TORSTAI 31.08.06
1. LIBANON
Joukko entisiä kenraaleita vaatii laatimassaan kirjeessä IDF:n yleisesikuntapäällikölle Dan Halutzille häntä eroamaan tehtävistään Libanonin sodan surkean johtamisen vuoksi. Halutz oli pyytänyt kenraaleita ennen kirjeen julkistamista yhteiseen palaveriin ensi viikolla. Yksi kenraaleista kertoi eilen, että jonkun täytyy ottaa vastuu siitä, mitä tapahtui, eivätkä kenraalit voi vain istua sivussa ja katsoa tekemättä mitään.
PUOLUSTUSMINISTERI Amir Peretz puolustautuu häntä vastaan esitettyihin eroamisvaatimuksiin vetoamalla siihen, että hän peri edeltäjiltään sen, mihin he olivat syyllistyneet.
Peretz kertoi alistuvansa minkä tahansa tutkimuskomitean tutkittavaksi, mutta hän ei ole vielä ratkaissut kantaansa Knessetin asettamaan kansalliseen tutkimuskomiteaan vastapainoksi Olmertin esittämälle kahdelle komitealle. Monet Labour-puolueessa vastustavat Olmertin esitystä ja vaativat kansallista.
ARMEIJAN KORKEAT UPSEERIT, jotka ottivat osaa Libanonin sotaan, pitivät tiistaina konferenssin, jossa monet kenraalit, kuten kenraali Guy Tzur, 162. divisioonan komentaja, ja kenraali Erez Zuckerman, joka myös johti divisioonaa, tunnustivat virheitä tehdyn ja ilmoittivat valmiutensa eroamaan, jos niin halutaan.
SEKÄ OLMERT, LIVNI ETTÄ ANNAN esittivät optimismia turvallisuusneuvoston päätöslauselman 1701 toteuttamisen suhteen ja esittivät suurieleisiä toiveita rauhasta Israelin ja Libanonin kanssa, jota edeltäisi samantapainen korkeantason vierailu kuin minkä Anwar Sadat teki Israelin Knessetiin.
Suuret toiveet kariutuivat kuitenkin välittömästi Libanonin pääministeri Fuad Sinioran lehdistökonferenssissa esittämistä lausunnoista, joissa hän vakuutti, että Libanon tulee olemaan viimeinen arabimaa, joka tekee rauhan Israelin kanssa. Siniora tähdensi, että rauha Israelin kanssa on mahdollinen vasta sitten, kun on saavutettu oikeudenmukainen ja yleinen rauhantila arabialoitteen pohjalta.
JPOSTIN KOLUMNISTI Herb Keinon ihmettelee varmasti monien muitten israelilaisten tapaan, miksi Israelin johtajat esittivät tuollaisia positiivisia näkyjä, jos niillä ei ole mitään todellista taustaa? Onko maiden kesken salaisia yhteyksiä, joista Siniora ehkä oman turvallisuutensa vuoksi ei voi julkisesti puhua, vai haluaako Olmert saada tukea omansa ja hallituksensa aseman vahvistamiseksi? Parantuneet suhteet Libanonin kanssa olisivat tietenkin mukava peruste väittää, että jotain positiivista sodasta sentään saatiin.
Israelin ja Libanonin suhteet voisivat olla todellinen taloudellinen ja poliittinen kiihoke molemmille valtioille samaan tapaan kuin kuningas Salomon ja Libanonin kuninkaan Hiramin ystävyys 3000 vuotta sitten.
Mutta Libanon on täysin Syyrian ja Iranin sekä Iranin armeijan ulommaisen haaraosaston Hizbullahin syleilyssä, jossa varomaton sana tai ääneen lausumaton asenne voi merkitä salamurhaa.
KOFI ANNAN keskusteli Libanonin vierailunsa yhteydessä myös Hizbullahia edustavan ministerin kanssa, jolle hän esitti näkemyksensä kaapattujen IDF:n sotilaitten vapauttamisesta ilman ehtoja. Tämä Libanonin hallituksen energia- ja hydrauliikkavarain ministeri, Hizbullahilla on kaksi ministeriä, Muhammad Fneish kertoi eilen reporttereille, ettei Annanin esittämä vapauttaminen tule kysymykseen. YK:n päätöslauselma 1701 vaatii kaapattujen sotilaitten vapauttamisen ilman ehtoja ja esittää Israelissa vangittuina olevien libanonilaisten asian sovittelemista, mutta ei vaadi suoraan heidän vapauttamistaan.
Hizbullah vaatii Fneishin mukaan vankien vaihtoa kolmannen osapuolen kautta, mutta ei vastusta, jos Libanonin hallitus tekee aloitteen vankien vaihtamiseksi. Hizbullahin edustaja Libanonin parlamentissa Hussein Haj Hassan kertoi al-Jazeeran TV-yhtiön haastattelussa eilen, ettei Hizbullah neuvottele suoraan sionistisen vihollisen kanssa, koska se pitää niitä tarpeettomina, arvottomina ja perusteettomina.
