KESKIVIIKKO 16.08.06
1. LIBANONIN RINTAMA
IDF on alkanut vetää ensimmäisiä joukko-osastojaan Libanonista. Ensimmäiseksi on tarkoitus lomauttaa Libanonista palaavat reserviläiset. IDF:n yleisesikuntapäällikkö Dan Halutz arvioi, että kaikki joukot vedetään pois 10 päivän sisällä. Tämä siitä huolimatta, ettei ole varmuutta, ovatko Libanonin armeijan 15 000 miestä valmiit siirtymään Litanijoen pohjoispuolelta, minne he ovat kokoontuneet, joen eteläpuolelle.
LIBANONIN PUOLUSTUSMINISTERI Murr on tiettävästi tehnyt sopimuksen Hizbullahin kanssa, että se saa pitää aseensa, mutta ei esitellä niitä julkisesti. Tämä tarkoittaa sitä, ettei Libanonin armeijalla ole aikomustakaan riisua Hizbullahia aseista eikä ajaa sen miehiä Litanijoen eteläpuoleiselta alueelta. Hizbullahin miehillä on perheet Litanijoen eteläpuolisissa kylissä, heillä on siellä sukulaisia ja tuttavia, ja heidän louhimansa luolastot ja tukikohdat, luvultaan lähes 200, alueen keskiosalla ovat koskemattomat, koska IDF ei tuhonnut niitä.
RANSKA on valmis lähettämään joukkojaan Libanoniin, mutta se odottelee muitten maitten sitovia lupauksia. Ranskalainen kenraali on sanonut, etteivät ranskalaiset joukot osallistu Hizbullahin riisumiseen aseista. Samoin UNIFIL:in päällikkö Libanonissa sanoo, etteivät sen joukot riisu ketään aseista. Jos väkivaltaisuuksia syntyy Hizbullahin ja IDF:n sotilaitten välillä, UNIFIL voi vain pyytää osapuolia lopettamaan. Niillä ei ole lupaa avata tulta muuten kuin itsepuolustukseen.
YK:N PÄÄSIHTEERI Annan lähetti kirjeen sekä Olmertille että Sinioralle Libanoniin, jossa hän antaa yksityiskohtaisia ohjeita: Kumpikaan osapuoli ei saa avata tulta konfliktitilaisuudessa, vaan ensin tulee pyytää lupa YK:n pääsihteeriltä. Hän myös tähdensi, ettei Hizbullahin riisuminen aseista ole YK:n tärkein mandaatti, ja että YK:n joukkojen kokoaminen alueelle kestää viikkoja tai kuukausia.
YK:N LIBANONIN OPERAATIOSTA on tullut piirileikki ennen kuin se on edes ehtinyt alkaa. Israel ei voi vetää joukkojaan Libanonista, ennen kuin on olemassa joukko-osasto, jolle se voi luovuttaa vastuun siitä.
Israelin kanta on tämä: ”Toinen osapuoli (Hizbullah) on aiheuttanut tahallisen provokaation hyökkäämällä toisen (Israelin) kimppuun, murhaamalla kahdeksan ja kidnappaamalla kaksi sen sotilasta. YK ei voi kohdella näitä osapuolia tasavertaisesti. Toinen on tuomittava hyökkääjänä ja toinen on uhri, ja tätä YK ei ole tehnyt.”
Annan puolustautuu sanoen, että hän tuomitsi Hizbullahin, mutta syyttää Israelia kohtuuttoman voiman käytöstä. Täten hänen mielestään kohtelu on tasapuolinen. Annan ei ota huomioon sitä, että useissa YK:n päätöslauselmissa vaaditaan Libanonin hallitusta takavarikoimaan Hizbullahin aseet. Tätä se ei ole tehnyt.
ISRAELIN ULKOMINISTERI Tzipi Livni matkustaa Yhdysvaltoihin, jossa hänen tarkoituksensa on selvitellä tätä asiaa, YK:n rauhanturvajoukkojen saapumista Libanoniin, sekä kaapattujen Israelin sotilaitten palauttamista.
YK EI OLE SAANUT selkeitä tarjouksia joukkojen lähettämisestä Libanoniin, mutta kiinnostuneita ovat Ranska, Italia, Turkki, Malesia ja Indonesia. Tusinan verran muita maita on ilmoittanut osallistuvansa kustannuksiin.
Ranskalainen kenraalimajuri Alain Pellegrini tulee johtamaan YK:n joukkoja, joka johtaa myös YK:n nykyistä 2000 miehen joukko-osastoa Libanonissa. Tämä takaa piirileikin jatkumisen Libanonissa.
