MAANANTAI 26.06.06
1. KOMMANDOISKU SUFAAN
Varhain sunnuntaiaamuna kahdeksan Iranin kouluttamaa, IDF:n sotilasasuihin pukeutunutta terroristia soluttautui ahdasta tunnelia pitkin Gazan aluetta ympäröivän turva-aidan alitse aseineen ja pommeineen nousten n. kilometrin ryömimisen jälkeen maan pinnalle 300 metriä IDF:n tukikohdan takana. IDF oli saanut Shin Betiltä varoituksia mahdollisesta iskusta tunnelia pitkin, ja oli myös tehnyt kaivauksia aina 500 metrin päähän tunnelin suusta löytääkseen, mutta iskun ilmeinen tehokkuus ja sen ammatillinen suoritustapa yllätti IDF:n johdon täysin. IDF oli tyhjentänyt viereisen tukikohdan pelätessään terroristien kaivaneen tunnelin sen alle ja räjäyttävän sen, mutta mitään vahvistuksia hyökkäyksen varalta ei oltu tehty. Sotilaat tarkkailivat aluetta Gazan puolella, mutta selkäpuoli oli jäänyt varmistamatta.
Terroristit jakaantuivat kolmeksi ryhmäksi. Yksi tuhosi syötiksi jätetyn tyhjän miehistön kuljetusauton, toinen ryhmä yritti valloittaa korkean valvontatornin, mutta siellä olleet neljä sotilasta saivat sen estetyksi surmaten kaksi hyökkääjää. Kolmas ryhmä hyökkäsi panssariohjuksin ja pommein hiekkavallien väliin sijoitetun panssarivaunun kimppuun, vaurioittaen sitä pahoin. He ampuivat hyökkäyksen aikana 20 panssariohjusta.
Vaunussa olleista sotilaista kaksi kuoli, neljä haavoittui ja yksi, 19-vuotias korpraali Gilad Shalit, joutui hyökkääjien vangiksi. Kymmenen minuutin iskun jälkeen terroristit räjäyttivät aukon turva-aitaan paeten sitä kautta takaisin Gazan alueelle vieden vangitsemansa sotilaan mukanaan.
Kesti hetken aikaa, ennen kuin selvisi, että yksi sotilas oli kaapattu.
IDF lähetti panssareita Gazan alueelle helikopterin avustamana tunkeutuen kilometrin verran aidan taakse tuhoten tyhjiä rakenteita ja tasoitellen kuoppaista maata etsien hyökkääjiä, mutta he olivat ehtineet paeta suojaan luultavasti ennalta tehdyn suunnitelman mukaan. Peretz kutsui panssarit takaisin tyhjin toimin.
Palestiinalaisen median mukaan korpraali Shalit on haavoittunut hengenvaarallisesti vatsaan ja niskaan. Hyökkääjien edustaja ilmoitti pian hyökkäyksen jälkeen, että he ottivat ruumiinosia kuolleista sotilaista.
2. ISKUN JÄLKIHOITOA
Iskun suorittajiksi ilmoittautui Palestiinan vastarintakomitea (PRC), Hamasin ”sotilassiipi” ja tuntematon ryhmä ”Islamic Army”, joka on luultavasti al-Qaidan Gazassa toimivan ryhmän salanimi. Hyökkäyksen ammattimainen suoritustapa osoittaa hyökkääjien saaneen tehokkaan koulutuksen ja huolellisen valmistelun ja sen, että he olivat selvillä tukikohdan laitteista ja miehityksestä.
Pääministeri Olmert antoi hyökkääjille 24 tuntia aikaa palauttaa kaappaamansa sotilas, tai muuten hallitus toteuttaa omat suunnitelmansa. Tämä samalla veti maton IDF:n etsintäoperaation alta antaen hyökkäyksen toteuttajille yllin kyllin aikaa viedä kaappaamansa sotilas turvalliseen paikkaan. Peretz kutsui myös Gazan alueelle lähetetyn helikopterin pois, etteivät hyökkääjät saisi siitä aihetta surmata vankinsa.
Pm. Olmert ilmoitti, että koko PA:n johto, mukaan lukien Abbas ja Haniyeh, on vastuussa iskusta ja sotilaan turvallisuudesta. Abbasin kerrotaan julmistelleen hyökkäyksen johdosta, koska sovinto oli lähellä Abbasin ja Haniyehin keskusteluissa. Abbasin kerrotaan vaatineen hyökkääjiä palauttamaan sotilas tai hän panee omat joukkonsa tutkimaan jokaisen asunnon Gazassa. Tämä lienee arabeille tyypillistä retoriikkaa ilman tuloksia.
Palestiinalaiset tungeksivat kaupunkiensa kaduille saatuaan tiedon iskun onnistumisesta laukoen aseitaan ilmaan, tanssien ja laulaen heitellen makeisia kaduille, kuten he tekevät juhliessaan jotain.
3. UHKAUKSIA
Jotkut kommentoijat ovat jo ehtineet valittaa, että kaapattua sotilasta surraan enemmän kuin haavoittuneita tai surmansa saaneita. Tämä on ymmärrettävää, sillä arabitavan mukaan vankeja kohdellaan eläimellisen julmasti, heitä eivät näytä sitovan kansainväliset normit tai käytöstavat. Punaisen Ristin edustajat ovat vaatineet terroristeilta lupaa saada tavata vankia, mutta Hamasin ilmoituksen mukaan se ei suostu mihinkään ilman vastapalvelua. Sellaisia voivat olla IDF.n vangitsemat Hamasin jäsenet, PA:n hallituksen ja PLC:n jäsenten kulkuoikeus Gazan aja Ramallahin välillä, sekä Israelin keräämien varojen tilittäminen PA:n kassoihin. Olmertin julistama 24 tunnin määräaika on jo umpeutunut, eikä ole vielä tiedossa, mitä hallitus aikoo tehdä seuraavaksi. Hallituksen turvallisuuskabinetti kokoontunee keskustelemaan asiasta.
