gavriblockTIISTAI 11.04.06
1. ENGLANNIN PÄÄTÖS HORJUU
EU on tehnyt päätöksen boikotoida Hamasin johtamaa hallitusta, kunnes se suostuu sen asettamiin ehtoihin. EU:n 25 maan ulkoministerit tapasivat toisensa maanantaina ja tekivät yhteisen päätöksen keskeyttää apunsa PA:n Hamas-johtoiselle hallitukselle. EU myöntää kuitenkin varoja ”humanitäärisiin kohteisiin kuten sähköön, ruokaan, koulutukseen ja muihin kohteisiin, jotta Palestiinan kansan perustarpeet tulisivat huomioiduiksi”, kertoo EU:n ulkoasioitten komissaari Benita Ferrero-Waldner. Myös Norja jäädytti apunsa.
PA:N VUOSIBUDJETTI on n. 1.9 miljardia USD. Tästä määrästä ulkomainen apu oli viimevuonna n. 1.3 miljardia USD. USA:n suora apu oli 400 miljoonaa USD, jonka se on nyt jäädyttänyt, mutta antaa siitä 105 miljoonaa USD humanitäärisiin kohteisiin. EU:n apu oli viime vuonna n. 500-600 miljoonaa USD.
Jasser Arafat perusti aikoinaan ulkomaisista avustuksista rahaston ”Palestinian Investment Fund” (PIF), jolla on varoja 1.2-1.4 miljardia, mutta se on PLO:n valvonnassa, jonka puheenjohtaja on Mahmoud Abbas. Abbas ei anna näitä varoja Hamasin hallituksen käyttöön, ennen kuin se tunnustaa PLO:n edustavan Palestiinan kansaa. Rahaston talletukset tuottavat korkosaatavia kymmeniä miljoonia USD vuodessa.
ENSIMMÄISIÄ MERKKEJÄ EU:n kovan linjan murtumisesta saatiin Englannin ulkoministeri Jack Strawn BBC:lle myöntämässä haastattelussa sunnuntaina. Kysyttäessä, aikooko Englanti jatkaa Palestiinan kansan avustamista, Straw vastasi: ”Kvartetti – US, EU, Venäjä ja YK – asettivat kolme ehtoa, jotka Hamasin johdon tulee tunnustaa: Hyväksyä Israelin olemassa olon tosiasia, ei palvoen sen lippua, vaan tunnustaa, että Israel on olemassa; kunnioittaa allekirjoitettuja kansainvälisiä sopimuksia; ja jatkaa tulitaukoa. Tähän me painostamme Hamasin johtoa myöntymään.” (vapaasti suomennettuna)
ISRAELIN ULKOMINISTERIÖ näkee tässä Strawn lausunnossa selvän liukumisen EU:n aiemmin ottamasta kovasta linjasta, jossa sanotaan: ”Kvartetin linja on, että tulevan Palestiinan hallituksen kaikkien jäsenten tulee tunnustautua väkivallattomuuteen, tunnustaa Israel, hyväksyä ennen tehdyt sopimukset ja vaatimukset, mukaan lukien ”tiekartta”.” Maanantaina Luxenbourgissa kokoontuneet EU 25 maan ulkoministerit vahvistivat tämän periaatteen. Ranskan ulkoministeri lisäsi yksityisessä lausunnossaan näihin Oslon sopimukset, joista Straw ei maininnut mitään. Israel toivoo, ettei sovitusta selkeästä linjasta tule liukumia.
2. PA: EU:N KANTA EPÄOIKEUDENMUKAINEN
PA:n johto esiintyy uhmakkaana kansainvälisen painostuksen alla ja syyttää EU:ta kiristyksestä saadakseen PA:n uuden hallituksen muuttamaan strategiaansa. PA:n hallituksen edustaja Ghazi Hamad sanoo: ”He rankaisevat Palestiinan kansaa demokraattisesta valinnasta. Tämä on kipeä isku demokraattisille parlamenttivaaleille.” Hän syyttä Israelia palestiinalaisten näännyttämisestä ja piirittämisestä. Hän sanoo toivovansa, että EU jatkaisi apuaan, mutta syyttää, että se on liittänyt apua tarvitsevien ja pakolaisten avustamisen poliittisiin päämääriin.
