gavriblockPERJANTAINA 31.03.06
1. ITSEMURHAISKU SAMARIASSA
Nuori israelilainen pariskunta, 16-vuotias poika ja itsemurhaterroristi saivat surmansa terroristin räjäyttäessä pomminsa, jotka oli joko sidottu hänen vyötäisilleen tai hän kuljetti sitä repussa.
Pariskunta ajoi autollaan myöhään torstai-iltana Karnei Shomronin suunnasta kohti Kedumimin juutalaiskylää, kymmenkunta kilometriä Nablusista länteen. He olivat ottaneet kyytiinsä nuoren pojan ja peukalokyytiläiseksi naamioituneen terroristin jossain matkan varrella.
Terroristi Mahmoud Musharka oli al-Aksan jäsen, kotoisin Ein Buren pakolaisleiristä lähellä Hebronia, mutta asui El Ein pakolaisleirissä lähellä Nablusia.
Terroristi räjäytti pommivyönsä autossa joko vahingossa tai tarkoituksellisesti auton lähestyessä bensiiniasemaa ennen Kedumimin sisäänkäyntiä.
2. HAMAS OTTI KOMENNON PA:SSA
Hamasin jäsenistä koostuva PA:n hallitus otti eilen komentoonsa palestiinalaisten asiat. Ensimmäiseksi sen Damaskoksessa asuva Hamas-johtaja tuomitsi USA:n ja vannoi Hamasin jatkavan taisteluaan Israelia vastaan. Myös PA:n virkailijat tuomitsivat USA:n ja Kanadan niiden lopetettua taloustukensa PA:lle Hamasin otettua hallitusohjakset. Ulkoministeri Mahmoud Zahar hyökkäsi rajusti USA:ta vastaan: ”USA suosii Israelia ja on syyllinen muslimeja ja arabivaltioita vastaan tehtyihin rikoksiin suurentaen siten Amerikan kansan ja Lähi Idän kansojen välistä juopaa. Hän hyökkäsi myös Kanadan päätöstä vastaan sen lopetettua tukensa PA:lle syyttäen sitä Palestiinan kansan nälkiinnyttämisestä.
USA:n viranomaiset valittelivat, ettei Hamasin tapa aloittaa hallitusvastuunsa ollut kovin diplomaattinen.
3. IDF VASTAA JATKUVAAN KASSAM-TULEEN
Israelin armeija vastasi eilen palestiinalaisten päivittäin jatkuvaan Kassam-rakettien virtaan tulittamalla rakettien laukaisupaikkoja sekä tykistöllä että meri- ja ilmavoimien ohjuksilla, jopa huomioiden, että ne saattavat aiheuttaa PA:n turvallisuusmiesten ja siviilien uhreja. Kaupunkeja ei ole tarkoitus pommittaa.
Puolustusministeri Shaul Mofaz määräsi armeijaa kiihdyttämään kohdistettuja iskujaan Islamic Jihadin ja al-Aksan rakettimiehistöjä vastaan Katjusha-raketin ampumisen seurauksena.
Torstaina yksi israelilainen haavoittui ja useita hoidettiin shokin vuoksi Kassam-raketin osuttua jalkapallo-kentälle Karmiyan kibbutsissa Ashkelonista etelään. IDF varoitti PA:n turvallisuusjoukkoja tyhjentämään lähellä Kassam-rakettien laukaisupaikkoja sijaitsevat tukikohtansa. Terrorivaroitukset ovat lisääntyneet siinä määrin, että Mofaz käski tiivistää Juudean ja Samarian palestiinalaiskaupunkien saartoa.
Mofaz tapasi eilen USA:n erikoislähettiläät David Welchin ja Elliott Abramsin kertoen heille, että terroristit pääsevät esteettä Rafahin raja-aseman kautta Egyptistä Gazaan, ja pyysi amerikkalaisia rajavalvojia siellä tehostamaan tarkastuksiaan. Mofaz pitää Hamasia vastuussa siitä, mitä tapahtuu PA:n hallintoalueilla.
4. PALESTIINALAISTEN MAANPÄIVÄ