Israel on esittänyt uhkauksen, että jos YK ei pysty tai halua riisua Hizbullahia aseista ja poistaa sen terroristeja Libanonin eteläosista, Israel tulee tekemään sen. Tämä tarkoittaisi uutta sotaa.
2. IRAN JA SYYRIA
Sekä Iranin että Syyrian presidentit ovat pitäneet julkisia puheita Libanonin sodan keskeytyessä. Molemmat johtajat ovat todenneet Hizbullahin voittaneen yli kuukauden kestäneen sodan.
SYYRIAN PRESIDENTTI Bashar Assad kehui Hizbullahia todeten, että se menestyksellisesti vastusti IDF: voittamattomana pidettyä armeijaa yli kuukauden siinä, missä IDF edellisellä kerralla eteni Beirutiin 7 päivässä. Assad myös suorastaan ärsytti Israelia hyökkäämään Syyriaan, koska hänen mielestään nyt on sopiva aika siihen IDF:n menetettyä myyttisen iskukykynsä. Assad sanoi, että USA:n kuvitelma uudesta Lähi Idästä on osoittautunut illuusioksi Hizbullahin voiton myötä, ja että rauhanprosessi on kuollut.
Israel on pitänyt itsellään oikeuden iskeä Syyriasta Hizbullahille aseita kuljettaviin rekkoihin
IRANIN PRESIDENTTI Mahmoud Ahmadinejad puolestaan syytti USA:n ha Englannin johtoa siitä, että ne tahallisesti viivyttivät tulitauon syntymistä ja sitten sen toimeenpanoa. Hänen mielestään USA on menettänyt oikeutensa toimia YK:ssa ja sen turvallisuusneuvostossa, ja sen pitäisi erota niistä. Myös Ahmadinejad kehui Hizbullahia ja onnitteli sitä voitosta.
IRANILAINEN SAARNAAJA Ahmad Khtatami varoitti perjantain saarnassaan Israelia ajattelemaan kahdesti, ennen kuin se hyökkää Irania vastaan. ”Ajatelkaa Libanonin tilannetta. Jos 70 km:n kantomatkan raketit pystyivät muuttamaan Israelin pohjoisosan kaupungit haamukaupungeiksi, mitä Iranin 2000 km:n päähän yltävät Shihab-ohjukset pystyvät tekemään Tel Avivin keskustalle?. Khatami on jäsenenä asiantuntijoitten ryhmässä (assembly of experts), jolla on oikeus erottaa ja valita Iranin ylin johtaja, mutta hän ei ole valtion viranomainen. Khatami viittasi puheessaan mahdollisuuteen, että Shihab-3 varustettuna ydinkärjellä ammutaan Israelin suuriin asutuskeskuksiin. Ahmadinejad on luvannut antaa Iranin vastauksen YK:n vaatimukseen sen ydinohjelman alistamisesta kansainväliseen tarkkailuun 22.elokuuta, joka vastaa 27. päivä rajab-kuuta islamilaisessa kalenterissa. Silloin muhamettilaisten uskomuksen mukaan Muhammed teki yöllisen matkan Temppelivuorelta paratiisiin.
Iran on määrätietoisesti kehittänyt omaa aseteollisuuttaan. Se valmistaa omia tankkeja ja tykkejä, lentokoneita ja ohjuksia, joista yksi monikärkiohjus pystyy välttämään tutkavalvonnan, sekä torpedoja, joita Iran kehuu haavoittumattomiksi niiden suuren nopeuden vuoksi.
Israelin holokaust-museon Yad Vashemin puheenjohtaja Avner Shalev valittaa sitä, ettei maailma reagoi mitenkään Iranin toistuvasti esittämiin kansanmurha-uhkauksiin Israelia vastaan.
3. GAZAN RINTAMA
Palestiinalaiset jatkavat edelleen Kassam-rakettiensa ampumista Israeliin. Eilen kaksi Kassamia putosi Nahal Ozin lähettyville, onneksi ilman henkilövahinkoja, mutta kovaa meteliä ne pitävät räjähtäessään.
Palestiinalaiset ovat ampunet yli 1000 Kassam-rakettia Israeliin Gazasta vetäytymisen jälkeen vuosi sitten.
IDF aloitti sotilasoperaation Gazan alueella puolitoista kuukautta sitten sotilaan kaappauksen jälkeen. Sinä aikana lähes 200 palestiinalaista on saanut surmansa, mutta Kassam-raketteja ammutaan kaiken aikaa.
