten Syyriaan, matkustavat poliittiset johtajat tarvitsevat erikoisluvan, jota he eivät olleet hankkineet. Koska tämä ei ollut ensimmäinen selvä matkustuslain rikkominen ilman tuntuvia seurauksia, he katsoivat, että he pääsevät tästäkin rikoksesta ilman rangaistusta. Laki säädettiin 2001 Azmi Bisharan Syyrian matkan jälkeen.
Monet kansanedustajat syyttivät heitä tahallisesta lain rikkomisesta ja vertasivat heitä vakoilijoihin Israelia vastaan. Heidän erottamistaan Knessetistä vaadittiin.
Balad-puolueen edustajat esittivät Syyriassa osanottonsa Libanonin kansan kärsimyksille ja totesivat, että sekä Libanon että Israel olivat Israelin hallituksen väkivaltapolitiikan uhreja, ja että he ovat antautuneet rauhan saavuttamiseksi maitten välille.
ISRAELILAISET SUUNNITTELIJAT aiotaan estää esittämästä suunnitelmiaan Biennalen näyttelyssä, joka alkaa tänään ja jatkuu 19. marraskuuta. Englannissa esiintyvä painostusryhmä Architects and Planners for Justice in Palestine (APJP) kehottaa vaatimuksessaan järjestäjiä harkitsemaan israelilaisten arkkitehtien ja suunnittelijoitten osallistumisen kieltämistä näyttelyyn. He viittaavat vaatimuksessaan ”ruman ja tarpeettoman Libanonin sodan jälkiselvittelyihin ja jatkuvaan yksipuoliseen sotaan Gazassa”.
Joukko englantilaisia suunnittelijoita on APJP:n vaatimuksen hälyttämänä kirjoittanut järjestäjille esittäen, ettei heidän vaatimukseensa tulisi suostua, ja eikö olisi tasapuolisempaa ottaa mukaan palestiinalaisten suunnittelijoitten töitä boikotoinnin asemesta.
2. PALESTIINA
Palestiinalaiset ovat järjestämässä mielenosoituksia pääministeri Blairin Ramallahin vierailun aikana. Blair tapaa PA:n puheenjohtaja Mahmoud Abbasin hänen Mukatan hallintokeskuksessaan tänään aamupäivällä. Myöhemmin hän tapaa useita palestiinalaisia Brittiläisessä konsulaatissa Jerusalemissa.
Monet palestiinalaiset ryhmät ovat esittäneet vihaisia syytöksiä Blairia vastaan jo ennen vierailua syyttäen häntä ”pesemästä libanonilaisten uhrien veren käsistään palestiinalaisessa vedessä.” Jotkut niistä, joita Blair tapaa tänään, ovat allekirjoittaneet hänen vierailuaan vastustavan adressin.
Myös Hamas-puolueen edustajat ovat tuominneet Blairin vierailun. He ovat vihoissaan siitä, ettei hän tapaa Hamasin hallituksen tai kansanedustajien edustajia: ”Hän pyrkii lähettämään viestin, että hän tapaa kaikkia paitsi PA:n hallituksen edustajia. Tämä on brittihallituksen inhottava yritys auttaa Israelin hallitusta.”
PA.N PUHEENJOHTAJA MAHMOUD ABBAS kieltää huhut, että hän harkitsisi Ismail Haniyehin hallituksen erottamista ja uuden sitoutumattoman hallituksen asettamista. Abbas on yrittänyt viimeisten viikkojen aikana saada yhteishallitusta Fatahin ja Hamasin kesken, mutta keskustelut eivät ole juuri edistyneet.
PA:N ULKOMINISTERI Mahmoud Zahar uhkasi viikon vaihteen aikana katkaista suhteensa useisiin ulkomaisiin lähetystöihin, jotka kieltäytyvät seuraamasta hänen antamiaan ohjeita.
Abbas kiihdytti Hamasin ja Fatahin välistä lämpökäyrää useita asteita nimittämällä Kairon ulkoministereitten kokoukseen kolme kokenutta Fatahia edustavaa virkailijaa. Zahar esitti kärkevää kritiikkiä Abbasin päätöksen vuoksi pitäen sitä karkeana PA:n peruslain ja Lakiasäätävän Neuvoston päätöksen rikkomisena.
Abbas selvitti riitansa Tunisiassa asuvan Farouk Kadoumin kanssa ja sopi, että tämä tulee toimimaan PLO:n ulkoministerinä. Tämän mukaisesti Abbas on myös antanut ohjeita ulkomailla oleville lähetystöille ohittaen ulkoministeri Zaharin. Zahar myös syyttää PA:n Ramallahin ulkoministeriötä kiihotuksesta häntä vastaan, josta on osoituksena hänen autonsa kivittäminen Jabaliyan pakolaiskeskuksen vierailun aikana. Jotkut palestiinalaiset pitävät häntä vain Gazan alueen ulkoministerinä, joka hoitaa alueen sisäisiä asioita.