Israelin arabit viettivät perinteeksi tulleen maan päivän 30-vuotisjuhlaa. He marssivat Lodissa Palestiinan lippuja heilutellen turvallisuusmiesten vartioidessa kulkuetta. Monet marssiin osallistuvat vakuuttivat, ettei marssi ollut protesti Israelia vastaan sinänsä vaan sen hallitusten harjoittamaa palestiinalaisten syrjintää vastaan. Toinen heitä rassaava aihe oli Israelin harjoittama laittomasti rakennettujen palestiinalaistalojen purkaminen. Niitä rakennetaan laittomasti siksi, ettei heille anneta tarpeeksi rakennuslupia, on Israelin arabien puolustus. Rakennusvalvonta on Israelissa perua turkkilaisten ja englantilaisten mandaattiajoilta, ja se on länsimaiseen valvontamenettelyyn verrattuna arkaainen ja kömpelö ja aiheuttaa enemmän vaikeuksia kuin poistaa niitä. Eilinen mielenosoitus sujui ilman vammoja ja uhreja.
Maan päivän vietto aloitettiin 1976 vastalauseena sille, että Israelin hallitus pakkolunasti arabeilta maaliskuun 11. päivänä 5250 eekkeriä maata, josta osa käytettiin kibbutsin tarpeisiin, osa armeijan ammuntaharjoituskenttänä. Kommunistinen arabipuolue Arab Rakah järjesti mielenosoituksen 29. päivän iltana 1976 , ja se jatkui seuraavana päivänä kehittyen väkivaltaiseksi. Poliisi joutui käyttämään kovia luoteja surmaten 6 arabia ja haavoittaen paria sataa.
5. ABBAS JA OLMERT PUHUIVAT PUHELIMESSA
Israelin vt. pääministeri Olmert sai torstaina onnittelupuhelun PA:n puheenjohtajalta Mahmoud Abbasilta. Abbas soitti ennen matkaansa Etelä Afrikkaan toivoen, että Olmert saisi kokoomushallituksensa kasaan mahdollisimman pian. He eivät kuitenkaan sopineet tapaamisesta. Abbas onnitteli myös Shimon Peresiä.
Olmert kehotti palestiinalaisia modifioimaan haaveitaan kuten israelilaisetkin ovat joutuneet tekemään ja pyysi palestiinalaisia tulemaan neuvottelemaan. Tämä on retorista hymistelyä, sillä Olmertilla ei aiempien puheittensa mukaan ole aikomustakaan tavata Hamasin hallituksen edustajia, ennen kuin he tunnustavat Israelin, hyväksyvät aiemmat Israelin kanssa tehdyt sopimukset ja luopuvat terrorismista. USA ja kvartetti vaativat lisäksi, että Hamasin hallitus suostuu ”tiekartan” sille asettamiin vaatimuksiin. PA:n perinteiset tukijamaat eivät ole saaneet selkeitä suuntaviivoja, miten avustuksia olisi jaettava. Useimmat niistä haluavat jatkaa entiseen tapaan, mutta siten, ettei raha pääse Hamasin ministerien käsiin.
Lopulliset laskelmat aiheuttivat pieniä muutoksia puolueitten edustajamääriin:
Kadima 29 (21.96 %), Labour 20 (15.0 %), Likud 12 (8.9 %), Shas 12 (9.5 %), Israel Beiteinu 11 (8.9 %), NU+NRP 9 (7.1 %), Gil eläkeläiset 7 (5.9 %), UTJ 6 (4.6 %), Meretz 5 (3.7 %), United arablist 3 (3.0 %).
Balad 3. (2.2 %); Hadash 3 (2.7 %). Vihreät 0 (1.5 %), Vihreä lehti 0 (1.2 %); äänikynnys oli 2 %.
6. ISRAEL EI MYRKYTÄ KAIVOJA