ITALIAN ULKOMINISTERI Massimo D´Allema varoitti keskiviikkona Syyriaa toimittamasta aseita Hizbullahille, minkä YK:n päätöslauselma 1701 kieltää. Hän varoitti, että Syyrian tulisi olla selvillä, ettei päätöslauselman rikkominen jää huomiotta kansainvälisen yhteisön taholta. YK on painottanut, ettei se aio asettaa valvojia Libanonin ja Syyrian rajalle tai merisatamiin ja lentokentille ilman Libanonin hallituksen nimenomaista pyyntöä, koska rajojen valvonta kuuluu Libanonille.
Italia lähettää viikon loppuun mennessä 800 rauhanturvaajaa Libanoniin ja kasvattaa joukkojen määrän lupauksensa mukaisesti. Italia lupasi 2500 miestä YK:n joukkoihin.
Israel toivoo, että YK voisi tehdä uuden päätöslauselman, jossa se yksilöisi rauhanturvajoukkojen mandaatin selkeämmin ja lisäisi niille annettuja oikeuksia voiman käyttämiseksi myös valvontatehtävissä.
2. SYYRIA
DIPLOMAATTIRINTAMALLA on esitetty neuvotteluja Israelin ja Syyrian kesken, kuten eilinen EU:n johtajien kirjoitukset ja Kari Veijalaisen haastattelu osoittivat. Niissä edellytetään, että Israel tekisi Syyrialle ”ehdotuksen, jota se ei voi hylätä”, mafiankieltä käyttääkseni. Tällä tarkoitetaan, että Israel lupautuisi luopumaan Golanin kukkuloista Genessaretin järveen saakka. Syyrian johto on vihjaillut, ettei se olisi riittävä, vaan lähtökohdaksi tulee ottaa vuoden 1949 tulitaukosopimus. Tällä Syyrian presidentti Bashar Assad haluaa esittää olevansa palestiinalaisten puolustaja ja arabimaitten kärkijoukkoa. Tarkkailijat toteavat, että SYYRIAN ASENNE on perinteisesti kaikki tai ei mitään. Täten keskustelut päättyivät 1999, ja tästä tulisi aloittaa.
Vaikka Euroopan maista on tullut neuvotteluehdotuksia Syyrian kanssa, niillä ei ole asiasta yhtenäistä kantaa, sillä esim. Ranskan presidentti Chirac kantaa kaunaa Assadin kanssa, koska hän katsoo Assadin syyllistyneen Libanonin entisen pääministerin ja Chiracin ystävän Rafik Haririn murhaan.
TUNTEMATON JÄRJESTÖ, nimeltä Syyrian kansallinen vastarinta, National Syrian Resistance, uhkasi Damaskoksessa keskiviikkona ulkomaiselle medialle lähettämässään faksissa kaapata israelilaisia sotilaita, joita käytettäisiin Israelissa olevien syyrialaisten vankien vapauttamiseksi. Israelissa on 16 syyrialaista vankia. Faksissa esitettiin neljän vangin nimet, jotka olivat olleet vankeina 22 vuotta. Faksissa väitettiin, että miehet tuomittiin vankeuteen, koska he vastustivat Golanin miehitystä. Järjestö viittasi faksissaan Hizbullahin esimerkkiin, jota se tulisi seuraamaan omissa toimissaan, ja kertoi toimivansa Golanin sisällä.
MOSHE MARZUK, entinen IDF:n sotilastiedustelun johtaja, kertoo JPostin tämän päivän artikkelissa, ettei mikään ryhmä voi toimia Golanilla ilman Syyrian hallituksen lupaa, koska sen raja Golanilla on moninkertaisesti varmistettu. Siten Marzuk olettaa, että kampanjan takana on Syyrian hallitus, joka haluaa aiemmasta käytännöstä poiketen painostaa Israelia suoraan neuvottelujen aloittamiseksi.
Marzuk toteaa, ettei Israel voi suostua neuvotteluihin Syyrian kanssa niin kauan, kuin Syyria avoimesti tukee ja aseistaa Hizbullahia, ja välittää gerilla-taistelijoita Irakiin taistelemaan USA:n joukkoja vastaan. Kolmas hiertävä tekijä, jota Marzuk ei mainitse, on Syyrian ja Iranin läheinen suhde ja sotilasliitto. Golanin kukkuloitten luovuttaminen toisi Iranin joukot, joitten tarkoituksena on sen presidentin mukaan Israelin tuhoaminen, Tiberiaan kaupungin vastaiselle rannalle.
Tämän johdosta Israelille on edullisempaa säilyttää nykyinen tilanne Golanin kukkuloitten suhteen.
3. GAZA