3. LIBANON
ITALIAN PÄÄMINISTERI Romano Prodi ilmoitti viime viikon lopulla saavuttaneensa Syyrian presidentti Bashor Assadin kanssa sopimuksen, jonka mukaan Syyria sallii satojen YK:n rajavalvojien asettamisen Libanonin rajalle, mutta he toimivat ilman aseita ja siviiliasuissa. Prodi oli innoissaan asiasta ja kertoi informoineensa sopimuksesta EU:n ja YK:n edustajia. Syyria oli luvannut lisätä 500 rajavalvojaa rajalle.
Mutta tämän aamun uutisten mukaan Assad ei ole suostunut tällaiseen sopimukseen.
USA on luvannut Libanonille sotilasapua 30 miljoonan USD arvosta. Toimitukset käsittävät sotilasajoneuvoja ja muita sotilastarvikkeita sekä viestintävälineitä. Toisessa vaiheessa USA lähettää asiantuntijoita Libanoniin kouluttamaan sen armeijaa Hizbullahin ja Syyrian vastapainoksi.
USA tiettävästi vastustaa Israelin ja Syyrian välisiä keskusteluja, joita on väläytelty, koska USA:n mukaan Syyria on täysin Iranin syleilyssä.
HIZBULLAHIN riisuminen aseista on aihe, jota kaikki tuntuvat välttelevän. Italian pääministeri Prodi kertoi puheessaan, ettei Libanon ole pyytänyt riisumaan sitä aseista, ja etteivät YK:n joukot sitä myöskään tee ilman nimenomaista pyyntöä Libanonin hallitukselta. Prodi lupaili, ettei aseita etsittäisi, mutta kakki julkisesti kannetut laittomat aseet voitaisiin takavarikoida. Hän myös totesi, että aseita virtaa tällä hetkellä esteettä Syyriasta Libanoniin.
PAKISTAN on luvannut lähettää miinanraivaajia Libanoniin.
Hizbullahin suosio on edelleen vahva Libanonin eteläosassa, sillä kansa katsoo sen olleen ainoa, joka puolusti maata Israelin hyökkäystä vastaan. Libanonin kansa ei näytä tajuavan, että Israel hyökkäsi juuri Hizbullahin takia, ja että Libanonin hallitus ei toiminut velvollisuuksiensa mukaan ottamalla vastuun Libanonin eteläosasta IDF:n joukkojen poistuessa sieltä 2000.
4. YLEISTÄ
ISRAELISSA KOETTIIN 4.4 Richterin asteikon mukainen maanjäristys lauantaina 08.00 aikaan. Sen keskus oli Jordanjoen laaksossa ja tuntui Jerusalemissa ja laaksoalueilla, se ei aiheuttanut vahinkoja.
IDF LUOPUNEE ns. Nautilus puolustusjärjestelmästä lyhyen matkan raketteja vastaan. Se perustuu kemialliseen laser-tekniikkaan, mutta se on käytännössä vaikeasti liikuteltava ja kallis. Se olisi käyttökunnossa parin vuoden päästä. Niitä tarvittaisiin Libanonin rajalle kymmeniä.
IDF asentaa ”virtuaalista” aitaa palestiinalaisten alueisiin rajoittuvien juutalaiskylien ympärille. Se koostuu herkistä sähköisistä tunnistimista, jotka reagoivat ruumiin lämpöön antaen hälytyksen valvontakeskukseen ihmisen tai eläimen lähestyessä sitä.
YMCAN KALKILIYAN toimistot polettiin tuntemattomien palestiinalaisten toimesta viikon vaihteessa. YMCA (Nuorten Miesten Kristillinen Yhteisö) on saanut jatkuvia uhkauksia ja sitä on syytetty muslimien käännyttämisestä. Järjestön edustajat kieltävät syytöksen todeten, että heillä on useita musliminuoria palveluksessaan, ja että he keskittyvät opetuksen ja urheilun edistämiseen kaupungissa sekä taloudelliseen apuun. Hamas johtaa kaupungin hallintoa.
Tämä lienee osa kristittyjen yleistä vainoa PA:n hallintoalueilla, erikoisesti Betlehemissä ja Beit Jalassa, mutta myös Jerusalemin itäosan alueilla ja Ramallahin ympäristössä.

Comments

Popular posts from this blog

PERJANTAI 03.02.2017

Sunnuntai 22.08.2021

MAANANTAI 10.06.2019