PA:N TALOUSMINISTERI OMAR ABDEL RAZEK tunnustaa, että tilanne on kriittinen, koska Israel ja länsivallat pyrkivät kaatamaan PA:n hallituksen. Mutta hän vannoo, ettei hallitus kaadu, vaikka Israel, USA ja EU käyvät sotaa sitä vastaan. Razek sanoo saavansa tukea arabimailta, kuten Algeria, Saudi Arabia, Kuwait ja Yhdistyneet Emiirikunnat, ja hän pystyy siten suoriutumaan PA:n palkka-velvoitteista. Hän syytti edellistä toimenpidehallitusta varojen tuhlauksesta tyhjentääkseen PA:n kassan.
Sekä Hamas, PA että myös Abbas tuomitsevat Israelin hallituksen päätöksen katkaista kaikki yhteydet PA:n ja sen hallituksen kanssa, pitäen sitä ”sodanjulistuksena”.
3. PA:N EDUSTUSTOT HALVAANTUNEET
PA:n ulkomailla olevat 88 edustustoa, jotka Arafat perusti aikanaan edustamaan PLO:ta, ovat havainneet kansainvälisen boikotin halvaannuttavan niiden toiminnan lähes kokonaan. Suurin osa niistä edelleen edustaa Palestiinan Vapautusorganisaatiota (PLO), mutta Hamasin johtama hallitus haluaa ne kaikki ulkoministeriönsä alaisuuteen. Useiden maitten diplomaatit ovat tiedustelleet PA:n edustustojen johtajilta, kenelle he raportoivat, PLO:lle vaiko PA:n ulkoministeriölle. Esim. YK:n alainen UNRWA ei kutsunut PA:n ulkoministeriä vuosikokoukseensa, kuten on ollut käytäntö. Ainakin 140 maata on tunnustanut, että PLO edustaa koko Palestiinan kansaa. Hamas ei kuitenkaan tunnusta PLO:n arvovaltaa sen yli.
PA:N VIRKAILIJAT ovat ilmoittaneet, että useat ulkomailla toimivat lähetystöt ovat lähellä vararikkoa huonon taloudenhoidon ja korruption vuoksi. Monet niiden virkailijoista eivät ole saaneet palkkojaan marraskuun jälkeen, ja jotkut on sanottu irti asunnoistaan maksamattomien vuokrien vuoksi. Virkailijat ovat pääasiassa
Fatahin jäseniä, joille diplomaattinen edustus annettiin palkkiona. He eivät tunnusta nykyisen PA:n hallitusta.
PA:n ulkoministeri Zahar joutui noloon tilanteeseen lähettäessään YK:n pääsihteeri Kofi Ananille kirjeen, jossa hän sanoo mm.: ”Israelin miehityksen toimet tappavat kaikki toiveet sopimuksesta ja rauhasta rakennettuna kahden valtion periaatteelle.” PA:n medialle jaetusta kopiosta lauseen loppuosa oli poistettu.
Toisessa kirjeessä Zahar puhuu kauniisti ”toivosta elää rauhassa ja turvallisesti ja vapaudessa nauttien hyvästä elämästä rinta rinnan naapuriensa kanssa tässä pyhässä osassa maailmaa”. PA:n median kopiossa ei mainittu mitään rauhallisesta ja turvallisesta rinnakkain olosta naapurien kanssa.
Zahar kertoi lehtimiehille saaneensa kutsun vierailla Kiinassa. Kiinan ulkoministeriö kuitenkin kertoi vähän myöhemmin, että ilmoitus perustui ehkä epäselvään informaatioon tai se oli epätarkka.
4. NABLUSIN VESIJOHTO
Nablusin ikivanha vesijohto on pahoin vaurioitunut ja ränsistynyt. Sen uusimisella on kiire. Vesi Nablusiin on tarkoitus tuoda Deir Sharrafin lähteestä Nablusista länteen, ja uuden johdon rakentaminen on hyväksytty Israelin vesihallinnossa, sanoo Israelin vesikomissaari Shimon Tal. Israelin ja palestiinalaisten välinen sopimus allekirjoitettiin 16. helmikuuta 2006, kaksi kuukautta sen jälkeen kun Hamain listoilla valittu Nablusin pormestari Adli Yaish astui virkaansa. Talin mukaan lupien puolesta kaikki on kunnossa.