Puolustusministeri Amir Peretz, joka haluaa itseään kutsuttavan rauhan mieheksi, uhkailee iskevänsä lujaa jokaiseen, joka vahingoittaa IDF:n sotilaita. Laajamittainen operaatio Gazan alueelle lienee odotettavissa.
Lontoolaisen al-Hayat lehden mukaan IDF:n pari viikkoa sitten surmaama PLC:n komentaja Jamal Abu Samhadana suunnitteli hyökkäyksen, joka nyt toteutettiin. Tunnelin kaivaminen on aloitettu useita viikkoja tai kuukausia sitten, sitä kaivetaan enimmillään 100 metriä päivässä, mutta hyökkäys toteutettiin nyt.
Abbasin johtaman Fatahin alajärjestö al-Aksa ilmoitti eilen, että se on viimeisen kolmen vuoden aikana pystynyt kehittelemään useita sekä biologisia että kemiallisia aseita. Se uhkasi käyttää niitä arvelematta sekä israelilaisia siviilejä että sotilaita vastaan, jos IDF hyökkää Gazana alueelle. Al-Aksa uhkasi sijoittavansa niitä ampumiensa Kassam-rakettien kärkiin. Tämä voi olla pelkkää tulella leikittelyä, tai sitten ei.
Fatahin edustaja kertoi, että käsky hyökkäyksen toteuttamiseksi tuli Damaskoksessa asuvalta Hamas-johtaja Khalid Mashaalilta, joka haluaa estää Abbasin ja Haniyehin sopimuksen syntymisen.
4. JUHLINTA VANKILOISSA
Turvallisuusvalmiutta on lisätty kaikissa maan turvallisuusvankiloissa Kerem Shalomin lähellä sattuneen kommandoiskun jälkeen. Vankila-asioitten johtaja Yaakov Ganot neuvotteli sisäisen turvallisuusministeri Avi Dichterin kanssa tilanteesta. Muutamilla vankilaosastoilla, joissa pidetään palestiinalaisia vankeja, kuului hurraamista kommando-iskun jälkeen, mutta ne vaiennettiin pian ja kyseiset osastot suljettiin mahdollisten levottomuuksien vuoksi.
Ganotin mukaan minkäänlaisia mielenosoituksia ei tulla sallimaan vankiloissa, koska ne voivat helposti kehittyä verisiksi kahinoiksi vankien ja vartijoitten kuten myös eri palestiinalaisryhmien välillä.
5. ISRAEL MAAILMALLA
Israelin YK:n lähettiläs Dan Gillerman kertoo mielihyvällä, että Israelin nauttima arvonanto on noussut useita asteita viimeisten kuukausien aikana. Maailmalla aletaan ymmärtää Israelin asema eturintamassa taistelussa kansainvälistä terrorismia vastaan, hän laskeskelee.
Gillerman kuitenkin laskee tämän kaiken Gazan evakuoinnin ansioksi ja siihen, että Olmert suunnittelee jääräpäisesti luovuttavansa lisää maata saamatta itse mitään. Hänen näkemyksensä mukaan maailmalla haluttaisiin sen tapahtuvan mieluiten neuvottelujen kautta, mutta suostuvan ilman niitäkin. Israelin pysyvinä rajoina niitä ei kuitenkaan pidetä, vaan niistä tulee sopia neuvottelemalla.
USA:n puolustusministeri Donald Rumsfeld on tulossa vierailulle Israeliin Jordaniaan ja Egyptiin tekemänsä kiertomatkan yhteydessä. Ajankohta ja aihe eivät ole tiedossa.
IAF:n tiedustelupäällikkö kenraalimajuri Amos Yadlin näkee asiat Israelin kannalta toisessa valossa.
Hän puhui Haifan yliopiston strategisten tutkimusten keskuksessa kesäkuun 20. päivänä.
Yadlin katsoo, että Israelin strateginen asema on oleellisesti huonontunut Gazasta luopumisen jälkeen. Tähän ovat vaikuttaneet Gazan yksipuolisen vetäytymisen lisäksi IDF:n yöllinen pako Libanonista ja nyt Olmertin suunnittelema Juudean ja Samarian sydänalueitten luovuttaminen lahjaksi, minkä arabit ja naapurivallat näkevät heikkouden osoitukseksi. Viimeisin osoitus IDF:n epävarmuudesta nähtiin Kerem Shalomin kommandoiskun yhteydessä. Palestiinalaiset odottivat IDF:n iskevän välittömästi ja lujaa, mutta nyt hallitus pyörittelee peukaloitaan laukoen uhkauksia, joita sillä ei ole aikomustakaan toteuttaa.
Viimeisen uutisen mukaan Israel aikoo hajottaa PA:n hallituksen, jos sotilasta ei palauteta. Miten tämä suoritettaisiin ja minkälaisen huudon se aiheuttaisi maailmalla, on arvailtavissa.

Comments

Popular posts from this blog

PERJANTAI 03.02.2017

Sunnuntai 22.08.2021

Tiistai 17.08.2021