IDF jatkoi eilen keskiviikkona operaatioitaan Gazan alueella Kassam-rakettien laukaisualustojen tuhoamiseksi sekä löytääkseen palestiinalaisten kaivamia tunneleita. Eilen sattuneissa yhteenotoissa IDF:n kanssa 8 palestiinalaista sai surmansa, osa IAF:n ohjuksista. Lauantaista lähtien 25 palestiinalaista on saanut surmansa ja 15 haavoittunut Gazan kaupungin Sajaiyehin kaupunginosassa.
Shin Batin asiamiehet ilmoittivat yhdessä IDF:n kanssa paljastaneensa suuren tunnelin, joka oli 150 m pitkä ja osin 12 metriä maan pinnan alapuolella. Se alkoi Sajaiyehin kaupunginosasta eräästä omakotitalosta ja ulottui Karni rajaterminaaliin saakka. Terroristien tarkoituksena oli suorittaa suuri pommi-isku terminaalissa sen avautuessa. Tunnelissa oli varusteita, joita oli tarkoitus käyttää pommin rakentamisessa ja pommi-iskussa. Terminaali on ollut suurten osan ajasta suljettuna pommi-iskun pelosta.
Joukot löysivät kaupunginosasta kaksi Kasam-raketin laukaisualustaa.
KESKIVIIKKOAAMUNA IDF ampui tykistöllä palestiinalaista pt-ohjussolua vastaan surmaten kolme sen jäsentä. Myöhemmin yksi palestiinalainen sai surmansa tulitaistelussa sotilaitten kanssa.
Shin Betin johtaja Yuval Diskin kertoi eilen, että palestiinalaiset ovat kaivaneet ainakin 20 salakuljetus-tunnelia Egyptin rajan ali ja tuovat sieltä kaikkea muuta paitsi tankkeja ja lentokoneita.
PALESTIINALAISET ampuivat torstaiaamuna viisi Kassam-rakettia Sderotia kohti. Yksi osui omakotitaloon tuhoten sen, toinen liiketilaan, joka syttyi tuleen. Yksi ihminen haavoittui sirpaleista.
Tuntematon pyssymies ampui Salah al-Din Prikaattien johtajistoon kuuluvan Raad Nahaalin Gazan pohjoisosassa. Salah al-Din on PRC:n alaosasto ja osallistunut ihmisten kaappaamisiin.
Gazassa on aktivoitunut järjestö nimeltä Army of Islam, jota pidetään al-Qaidan alaisena järjestönä.
4. ISRAEL
Israelissa puidaan edelleen ahkerasti sotaa tutkivan tutkimuskomitean asettamista. Labour-puolueessa mielet ovat jakautuneet kahtia, jotkut jopa ennustavat, että perjantain kokouksessa puolue joko vahvistuu ja hajaantuu. Peretzin puheenjohtajuutta vastustavat ovat ilmeisesti sotajalalla. Tämä voisi jopa johtaa puolueen irtoamiseen hallituksesta ja uusien hallituskumppanien etsimistä Shassin ja eläkeläisten lisäksi.
Israelissa seurataan suurella mielenkiinnolla ja huolella, mitä Iranille annetun armonajan loppuminen tänään voi tuoda, johtaako se Iranin vastaisiin sanktioihin vai onko Iranilla viime hetken ässä hihassaan.
Israelilaisia on kehotettu lähtemään Siinailta välittömästi, koska siellä on odotettavissa terrori-iskuja tai israelilaisten kaappaamisyrityksiä. Toinen vaarallinen lomailupaikka on Turkki, jonne myös tuhannet israelilaiset tungeksivat loma-aikoina. Lomailijoita on neuvottu pysyttelemään poissa väentungoksista.
ISRAELIA HUOLETTAVA kehitys on Venezuelan ja Syyrian välinen kuhertelu. Venezuelan presidentti Hugo Chavez sai sankarin vastaanoton tullessaan viralliselle vierailulle Damaskokseen Aasian ja Afrikan kiertueensa yhteydessä. Chavez puuhaa USA:n vastaista liittoutumaa ja perustaa toimintansa Venezuelan öljyrikkauksiin. Sieltä on tiettävästi löydetty uusi suuri öljykenttäalue.
Chavez vertasi Israelin taistelua Hizbullahia vastaan Israelin aiheuttamaksi holokaustiksi ja veti lähettiläänsä pois Israelista, mihin Israel vastasi kutsumalla oman lähettiläänsä Venezuelasta. Chavez on solminut läheisiä siteitä Kiinan ja Lähi Idän maitten, kuten Iranin ja Syyrian, kanssa. Amerikan mantereelle hän puuhaa Naton tapaista sotilasliittoa, mutta toisenlaiselle ideologialle.
Eilen IDF:n sotilaat piirittivät talon Nablusissa, josta avattiin tuli heitä vastaan. Kaksi al-Aksan terroristia sai surmansa ja kolmas haavoittui. Toinen surmatuista oli al-Aksan johtajistoon kuuluva Fadi Kafisha.

Comments

Popular posts from this blog

PERJANTAI 03.02.2017

Sunnuntai 22.08.2021

Tiistai 17.08.2021