Juutalaisten syyttäminen kaivojen myrkyttämisestä on vanha perinteinen tapa, jota keskiajalla harjoitettiin Euroopassa tehokkaasti motivaationa juutalaisvainoille. Mutta palestiinalaiset tulevat jälkijunassa käyttäen juuri samoja syytöksiä Gazan evakuoinnin yhteydessä. Viime vuoden heinäkuussa aivan juutalaisten karkottamisen aattona PA:n ympäristöministeriön johtaja Yousef Abu Safiyya syytti Israelia ympäristö-rikoksista territorioissa, mukaan lukien Gazan alue. Hän väitti, että Israel hautasi 50 000 tonnia jätteitä Gazan alueelle; Israel oli koonnut Gush Katifissa viemärijätettä kolmeen lampeen, joista yksi vuosi 15 000 kuutiometriä jätettä arabien maalle Mawasin alueella, saastuttaen kolme suurinta vesilähdettä, neljä vihannestarhaa ja tuhoten sadot kymmenien dunamien alueella arabimaata, jotka hukkuivat jäteveteen.
YK:n asettama tutkimus toteutti YK:n ympäristöohjelman (UNEP) mukaisen tutkimuksen Gazan alueella ja julkisti raporttinsa torstaina.
UNEP:n raportissa kumotaan kaikki palestiinalaisten esittämät syytökset ja todetaan, että lukuun ottamatta pieniä paikallisia saastutuksia ja asbestista johtuvia ongelmia, alueelta ei löydetty veden, rakennusten tai maapohjan saastumista, mikä aiheuttaisi merkittävää vaaraa ympäristölle tai alueen asukkaille. Raportissa suositeltujen jälkipuhdistusten jälkeen alueella ei ole mitään esteitä tyhjennettyjen alueitten asuttamiselle. Raportin mukaan tuhottujen rakenteiden jäänteet, 1.2 miljoonaa tonnia, joissa on mukana asbestia, tulee suorittaa huolella, ettei aiheuteta vahinkoa työntekijöille. Israel lupautui poistamaan alueelta vahingolliset aineet, mutta rakennusjätteiden puhdistamisen suorittaa PA Israelin maksaessa siitä 30 miljoonaa USD. Tämä on vielä suorittamatta.
UNEP:n edustaja sanoo, että tästä saatuja kokemuksia voidaan käyttää arvioitaessa muita vastaavanlaisia tapauksia, kuten mahdollisten Juudean ja Samarian evakuointien yhteydessä.
Vt. pääministeri Olmertin evakuointi suunnitelmien toteuttaminen koskee 125 000 Juudeassa ja Samariassa asuvaa juutalaista, joista ainakin 65 000-85 000 on tarkoitus pakkosiirtää muualle. Loput n. 125 000 Juudean ja Samarian juutalaista asuvat alueilla, jotka Olmertin suunnitelman mukaan jäävät Israelin hallintaan.
Vuoden 1967 sodassa vapautetuilla alueilla Juudeassa ja Samariassa asuu kaikkiaan n. 250 000 juutalaista.
7. PYHÄ TIE TEMPPELIVUORELLE
Davidin kaupungista Temppelivuorelle johtava päätie toisen Temppelin ajoilta on kaivettu esiin arkeologien johdolla. Kivilaatoilla päällystetty tie yhdisti Shiloan lammikon Davidin kaupungissa Temppelivuoren rakennuksiin.
Tämä 2000 vuotta vanha tie kaivettiin esiin alueella suoritettavien kaivausten yhteydessä, joita johtaa arkeologi Eli Shukrun yhdessä Haifan yliopiston professori arkeologi Ronny Reichin kanssa.
Kymmenet tuhannet uskonnollisiin juhliin Jerusalemiin tulleet juutalaiset puhdistautuivat Shiloan lammikossa
ennen siirtymistään tietä pitkin Temppelivuoren alueelle. Tietä käytettiin sen rakentamisesta ensimmäisellä vuosisadalla eKr. lähtien Temppelin tuhoamiseen v. 70 jKr. saakka. Kaivausten yhteydessä tieltä löydettiin suuria kivenlohkareita, tuhkaa ja rahoja n. 600 metrin matkalta lammikosta lähtien.
Tie osoittaa Shiloan lammikon ja Temppelin keskeisen aseman Davidin kaupungin elämässä.

Comments

Popular posts from this blog

PERJANTAI 03.02.2017

Sunnuntai 22.08.2021

MAANANTAI 10.06.2019