Mutta ongelmana on Hamasin hallituksen mukana tullut epätietoisuus, miten asioita tulee hoitaa. Vesijohto kulkee ns. C-alueen kautta, jonka siviiliasioita hoitaa PA mutta on IDF:n turvallisuusvalvonnassa. IDF:n tulee hyväksyä alueella tapahtuva rakentaminen, eikä territorioiden Siviilihallinto ole vastannut pormestari Yaishin lähettämiin tiedusteluihin, koska he katsovat pormestarin edustavan Hamasia, jota tulee boikotoida.
Tämän vuoksi rakennustyöt seisovat. Entinen vuotava vesijohto kulkee juoksevan viemärivesialueen läpi ja se on nykyisessä kunnossaan terveydelle vaarallinen. Vesijohtotyöt rahoittaa Saksan kehityspankki (KFW).
5. 8-VUOTIAS TYTTÖ KUOLI TYKISTÖN TULITUKSESSA
IDF:n tykistötulitus Gazan alueella vastauksena jatkuviin Kassam-raketti-iskuihin jatkuivat eilen. Yksi ammus osui asuintaloon Beit Lahiyassa surmaten 8-vuotiaan tytön ja haavoittaen 13 muuta, yksi heistä tytön raskaana oleva äiti. IDF esitti valittelunsa tapauksen johdosta, mutta syyttää siitä terroristijärjestöjä.
Eräs paikalla olijoista kertoi, että räjähdyksiä oli kaksi. Lapset istuivat asunnon lattialla ja leikkivät kaikessa rauhassa ammusten räjähtäessä, mikä sai lapset ja aikuiset kirkumaan ja verta oli kaikkialla. Hän kutsui sitä kylmäveriseksi massamurhaksi.
Aiemmin maanantaina kolme Kassamia ammuttiin Gazasta Israeliin, Yksi osui lähelle Zikimin sotilastukikohtaa Ashkelonista etelään aiheuttaen pieniä vaurioita, yksi putosi aukealle pellolle ja kolmas putosi mereen. IDF sanoo tykistö- ja muitten aseitten keskitysten jatkuvan niin kauan, kuin raketteja ammutaan Gazasta. Viime yön aikana sotilaat pidättivät 13 etsittyä palestiinalaista.
IDF lopetti yhteistoiminnan PA:n poliisien kanssa Jerikon alueella kehottaen heitä käärimään lippunsa, kokoamaan tavaransa ja muuttamaan pois yhteistoimintatoimistosta Jerikosta (Jericho District Coordination Office, JDO). Israelin ja PA:n yhteinen territorioitten siviilihallinto perustettiin Oslon sopimuksen myötä, ja se on ollut yksi parhaiten toimivia yhteyksiä osapuolten välillä.
6. SIIRTOLAINEN LAHJOITTAA HAMETZINSA PALESTIINALAISILLE
Yksi juutalaisten suurimmista juhlista, jota tulee viettää sukupolvesta toiseen, Egyptistä lähdön muistoksi vietettävä Pääsiäinen, alkaa tänä iltana ja loppuu ensi viikon keskiviikkona. Sinä aikana ei saa syödä mitään hapanta ja kaikki sitä sisältävät ruokatarpeet (hametz) on poistettava talosta. Monet juutalaiset ”myyvät” happamet ruokatarpeensa ei-juutalaisille saadakseen ne takaisin juhlien jälkeen.
Ofarim-setlementistä kotoisin olevan Avinoam Magen on kyllästynyt tähän silmänlumeeseen ja on päättänyt lahjoittaa kaikki poistettavat ruokatarpeet läheisen kylän apua tarvitseville palestiinalaisille. Magen sanoo, ettei hän halua osallistua tällaiseen ”peliin”, näennäiseen happamien poistamiseen. Hän kuuluu Ofarim.Beit Aryeh kunnallisneuvostoon. Nauaf Khalaf, joka oli rakentamassa Magenin taloa, sanoo, ettei päätös hämmästytä häntä, sillä Magen usein ennenkin auttanut häntä ja muita Rantisin kylän palestiinalais-asukkaita. Khalaf sanoo antavansa Magenin lahjoittamat ruokatarpeet kylän tarvitseville asukkaille. Hän myös sanoo olevansa rauhan kannalla, ”ei ole hyvä taistella”.

Comments

Popular posts from this blog

PERJANTAI 03.02.2017

Sunnuntai 22.08.2021

MAANANTAI 10.06.2019