IDF hajotti eilen tyhjennetyn rakennuksen Gazan alueella Jabaliyan pakolaisleirissä. Kahdeksan ihmistä haavoittui rakennuksen ulkopuolella, mukana talon omistaja vaimonsa ja lastensa kanssa.
UUSI SEELANTI lähetti diplomaattiedustajansa kiireesti Gazaan pyrkimyksissään vapauttaa tuntemattomien pyssymiesten kidnappaama uusseelantilainen valokuvaaja Olaf Wiig sekä amerikkalainen reportteri Steve Centanni, jotka työskentelivät Fox TV-yhtiölle. He ajoivat TV-merkinnällä varustetulla autollaan PA:n turvallisuuspalvelun parkkialueelle, kun kaksi kuorma-autoa ajoi heidän autonsa viereen. Heidät kiskottiin kuorma-autoon, jotka ajoivat tiehensä. Heistä ei ole kuultu mitään sen jälkeen, vaikka PA:n poliisi asetti tiesulkuja ja on tehnyt tehostettuja etsintöjä heidän löytämisekseen, mutta ilman tulosta.
Neuvottelut heidän vapauttamisekseen on aloitettu.
PA:N PUHEENJOHTAJA Mahmoud Abbas keskusteli maanantaina ja eilen PA:n pääministeri Ismail Haniyehin kanssa yhteishallituksen muodostamisesta Hamasin ja Fatahin kesken. Toinen kiireinen asia on israelilaisen panttivangin Gilad Shalitin vapauttaminen, mitä egyptiläiset diplomaatit ovat hoitaneet toistaiseksi ilman tulosta. Abbas vaatii vangin vapauttamista välittömästi, mutta hänen vangitsijansa vaativat maksuksi tuhansien palestiinalaisvankien vapauttamista. Haniyeh haluaisi ratkaista asian ennen Qatarin matkaansa, mutta hänellä ei ole valtaa kaappaajiin.
4. KOTIRINTAMA
Sodasta ja sen ikävästä jälkiselvittelystä huolimatta elämä Israelissa jatkuu. Juutalaiset ovat tottuneet vuosi-tuhansia kestäneen pakolaisuutensa aikana kestämään toistuvat ahdistusten ajat.
MAANANTAINA vihittiin Tel Avivissa 50 avioparia massavihkimyksenä. Heidän alkuperäinen tarkoituksensa oli suorittaa vihkiminen pohjoisen kaupungeissa, mutta sota ja sen aikaan saamat raketit muuttivat suunnitelmat. Seremonioihin kuuluivat myös eksoottiset tanssiesitykset ja osanottajille tarjotut hieronnat.
Jotkut sulhasista tulivat suoraan sotanäyttämöltä ja joutuivat palaamaan seuravana päivänä.
KESKIVIIKKOAAMUNA tuli 800 uutta maahanmuuttajaa, olim, USA:sta, Kanadasta ja Englannista Nefesh B´Nefesh ohjelman puitteissa, joka tarjoaa apuaan ja tukeaan maahan muuttajille.
Kaikkiaan 4000 uutta kansalaista on tullut Israeliin sodan alkamisesta lähtien yli kuukausi sitten.
EGYPTIN USKONNOLLISET AUKTORITEETIT ovat kieltäneet egyptiläiseltä saarnaajalta oikeuden saarnata perjantain rukoustilaisuuksissa siksi, että hän antoi fatwan, uskonnollisen määräyksen muslimeille, surmata jokainen sionisti missä tahansa sodan aikana. Al-Azhar, maailman arvostetuin sunni-instituutti, antoi vasta-fatwan, jossa kielletään surmaamasta israelilaisia Egyptissä, koska sellainen luokitellaan terrorismiksi. Israelilaisten surmaaminen Egyptin ulkopuolella sen sijaan sallitaan tämän tulkinnan mukaan. Tämä siksi, että jokainen israelilainen on potentiaalinen sotilas sodan aikana, mutta se koskee vain Israelin juutalaisia, ei arabeja.
Tulkinta sai aikaan vastalauseita, koska se voidaan tulkita siten, että kun Israelin juutalainen tulee Egyptiin sodan aikana, hän on turvassa, häntä ai voida surmata.

Comments

Popular posts from this blog

PERJANTAI 03.02.2017

Sunnuntai 22.08.2021

Tiistai 17.08.2021